Eikö köyhä saa vaihtaa edes asuinpaikkaa?

Uskoin viime syksystä tämän vuoden elokuuhun asti, että elämäntilanteeni vihdoin valkenisi. Juha Sipilän hallituksen työministeri Jari Lindströmhän oli hehkuttanut puheissaan ennen vuotta 1958 syntyneiden pitkäaikaistyöttömien armahtamista ennenaikaiselle eläkkeelle eli ns. laajennetun eläketuen piiriin.

 

Kun kyselin keväällä sekä Kelasta että TE-toimistosta, mitä tämä eläketukilaki tarkoittaa, vastaukset olivat ympäripyöreitä. Kukaan KELAn tai TE-toimiston virkailija ei oikein tuntunut tietävän, mikä on lain sisältö. Minua kehotettiin tarkistamaan asiaa Finlexistä, jonka ymmärtämiseen minun oikeustieteelliset opintoni eivät riitä (koska en ole kyseistä alaa päivääkään opiskellut muuta kuin kantapään kautta Kelassa ja työkkärissä asioidessani).

 

Sain kuitenkin rohkaisevia viestejä siitä, että ilmeisesti kuulun eläketuen piiriin, mutta sitä koskevia hakemuslomakkeita Kelaankin tulee vasta heinäkuussa (joka sittemmin muuttui elokuuksi). Täystyrmäys tulikin vasta elokuussa, kun postilaatikkooni ei ilmestynyt kirjettä, joka oli tarkoityus lähettää kaikille Kelan mielestä pitkäaikaistyöttömien ennen vuotta 1958 syntyneille eläketuen piiriin kuuluville.

 

Näitä armoeläkepäiviä odotellessani olin tehnyt jo koko joukon omaan elämääni ratkaisevasti vaikuttavia suunnitelmia. Olen alustavasti ilmoittanut vuokraisännälleni, että irtisanon asuntoni Jämsänkoskella syyskuun lopussa ja muutan Kajaaniin. Syynä muuttoon on paitsi Kajaanissa asuva naisystäväni myös se, että muuton seurauksena ja eläkkeen avulla pääsisin kokonaan eroon paitsi Kelan lippusten ja lappusten täyttämisestä ja TE-toimiston määräaikaisista kuulusteluista myös asumistuen hakemisrumbasta ja voisin viettää rauhanomaista eläkeläiselämää byrokratian rattaista vihdoin irti päässeenä enää nykyistä pahemmin kolhiutumatta.

 

Näin yksinkertaistahan asia ei tietenkään ole. Sen lisäksi että koko eläketukeni näyttää valuvan viemärinkoskesta alas, minulla köyhänä pitkäaikaistyöttömänä ei näytä olevan myöskään oikeutta muuttaa asunnostani mihinkään omaehtoisesti, ei ainakaan Kajaaniin rakastamani ihmisen luokse.

Kelan virkailija luetteli minulle tylyjä numeroita. Omatoimiseen muuttoon KELA antaa toimeentuloturvan ja perustyöttömyysturvan varassa elävälle ihmiselle yli 200 kilometrin mittaiseen muuttoon 160 euron muuttoavustuksen.

 

Siis hetkinen: Minulla on elämäni aikana enimmäkseen kirpputoreilta hankittu vaatimaton irtaimistoni: maalaukseni, kirjoittamani tekstikansiot, kaksi kirjahyllyä kirjoineen, televisio, kellarissa pesukone, keittiössä pakastin, sänky, lipasto, mikroaaltouuni, astioita, vaatteita ja muuta krääsää, monen mielestä tarpeetonta.

 

Kajaaniin on matkaa Jämsänkoskelta noin 500 kilometriä. Miten helvetissä minä saan muutettua omaisuuteni itseni mukana Kajaaniin 160 eurolla? Enhän saa kaikkea tätä rojua vietyä edes Jämsänkosken kaatopaikalle sillä hinnalla. Itse arvelen muuttokuorma-auton maksavan noin 2000 euroa kahdella muuttomiehellä noin 16 tunnin työstä, kuorma-autosta ja bensoista.

Muuttaessani Ylistarosta Jämsänkoskelle sain muuttoavustusta kuitenkin muistaakseni 650 euroa, joka sisälsi kilpailutuksen jälkeen halvimman muuttokuljetuksen. “No se oli sosiaalitoimiston kautta”, Kelan virkailija totesi. “Meillä Kelassa on nämä taksat”.

