Vaelluskirjaa Ylistaro 14.11.2013

I

Illalla tein kerrankin valmiiksi täsmällisen ja erinomaisen toimintasuunnitelman täksi päiväksi. Suunnitelmassa oli vain se vika, että toistaiseksi siitä juuri mikään ei ole toteutunut ja koko suunnitelma joudutaan siirtämään huomiseen. Ilta hämärtää jo ja vasta nyt olen kirjoittamassa vaelluskirjaa kirjastossa vaikka pitäisi olla jo jakamassa nimikirjoituksia kirjoihini Ylistaron elokuvafestivaaleilla.

Siis. Aikomukseni oli nousta aamunsarastuksessa. Ottaa reppuni ja pyöräillä Taipaleentielle hakemaan toinen repullinen ruokintajyväsiä linnuille ja itselleni. Sitten aikomus oli jatkaa pyöräillen kirkonkylään, hoitaa asioita kolmessa eri byrokratiassa, torjua nestehukkaa ostamalla ruokintahimmelintekovälineitä S-Marketista, pyöräillä edelleen Matin Tuvan kautta Kriikun myllylle ja Kirkonkoskelle tutkia paria paikallista muistomerkkiä ja muuta veistosta tarkemmin ja jatkaa joen toista rantaa diakoniatoimistoon ja Isoa kirkkoa ihmttelemään. Kirjastoon olisin saapunut sen aukeamisaikaan puolen päivän tienoilla ja tämä teksti olisi kirjoitettu jo nelisen tuntia sitten. Ja tällä hetkellä olisin jo Hotakaisen kanssa myymässä kirjoja ja antamassa nimmareita Matin Tuvan elokuvafestivaaleilla.

Niin, "tie helvettiin on hyvillä aikomuksilla silattu", vai miten se joku kuuluisa ajattelija sanoikaan?

II

Käytännössä tapahtui näin:

En ensinnäkään herännyt aamuvarhaisella. Sitten juutuin puhelimeen neljäksi tunniksi. Ystävilleni on sattunut kaikenlaista: Yhdellä on selkä poikki, toisella jalka, kahta uhkaa asunnottomuus ja lisäksi kaverini (tai oikeammin entiset kaverini sillä kukaan ei ole minuun päin ottanut yhteyttä viesteitse enää viikkokausiin), siis kaikki hieman yli 500 fb-kaveriani ovat kaikki niin persaukisia, että niilläkään jotka haluaisivat ei ole varaa matkustaa Ylistaroon yhdistettyyn elokuvafestivaali- ja tupaantuliaistapahtumaan.

Ruokintajyvästen hakumatkasta piti luopua ensimmäisenä. lisäksi huomasin huoneistossa haisevan epäilyttävästi jonkun ja nuuhkaistessani kainaloa huoomasin että se mikä haisee olen minä. niinpä jouduin suihkuun. Tämän jälkeen olikin aika ryhtyä huolehtimaan lintujenruokinnasta nykyisestä jyvävarastostani, sillä lintulauta oli tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna. Siis ryhdyin puuhailemaan ruokintapäniköiden parissa.

Tässä vaiheessa on välihuomautuksena todettava, että olen vajaan kahden viikon Möllintiellä asumisen aikana riitaantunut vakavasti jo kahden naapurini kanssa: rosvon harakan ja naapurin kissan, joka koppasi kuistinkaiteen pänikältä talitiaisen. No eilisiltana ja tänään riitaannuin lisää. Iltapimiällä kun nimittäin ehdin lopulta eilen kotiin kävin otsalamppu päässäni ja hätävilkkua vilkuttaen tarkistamassa kolmen eilen asettamani talipalleron tilanteen. Kuistin katosta rippustamani oli edelleen tallella, mutta molemmat takapihan pensaisiin asetetut oli taas ryöstetty. Syyllinen ei voinut olla kissa, koska pallerot oli siimasta asetettu roikkumaan noin parin metrin korkeuteen niin ohuisiin oksiin ettei edes kissa-akrobaatti niitä pitkin kapuaisi palleroiden ryöstöön, saati naapurin lihava kolli.

Tuhotyötä tarkastellessani huomasin että syyllinen oli mitä ilmeisimmin ruokintapänikänkin auringonkukan siemenistäkin tuhoa tekevä pirullisen ovela ja rosvoileva harakka. Tyhjät palleropussit olivat jäljellä ja toisen siima oli vielä nerokkaasti kierretty muutamaan kertaan oksan ympäri niin että palleropussi oli siimoineen aivan oksassa kiinni ja näin helpommin ryöstettävissä.

