Grimnir:
Kuuma olet, tuli, ja roihuat kovin, loittone minusta liekki! Viittani kytee, vaikka kohotan sitä, turkkini polttaa tuli.
Odinn:
Nidavelliriin, pohjoiseen on noussut Sindrin suvun kultainen sali; Okolnirissa kohosi toinen, Brimirin juomasali, jättiläisen.
Auringosta etäällä hän erottaa salin, Naströndillä se on, pohjoiseen on ovi; räppänästä pisaroina putoilee myrkky, käärmeiden selkiä on palmikoitu seiniin.
Ja hän, joka on palannut, näkee; mutta näkeekö lopun ja onko loppu onnellinen? Kuunnelkaa, vaietkaa viisaat, hän näkee.
Näkijätär:
Kahlasivat kuohuvaa virtaa valapattoiset miehet ja murhaajasudet, ja ne jotka viettelivät toisen vaimon; Nidhöggr oli siellä, imi vainajain verta, susi raastoi toisia - joko tiedätte vai ette?
Grimnir:
Istuin tulien keskellä kahdeksan yötä, ei ruokaa kantanut kukaan.
Odinn:
Kuulkaa näkijätärtä, sokeaa naista, hän näkee.
Näkijätär:
Idässä, Rautametsässä, istui vanha vamo ja kasvatti Fenririn heimokuntaa: näistä yksi on oleva kerran kuun rosvo, hahmolta peikko.
Hänen ravintonaan ovat miesten ruumiit, hän saastuttaa verellä jumalten sijat, aurinko tummuu ja suvilla on sitten epävakaiset ilmat - joko tiedätte vai ette?
Grimnir:
Minut on tuleen sidottu, istun tulen vankilassa. Mutta joko kuulen äitini äänen, joko nousee kapinaan manalle mennyt kansa?
Näkijätär:
Kummulla istui siellä ja harppua soitti jättinaisen paimen, iloinen Eggther; hirsipuulehdossa yllä lauloi koreanpunainen kukko, Fjalarr.
Aasoille kiekui Gollinkambi, se herättää kaikki Herjafödrin miehet; maan alla laulaa toinen lintu, Helin kartanon noenpunainen kukko.
Grimnir:
Tuskani ovat kovat, enkö tätä kipua kestä? Nyt kun kahleitani polttaa tuli, joka kasvaa; onko ainoa pakoni täältä kuolema?
Näkijätär:
Garmr karjuu Gnipahellrin edessä, kahleet katkeavat, susi karkaa; monenkaltaista tiedän, kauemmas näen, jumalien tuhon, sodanjumalten turman.
Veljekset taistelevat, toinen lyö toisen, sisarusten lapset hylkäävät suvun; paha on aika, huoruutta paljon, kirvesaika, veitsiaika, murtuneet kilvet, myrskyaika, susiaika maailmanlopun alla, ainoakaan mies ei armahda toista.
Odinn:
Kuulkaa! Nyt sokea näkee, tuntematon tietää!
Näkijätär:
Mimirin pojat liikkuvat, ja perikadon ääntä julistaa kaikuva Gjallar-torvi, kovin puhaltaa Heimdallr, on korkealla torvi, Odinn puhuttelee Mimirin päätä.
Vavisten seisoo Yggdrasill, saarni, ikipuu valittaaa, nyt on jättiläinen irti, Helin tien kukijat pelkäävät kaikki, kunnes Surtrin sukulainen ahmaisee saarnin.
Odinn:
Mitä aasoilla on? Mitä haltioilla on? Koko Jötunheimar ryskää, ovat käräjillään aasat; kääpiöt voihkivat kiviovillansa, tunturien viisaat - joko tiedätte vai ette?
Näkijätär:
Garmr karjuu Gnipahellrin edessä, kahleet katkeavat, susi karkaa; monenkaltaista tiedän, kauemmas näen, jumalien tuhon, sodanjumalten turman.