 

Jätin taas yhden hakemuksen jossa pyysin muuttotukea ja joka luultavasti vetää vesiperän. Ystävällisesti Kela-virkailija kirjoitti kuitenkin toimeentulotuen muutoshakemukseen:

“Asiakas irtisanomassa nykyisen asunnon 30.9.2019 ja muuttamassa naisystävänsä luokse Kajaaniin. Kertoo tarvitsevansa kaksi muuttomiestä ja kuorma-auton muuttoa varten. Kertoo ettei ole apua muuttoon ja joutuisi hoitamaan muuton yksin. Hakee maksusitoumusta muuttopalveluun. Asiakkaalla on paljon painavaa tavaraa (kaappeja, kirjahyllyujä, pesukone, pakastin yms.) Pelkää että joutuu hävittämään omaisuutta, jos ei saa muuttoon muuttopalvelua.”

 

Kaiken sen nöyryytyksen jälkeen mitä olen viimeisen 25 vuoden aikana sosiaalitoimen, Kelan, työvoimaministeriön ja muiden byrokraattisten instanssien taholta kohdannut, en jaksa olla muuttoni suhteen tippaakaan toiveikas. Pahaa pelkään että olen 1.10. asunnoton ja joudun matkaamaan Kajaaniin korkeintaan selkärepullinen 61 vuoden aikana kertyneestä omaisuudesta mukanani.

 

Minun 495 euron käteenjäävillä kuukausiansioillani ei 2000 euron muuttokuljetusta makseta.

Pätevyydestäni työttömyyteen

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta

Lausunto Kelan päätökseen 5 kuukauden odotusajasta

Kela ilmoittaa omassaa lausunnossaan työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle ykskantaan, että olen vuodesta 2006 vuoden 1916 loppuun jatkuneen ns. ikuisen karenssin jälkeen joutunut viiden kuukauden odotusajalle, koska minulla ei ole ammatillista koulutustutkintoa. Minulla on kuitenkin ammatillinen pätevyys toimittajan työhön yli 10 vuotta jatkuneen kuukausipalkkaisen toimittajauran kautta. Lisäksi olen vuodesta 1992 julkaissut neljä runoteosta kustantamon kautta sekä tehnyt ammattimaisesti kuvataidetta osallistuen vuosien varrella noin 100 taidenäyttelyyn, mukana valtakunnallisia ja aluerellisesti merkittäviä taidenäyttelyä ja kaksi kansainvälistä taidesymposiumia.

1. Työhistoriastani:

Olen toiminut vuosina 1979-1981 Pohjanmaan Kansan avustajana Kristiinankaupungissa. Vuonna 1981 minut valittiin Pohjanmaan Kansan Seinäjoen toimitukseen toimitusharjoittelijaksi. Toimitusharjoittelijana työskentely vuosina 1981-1983 pätevöitti minut toimittajan palkalle. Vuosina 1983 – 1985 toimin aluetoimittajana pohjanmaan Kansan Seinäjoen toimituksessa. Vuosina

1981-1985 toimin myös pohjalaisen kulttuurilehden Lakeuden Kutsun toimituskunnassa. Vuonna 1983 kävin Seinäjoella Tampereen yliopiston paikallisjournalismin täydennyskoulutuskurssin.

Vuonna 1985 pyysin ja sain vuoden opintovapaata Pohjanmaan Kansasta. Syksyllä 1985 olin Oriveden opiston kirjoittajakoulutuksessa ja kevään 1986 Rinnekodin keskuslaitoksessa hoitoapulaisena. Keväällä 1986 minut kutsuttiin toimittajaksi Pohjanmaan Kansan Vaasan päätoimitukseen. Olin Pohjanmaan Kansa/Pohjanmaan Demarin toimittajana ja vuosina 1989-1991 toimitussihteerinä Vaasan toimituksessa. Minulla on kaikkiaan neljä ikälisää toimittajan ammatista. Olen toiminut myös toimitusharjoittelijoiden kesätyönohjaajana ja toimituksen luottamusmiehenä.