Mutta eihän tässä vielä kaikki. Täytin siis ruokintapänikän jyväsillä, lisäksi tein uuden ruokintakeksinnön löytäessäni roskakatoksesta kahdeksan kukkapurkin muovilaatikon josta tein eräänlaisen rivitaloruokintapisteen pihamaalle. Täytin sen kauroilla. Sisälle tullessani jätin avatun auringonkukkasiemenpussin hetkeksi kuistille. Ja kun sitten kesken puhelun palasin noutamaan sitä niin menin äkkiä täysin sanattomaksi. Tämä perkeleen rosvoharakka oli sillä välin ryöstänyt koko siemenpussin, levitellyt jyvät pitkin kuistia ja kuljettanut tyhjän pussin kauas pihanurmikolle. Siinä auringonkukan siemeniä kuistilta takaisin pussiin harjatessani tuhraantuikin niin paljon aikaa, että olin auttamattoman myöhässä tänään jo kaikesta.

III

Melko äänekkäitä ärräpäitä päästellen pääsin reppuineni ja olkalaukkuineni vihdoin polkupyörän selkään ja matkaan kohti kirkonkylää. Kylänraitilla minut ohitti oikealta matalien männynlatvojen korkeudelta varpushaukkakoiras joka näytti myös olevan matkalla kylille mutta eri asioille kuin minä.

Hankin himmelintekovälineet ja jatkoin byrokratiat unohtaen kohti Kirkonkosken pielessä sijaitsevaa Kriikun myllyä ja siitä edelleen kosken yli, joka kuohui syyssateiden jäljiltä ääriään myöten vuolaana virtana sillan alitse. Sillan toisella puolella käännyin kohti kirkkoa. Äimistelin hetken ilmeisesti jonkun exkunnan puutarhurin tai rakennusmestarin suunnittelemaa omituista kivijärkäleistä surrealistisesti koottua kivimonoliittiympyrää ja pysähdyin hetkeksi Kirja-Matin muistomerkille. (Hänestäkin aikomukseni oli kirjoittaa tänään mutta palaan Kirja-Mattiin aikapulan vuoksi myöhemmin).

Tulin Ylistaron Isolle kirkolle ja seurakuntakeskukseen johon parkkeerasin pyöräni. Totesin että diakoniatoimisto on avoinna vain kolmena päivänä viikossa kello 9 - 11 (kuka runoilija siihen aikaan herää eu-pakettilappusta hakemaan???). Toisesta seurakunta-talon ovesta bongasin yhtä aikaa elokuvajuhlien kanssa järjestettävän rinnakkaisen kulttuuritapahtuman. Olen tainnut mainitakin että Ylistaro on myös kulttuuripitäjä. Niinpä:

"Maakunnallinen Siionin virsi
maraton
Ylistaron Kitinojan kirkolla
15.11.-17.11.2013

Tervetuloa veisaamaan Siionin virsiä!
Viikonlopun aikana veisataan kaikki
Siionin virsikirjan 314 virttä.
Kahvia ja pullaa...

pe 15.11. klo 16 - 24 veisuuta
la 16.11. klo 8-24 veisuuta
su 17.11. klo 8-15 veisuuta
klo 15 Sanajumalanpalvelus
liturgia ja saarna Kalle Hiltunen"

Olisin iliman muuta perunut elokuvajuhlille osallistumisen huomisesta lähtien ja lähtenyt koittamaan miten ahteri ja äänihuulet kestävät koko virsimaratonin läpi, mutta Kitinojan kirkolle on täältä matkaa rapiat 20 kilometriä eikä kuljetuksista ollut mitään puhetta.

IV

Hieman pettyneenä jatkoin vaellustani kirkonportista sisään ja isoa kirkkoa katselemaan. Olen siellä toki joskus käynyt sisälläkin ties missä asiassa, alttaritaulua tutkimassa muistaakseni, jolloin juutuin pitkähköön teologiseen keskusteluun kirkkoa esittelevän oppaan kanssa. (Teologisen keskustelun aiheena oli tuolloin muistaakseni se saavatko muut kuin papit ja muu korkeakirkollinen henkilökunta kuljeskella alttarilla kuraisilla kumisaappaillaan Kristuksen ylösnousemusta ihmettelemässä.)