Hrymr saapuu idästä, ylhäällä kilpi, hirmuisena kiemuroi maailmankäärme, käärme iskee vettä, kotka kirkuu, repii ruumiita, harmaa; Naglfar on irti.
Odinn:
Vaikka aurinko mustuu. Katsokaa, hän näkee! Vaikka tähdet pimenevät ja taistelun savu verhoaa kuun. Katsokaa, hän näkee!
Näkijätär:
Idästä liukuu laiva yli meren, tuo Muspellrin joukot, ja Loki ohjaa; jättiläiset saapuvat seuraten sutta, ja sen väen mukana on Byleistrin veli.
Surtr tuo etelästä korventavaa tulta; sodanjumalain aurinkoa säihkyy miekka, kallioita särkyy, jättinaisia sortuu, miehet käyvät Heliin, halkeaa taivas.
Nyt Hlinille tulee toinenkin murhe, kun Odinn käy sotimaan sutta vastaan ja Belin uljas surmaaja iskee Surtriin, Friggin sydänystävä saaa surmansa siellä.
Odinn:
Vaikka mustuu kuu ja pimentyneenä on taivas. Katsokaa, Näkijätär näkee, Ennustaja, sokea ennustaa!
Kuulkaa, jos teillä on korvat, kuulkaa, miten valittaa maailmanpuu. Nähkää, jos pystytte katsomaan sokaistuvin silmin.
- Joko tiedätte vai ette jumalten lopun?
Katsokaa Näkijätärtä; hän näkee!
Näkijätär:
Garmr karjuu Gnipahellrin edessä, kahleet katkeavat, susi karkaa.
Odinn:
Nyt lähestyy Hlödynin loistava poika, Odinnin vesa käy käärmeen kimppuun; tämä, raivokas, tappaa Midgardrin turvan; kotinsa on jätettävä kaikkien miesten; Thorr pystyy astumaaan tuskin yhdeksän askelta käärmeen luota, hän, kunniastaan varma.
Katsokaa Näkijätärtä; hän näkee!
Näkijätär:
Aurinko mustuu, maa luhistuu mereen, taivaalta sortuvat säteilevät tähdet, roihuten palaa elämänpuu, korkeat lieskat taivaalle lyövät.
Garmr karjuu Gnipahellrin edessä, kahleet katkeavat, susi karkaa; monenkaltaista tiedän, kauemmas näen, jumalien tuhon, sodanjumalten turman.
Odinn:
Hän näkee; hän näkee vieläkin kauemmas, hän näkee. Näkijätär: Minä näen, miten kohoaa toisen kerran maa, iäti vihreä, merestä esiin; kosket kuohuvat, kotka lentää, tunturilta se pyytää kalaa.
Aasat kokoontuvat Idavöllrille, he haastelevat siellä maan hirmuisesta vyöstä ja muistavat mahtavan menneisyyden ja Mahtijumalan muinaiset riimut.
He löytävät jälleen lautapelin levyt ruohon keskeltä, kultaiset, kauniit, ajassa ammoin omistamansa.
Kylvämättä kasvavat pellot, paha parantuu kaikki, Baldr palaa; Hroptrin saleissa asuvat Hödr ja Baldr, sodanjumalat oivat - joko tiedätte vai ette?
Odinn:
Hän näkee salin, soreamman kuin päivä, se on kullalla katettu ja kohoaaa Gimlessä. Nuhteettomat ihmiset asuvat siellä, ja heillä on aina mukanaan onni.
.......
Näkijätär:
Mahtaja nousee mahtiin ja voimaan, tuo väkevä yllä, joka ohjaa kaiken.
Nyt lähestyy lentäen tumma lohikäärme, pimeästä vuoresta se välkehtien lentää, höyhentensä kätköissä kantaa ruumiita, Nidhöggr. Nyt näkijätär poistuu.