Vuonna 1991 muutin Kemiin ja vuosina 1991-1993 toimin Pohjolan Työn vakituisena freelanecer-toimittajana Kemin aluetoimituksessa. Vuosina 1993-2004 olen toiminut taiteilijan työn ohella sivutoimisena freelancer-toimittajana. Vuosina 1993-1998 toimin Pohjolan Sanomien vakituisena kuvataidekriitikkona. Vuosina 1991 – 2004 kirjoituksiani on julkaistu muun muassa seuraavissa sanoma- ja aikakauslehdissä lehdissä: Suomen Luonto, Tiede 2000, Uusi Nainen, Terve Elämä, Niin&Näin, Lakeuden Kutsu, Ilta-Sanomat, Pohjolan Sanomat, Lapin Kansa, Kansan Tahto, Pohjolan Työ, Pohjalainen, Ilkka, Vasabladet, Suupohjan Sanomat, Lippu-lehti…

Vuonna 1994 voitin toisen palkinnon valtakunnallisessa Kansallisen kulttuurin juhlavuoden tv-käsikirjoituskilpailussa 30 minuutin elokuvakäsikirjoituksella ”Viimeiseen hengenvetoomme asti/ tuulen laulua rakastamme”. Kilpailua olivat järjestämässä MTV3, Suomen Kulttuurirahasto ja Suomen Kotiseutuliitto. Elokuvan toteutuksessa toimin paitsi käsikirjoittajana myös elokuvan toimittajana ja tuottajana. Sevettijärven koltista kertova myyttinen dokumenttielokuva esitettiin MTV 3:ssa vuonna 1995. Vuonna 1998 sain ensimmäisen palkinnon niin&näin lehden filosofia-aiheisessa kirjoituskilpailussa runoesseeellä ”Taolaisuus ja Raippaluoto”.

Kun vuonna 1981 menin Pohjanmaan Kansaan, oli tuohon aikaan valtaosa sanomalehdistön toimittajakunnasta pätevöitynyt ammattiin ilman ammatillista toimittajakoulutusta. Muistaakseni vain kolmasosa toimittajista oli käynyt läpi Tampereen yliopiston tai Helsingin Sanomien toimittajatutkinnon. Paikallisjournalismin täydennyskoulutuskurssilla tiedotusopin professori Pertti Hemanus piti hyvänä sitä, että juuri toimittajaksi pätevöidytään myös muuta kautta kuin ammatillisesta koulutuksesta, koska ammatissa tarvitaan erilaisia elämänkokemuksia. Esimerkiksi minua Pohjanmaan Kansassa ammttiin perehdyttänyt aluetoimittaja Toive Tynjälä oli alkuperäiseltä ammatiltaan polkupyöräkauppias.

Katson että minä olen 10 vuoden kuukausipallkkaisen toimittajauran ja yli 10 vuotta jatkuneen freelanceuran kautta täysin pätevöitynyt toimittajan ammattiin ilman ammatillista koulutustutkintoakin. Siksi vaadin muutosta päätökseen 5 kuukauden odotusajasta. Myös TE-keskus on lausunnossaaan 16.12.2016 todennut, että työttömyysturvan saamiseen ei ole estettä 1.1.2017 alkaen.

2. Taiteellisesta työstäni

Vuonna 1982 julkaisin omakustannerunokokoelman ”Lintujen silmissä kivien kylmyys”, johon sain kohdeapurahan Vaasan läänin taidetoimikunnalta ja Kristiinankaupungin kulttuurilautakunnalta.

Vuonna 1992 menin Kemin Taidekouluun iltalinjalle opiskelijaksi ja olin Kemin Taidekoulussa kolme vuotta vuoteen 1995 asti. Olen vuodesta 1992 lähtien siis osallistunut noin 100 kuvataidenäyttelyyn. Mukana on Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton valtakunnallinen kesänäyttely, Lapin läänin aluenäyttely, Pohjanmaan aluenäyttely, useita jyrytettyjä alueellisia näyttelyitä, kansainväliset taidesymposiumit Alajärvellä, Aitoossa ja Multialla. Näyttelyistä lisää liitteessä Ansioluettelo Kuvataide 2017.