Mutta talvisin tiekirkot ovat arkisin kiinni ja niinpä tyydyin kiertämään tämän Pohjanmaan suurimman ja ehkä kauneimmankin kirkon ympäri sen jykeviä rakenteita ihaillen. Kuuluisahan on tarina jonka mukaan Vaasan ja Ylistaron kirkkojen piiirustukset olisivat vaihtuneet ja näin Vaasaan tarkoitettu Suomen kolmanneksi suurin kirkko rakentui vahingossa keisari Nikolai In määräyksellä Ylistaroon. Näin muuten Ylistaron oppaat kuvailee Komiaakirkkoa:

Komiakirkko Komiakirkko on Suomen 3. suurin kirkko. Kirkossa on istumapaikkoja 2500 hengelle. Lehterit ovat 2 kerroksessa. Pääristi kohoaa 52 metrin korkeuteen. Ylistaron pääkirkko edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä. Kirkko on rakennettu 1847 - 1852. Sen on suunnitellut valtionarkkitehti Ernst Lohrman. Rakentamista valvoi tunnettuun kirkonrakentajasukuun kuulunut Jaakko Kuorikoski. Kirkko vihittiin käyttöön 20.5.1852.

Ylistarolaista arvomaailmaa puolestaan kuvannee se että itse kirkon pihapiiristä löydän vain yhden muistomerkin. Ylistarolaisten jääkäreiden 1915-1918 muistomerkin, jossa on kiveen hakattuna yhdeksän ylistarolaisen Saksaan vuonna 1915 lähteneen jääkärin nimet.

V

Jatkan vaellustani varsinaiselle hautausmaalle, jossa heti hautausmaan portin pielessä on koko hautausmaan jykevin graniittimonumentti, pienen omakotitalon kokoisella aidatulla alueella seisova hautapylväs on Maanviljelijä Juho Keski-Heiskan sukuhaudan monumentti. Se on varsinainen hautamuistomerkkien mammutti ja kunniapaikka antaa kuvan kyseisen maanviljelijän ja hänen sukunsa vauraudesta ja vaikutuksesta Ylistarossa. Hierman kauempaa löydän toisen lähes yhtä mahtipontisen järkäleen joka on puolestaan Maanviljelijä juho Mäenpään sukuhaudan monoliitti.

Ryhdyn kiiertelemään hautausmaata ja alan jo ihmetellä kun hautakiviä ovat järkiään kookkaita ja komioita, että eikö Ylistarossa kukaan ole koskaan kuollut köyhänä ja kipiänä. Mutta sitten löydänkin pienen osaston toinen toistaan vaatimattomampia hautakiviä. Ensin luulen että köyhälistölle on Ylistaron hautausmaalta oma osastonsa, mutta sitten huomaan että kaikki nämä pienet ja toinen toistaan pienemmät hautakivet ovat kaikki jälleenrakennuksen aikana 50-luvun puolimaissa pystytettyjä. En tunne körttiläisyyden historiaa tarkemmin, mutta olisikohan tuolloin herännäisyydessä ollut jokin "vaatimattomuus kaunistaa" -ajattelu vallalla niin että mitä köyhemmän näköösenä kuollut, sen varmemmin sielu taivaaseen vilahtaa?

Joka hautausmaalla on myös omat huvittavat hautakivensä ja tällaisen löydän pienestä kapeasta hautapaadesta jonka kyljessä lukee teksti:

"WAIMO
ANNA LOVI
SA MATIN
TYTÄR
1861-1914
MATTI
1888-1910"

Alempi Matti ei kuitenkaan mitenkään mahdollisesti liene se Matti jonka tytär Anna on vaan Annan poika? Miehestä ei kuitenkaan puhuta mitään.

Olen jo ihmetellyt eikö hautausmaalle ole haudattu yhtään pappia tai muuta kirkollista väkeä, ovatko he vilahtaneet hautaamatta suoraan taivaaseen kun löydän Anna Lovi san haudan läheltä ensimmäisen kirkollisen merkkimiehen haudan. Kirjoitusvirheineen hautapaadessa lukee: "Pihlajaveden Kantori Jaakko Pesä"

Kierrän vielä hautausmaan laitamia etsien mahdollisia huorintekijöiden ja muiden synnillisten hautausosastoa, mutta sellaista en löydä. Sen sijaan päädyn hautausmaan laitamille haudoilta poistettujen kivien osastolle johon joukkoon näyttää ajautuneen myös muutama kadunreunakiveä muistuttava paadentapainenkin. Mutta nyt onkin jo aika pitää tupakkitauko.