Olen julkaissut kustantajan kautta seuraavat runokokolmat:

Keijo Nevaranta: Joet palaavat lähteilleen (Non art books 2005)

Keijo Nevaranta: Rajakivet (Non art books 2008)

Keijo Nevaranta: Tat tvam asi (Kesuura Oy 2014)

Keijo Nevaranta: Ihmisen alue (Kesuura Oy 2015)

Minulla on Kesuura Oyn kanssa kustannussopimus kolmen runokokoelman runotrilogiasta. Trilogian kolmas osa ja tähänastinen pääteokseni ”Kaksitoista kirjaa” ilmestyy syksyllä 2017. Se sisältää noin 300 aiemmin julkaisematonta runoani viimeisen 35 vuoden ajalta.

Katson kuvataiteellisen ja kirjallisen työskentelyni pätevöittäneen minut myös kirjailijan ja kuvataiteilijan ammatteihin. Vaadinkin muutosta Kelan minulle tekemään odotusaikapäätöksen, joka on täysin järjetön eri ammateissa hankkimani kokemuksen tähden. Vuodesta 2006 jatkunut karenssini ja sen jatkoksi tuomittu 5 kuukauden odotusaika ovat inhimillisesti katsoen täysin kohtuuttomia seurauksia yhdestä koulutushaastattelusta kieltäytymisen seurauksena. Nyt olen jo yli 10 vuodeksi joutunut juuri sellaiseen kannustusloukkuun joista nykyinen hallitus haluaa päästä irti.

Kauhajoella 25.4.2017

Keijo Nevaranta

Perinnöistä

En nyt puhu niistä perinnöistä, joita esimerkiksi Anne Berner tai Patricia Seppälä on saanut - ja joita en itse koskaan tule saamaan - vaan niistä rahoista joita erilaiset perintätoimistot perivät minulta myöhästyneistä laskuista. 

Näiden perintöjen yhteissummasta minulla ei ole harmainta aavistustakaan koska ne jo parikymmentä vuotta ovat juosseet korkoa ja koronkorkoa huimempaa vauhtia kuin Usain Bolt kykenee juoksemaan 100 metrin juoksun. 

Vaikka vielä 90-luvulla vietin melko riskialtista ja huoletonta elämää: siis YRITIN, ja sain noin 10 000 markkaa takkiin kolttadokumentistani, tuotin näytelmiä ja yritin pärjätä freelancerina laman kourissa sekä takasin yhden edelleen maksamattoman lainan, niin pääosin nämä velat ovat vanhentuneet. 

(Tai niiden pitäisi olla vaikka Lindorff sinnikkäästi perii minulta edelleen sähkölaskua vuodelta 2002 -perintäkuluineen 2000 euroa - ja Ifolorin valokuvalaskua vuodelta 2003 - se on nykyään 195 euroa- joka kuuluisi Kristiinankaupungin matkailutoimiston maksettavaksi, koska tein heille erään työn ilmaiseksi.)

Puhun nyt niistä uudemmista perinnöistä joista osa on alle viimeisen kolmen vuoden perintärajan alapuolella. Minua todella kiinnostaisi tietää kyseisistä perintötoimistoista selvitys, mitkä heidän perinnöistään ovat oikeasti lainmukaisia ja mitkä vanhentuneita.

Kenelle minä maksan esimerkiksi KOP:n 1984 tekemäni velantakauksen? Tai Tampereen Tillikan vuonna 1986 vahingossa särkemäni ikkunan. Jälkimmäistä yritin kerran maksaaa, mutta Tillikasta kerrottiin että ravintolan omistaja on vaihtunut jo kahdeksan kertaa tapahtuneen jälkeen, eikä kukaan voi tietää enää kenelle olen velkaa.

Perinnönvoimaisista veloista kuitenkin. 

Niitähän on sekä perintötoimistoilla että ulomittauspäätöksellä ulosottovirastossa. Niiden kokonaissumma ei nykyään ole huikea, tiedän Suomessa monia, joilla on velkaa enemmän kuin minulla. Ulf Sundqvist ja kumppanit ovat kuitenkin selvinneet velkasaneerauksen kautta kuiville satojen miljoonien markkojen veloistaan velkasaneerauksen kautta ja saaneet kaiken lisäksi varattomina maksuttoman oikeudenkäynnin.

Me köyhät emme pääse velkasaneeraukseen, koska tulomme ovat siihen riittämättömät. Meitä ei yhteiskunta eikä byrokratia armahda.

Elokuvayritykseni jäi yhteiskunnalle velkaa noin 10 000 markkaa Sevettijärven kolttadokumentista maksamattomina eläkevakuutusmaksuina. Työryhmälle maksoin kuitenkin palkat piirulleen. 

Vakuutusvelat ovat vanhentuneet mutta lisäksi minua arvioverotettiin 160 000 markan tulojen mukaan kyseisenä vuonna koska vittuunnuksissani jätin veroilmoitukseni täyttämättä. Kävi vähän kuin Irwin Goodmanille. Sain 70 000 euron mätkyt 30 000 euron vuosituloista.

Meinaa lipsua käsistä tämä aihe. 

Olen siis ollut kyseisen tapahtuman seurauksena luottokelvoton vuodesta 1995 lähtien. Se aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia: en saa omiin nimiini puhelinliittymää, nettiliittymää, en lainaa pankista enkä mitään muutakaan lainaksi tai luotoksi luettavaa yhteiskunnallista palvelua. 

Se häiritseee ja kallistaa köyhää elämääni suuresti. Jos jotain välttämätöntä tarvitsen kuten kirjailijana nettiliittymän, se pitää ostaa iäkkään äitini nimiin.

Mutta miten on mahdollista että luottokelvottomana perintäsummani Lindorffilla ja muilla perintöfirmoilla kasvaa koko ajan siitä huolimatta että en velaksi osta mitään? 

Minäpä selitän.

Ajauduttuani yhteiskunnan ulkoraiteille joudun toimeentulotuen kautta hankkimaan maksusitoumukset esimerkiksi sähkö- ja vesilaskuihin sekä vuokraan. Koska jo sosiaalitoimistojen aikaan muutama vuosi sitten kaikki tällainen laskutus siirtyi suoraan viimeisen maksupäivän yli myöhästyneestä laskusta perintöfirmoille, minulle on kertynyt helvetinmoinen määrä perintöä sosiaalitoimiston kelan ym. toimijoiden myöhästyttämistä laskuista.

Otan esimerkin aikojen takaa Kemistä 1990-luvun lopulta. Uutterasti olin kantanut vuokralaskut sosiaalitoimistoon, joka oli tehnyt kaupungin asuntooni vuokranmaksupäätökset. Yllättäen sain kuitenkin häädön asunnostani vuokrarästien johdosta. Ihmettelin että häh? 

Menin selvittämään vuokratoimistoon ja sosiaalitoimistoon asiaa. päätökset kyllä oli tehty mutta markkaakaan ei ollut siirtynyt kaupungin sosiaalitoimiston tililtä vuokranantajan Kemin kaupungin tilille.

Normisti sosiaalitoimiston asiakkaalle käy näin: sosiaalitoimisto joko käsittelee tukipäätöksen ajoissa ja unohtaa maksaa laskut kyseiseen kohteeseen aikanaan tai sitten käsittelee laskua muun toimeentuloturvn ohessa niin pitkään että huomautusmaksu ehtii tulla lindorffilta tai muilta perintötoimistoilta. Myöhästymiset koituvat velallisen eli minun maksettaviksi ja ryhtyvät kasvamaan korkoa ja koronkorkoa välittömästi. En niitä maksa, mutta luottokelpoisuuteni siirtyy jokaisen perintäkulun vuoksi kauemmas hamaan tulevaisuuteen.

Viimeksi tänään törmäsin byrokratian palomuuriin. Olen muuttanut Ylistarosta Jämsänkoskelle 1.11.2016. Minulla oli loppusähkölasku Ylistarosta summaltaan 25 euroa. Sen eräpäivä oli 2. 11.2016. Lähetin sen Jämsän sosiaalitoimistoon. Sosiaalitoimistolta tuli aikanaan vastaus, että rahaa pitää hakea Kelalta. Kela vastasi että sitä pitää hakea Seinäjoen sosiaalitoimistosta. 

Tänään Seinäjoen sosiaalitoimistossa asioidessani minulle kerrottiin että lasku pitää maksaa Jämsän sosiaalitoimistosta. 25 euron lasku on sillä välin ehtinyt kasvaa 55 euroksi perintäkuluineen ja näin luottokelvotonkin voi saada katkeamattoman velkakierteen pelkästään byrokratiassa seikkailevien laskujen vuoksi.

Odotan aikaa jolloin yhteiskunnallisen byrokratian ja perintätoimistojen sijaan moottoripyöräkerhot ryhtyvät perimään näitä laskujani koronkoroilla.