VI

Kiipeän siis pienelle jättömaalle joka on lanattu tasaiseksi puskutraktorilla ja jonne on ensisijaisesti kasattu hautausmaalta haravoituja lehtikasoja sekä muuta eloperäistä jätettä. Riisun reppuni ja olkalaukkuni, intiaanikyykyssä käärin sätkän ja korkkaan ensimmäisen ehkä toisenkin himmelivärkin.

Ihmettelen miten hiljaista hautausmaalla tähän aikaan vuodesta tänä päivänä on. En ole nähnyt yhtään ihmistä, seuraa minulle pitävät vain tiaiset ja tietenkin kaikkialla Ylistaron viljelylakeuksilla kiertelevät keltasirkut ja viherpeipot. Kunnes muuan tummapukuinen naishenkilö ilmestyy näkyviin, käy pikaisesti lähistöllä haudalla sytyttämässä kynttilän ja poistuu niin nopeasti ja taakseen katsomatta että arvelen haudassa lepäävän mitä ilmeisimmin hänen edesmennyt pirullinen puolisonsa.

Alkaa jo hämärtää kun etäisyydestä alkaa kuulua yksitoikkoista ja yksitaivuista haikeaa ääntelyä. Jos olisi jokin toinen vuodenaika arvaisin linnun kurjeksi, mutta nyt en tiedä onko se todella yksinäisen joutsenen epäviireinen trumpetti. Mitään muuta lintuvaihtoehtoa en keksi, vaikka joutsenten ei kyllä pitäisi äännellä noin. Ääni lentää lakeuden yli, mutta lintua ei näy jo hämärtyvässä illassa. Kirjoitan runon:

Surumielinen trumpetti
hämärtyvässä marraskuun illassa
jousenko siellä murehtii
talven tuloa?

VII

Jatkan matkaani hätäisesti, sillä olen myöhässä jo tuntikausia. Jätän tarkemman hautausmaalla vaeltamisen toiseen kertaan. Hautuumaan oikeasta kulmasta löydän vihdoin toisten ylistarolaisten mahtimiesten ryhmän jonka joukossa pari rovastiakin, mutta isompia muistopaasia löytyy maanviljelijöiltä, kauppiailta ja talokkailta: "Rovasti Joh. Heinonen aivan hautausmaan nurkassa, sen edessä Maanviljelijä Juho Korpela, Talokas Juho Korpela, Kauppias T.Säntti, Kauppias  Jaakko Aarnio, Kauppias Tuomas Kontturi, Maanviljelijä Kaarlo Torkko. Muistomerkkien korkeuskilpailussa voiton vie kauppias Jaakko Aarnio mutta vain muutamalla sentillä häviää kakkoseksi maanvelijä Kaarlo Torkko jonka pylvään pää siis on kirkontonin ja kauppiaan jälkeen kolmanneksi lähinnä taivasta. Löydän vielä hieman yllättäen hautuumaatontilta toisenkin rovastin, rovasti Pekka Rudolf Heikinheimon, jonka sinänsä komian hautakiven olen jo kerran huomaamatta ohittanut, koska sen takana kasvava kuusi on ojentanut oksistonsa hautakiven yli ja eteen.

Löydän myös muutaman kauniin haudan, muun muassa puisen jäkälöityneen viiston ristin jonka edessä hautausviraston tyly määräys, ellei hautaa hoideta huhtikuuhun 2014 mennessä hautamuistomerkki poistetaan. Sama merkintä muutamassa muussa vanhassa hautakivessä ja hoitamattomassa haudassa. päätän ryhtyä hoitamaan niitä, tuoda paikalle vaikkapa kynttilöitä tai kukkia ja tuohon hautaristiin voisi suunnitella jotain taidettakin.

Mutta nyt minun oli jo kiirehdittävä kirjastoon ja kirjoittamaan tätä ja tätä kirjoittaessani Ylistarossa on tullut jo "pimiä" ja minä olen missannut tilaisuuden myydä ja signeerata kirjojani. Minulla oli mukanani Hotakaisen Iisakin kirkko ja mielessä muutama kirkollinen kysymys, mutta en tiedä ehdinkö tavata koko miestä. elän kuitenkin toivossa kuin satiainen ja suljen koneen sekä suuntaan Matin Tupaa kohti.