KELAn vuosisadan uudistus

Palaan eiliseen kirjoitukseni ja parin päivän takaiseen A-talkiin. kirjoitin että Kelan pääjohtaja valehtelee niin että korvat heiluu ja täsmensin myöhemmin: “Puhuu muunneltua totuutta”. Täsmennän mitä tarkoitin.

Vahvalla huulipunalla ja kestohymyllä suojautunut Kelan pääjohtaja kertoi ikäänkuin saavutuksena, että Kelan käsittelyaika on nyt pudonnut tammikuun hieman yli 10 työpäivästä kunnioitettavaan 7,9 työpäivään Kelan kirjeen perille saapumisesta. Sehän kuulostaa lähes lainmukaiselta?

Kelan seinässä esimerkiksi Jämsässä on kuitenkin merkillinen ilmoitus että kirjeitä ei kannata lähettää tai jättää Kelan paikallistoimiston postilaatikkoon, koska ne lähetetään sieltä Kelaan ja asian käsittelyvuorokaudet alkavat vasta siitä kun posti on saapunut Kelasta perille Kelaan. Ja jos hakemuksesta puuttuu jokin liite niin lähtölaskenta aloitetaan uudestaan nollasta.

Maalaisjärjellä yritin miettiä mitä tämä 7,9 vuorokautta tarkoittaa. Lain mukaanhan toimeentulohakemukset pitää käsitellä 7 vuorokaudessa. 7,9 on siis lähes 7 ja asiat ovat kunnossa? Eivät ole. 7,9 tarkoittaa keskiarvoa. Koska osa asioista on helppo käsitellä melkeinpä samantien tämä keskimääräinen käsittelyaika tarkoittaa sitä että noin puolet hakemuksista voidaan käsitellä etuajassa ja toinen puoli on raskaasti myöhässä.

Kelan pääjohtaja totesi myös että ongelmia ja viiveitä on lähinnä vain etelässä. Mutta vain pari päivää aiemmin Pohjanmaan alueuutisissa todettiin Kelasta että heillä on kolmen viikon suma hakemuksissa.

Paskatko lain mukaisista määräpäivistä sinänsä. Näin voidaan ajatella ainakin virkamiestasolla Kelassa. Mutta jokaisen viivästystapauksen takana on inhimillinen ihminen. Mitä tämä myöhästyminen saattaa yksilölle aiheuttaa? Jo A-talkissa mainittiin että häätöjä on tullut, kun Kela on sössinyt vuokratukipäätökset.

Omasta kokemuksestani tiedän että jo sosiaalitoimiston aikaan rahat myöhästelivät, ja koko ajan oli liukuvalla jäällä, kun ei tiennyt koska rahaa tulee ja milloin laskuja tai velkoja kavereille voi maksaa. Lindorff ja Instrum Justitia ovat näistä myöhästymisistä erittäin kiitollisia. Sen paremmin Sosiaali- kuin Kelakaan ei näitä perintämaksuja tietenkään maksa vaan ne tulevat hakemukset ajoissa sisäänjättäneen tunnollisen kansalaisen omalle kontolle.

Mutta otan esimerkkitapaukset itseäni syrjäytyneemmistä, elämän sivuraiteille joutuneista. Oletetaaanpa joku huumevelkainen narkkari, joka on luvannut maksaa amfetamiininsa ja muut mömmöt kuukauden 1. päivänä. Saattaa käydä pahimmassa tapauksessa niin, että Kelan käsittelyn viivästymisen tähden velkojat tulevat lasista sisään ja velalliselta lähtee henki. 

Kiljuveikot joiden luottokortit on otettu trokareiden huostaan sen sijaan luultavasti pääsevät vähemmällä. He saattavat joutua vain pakkoraittiuden ja korkeintaan lievän pahoinpitelyn uhreiksi siinä Kelan päätöksiä odotellessa.

jk. Kelan pääjohtaja ei tällaisia ajattele. Ohjelmassa hän suuresti kehui Kelan sähköistä järjestelmää. Mutta juuri toimeentuloturvalle pudonneet kaikista vähiten tätä sähköistä järjestelmää tarvitsevat. Ei heillä pääsääntöisesti ole nettejä, skannereita tai edes pankkitunnuksia. Ja ainakin minulla jokaisen laskun skannaaminen Jämsän kirjastossa sähköiseen järjestelmään maksaa 2 euroa/A4 sivu.