Aktiivisesti työtön

Olen ollut aktiivisesti työtön vuodesta 1996 lähtien. Tämä tarkoittaa, että olen osallistunut kaikkiin työvoimaviranomaisten määräämiin toimenpiteisiin, erilaisiin piirrä pöytäliinaan jotain kivaa kursseihin ja muihin konsulttitoimistojen rahastamiin Tee elämäsi onnelliseksi -kursseihin. Lisäksi olen jo 24 vuotta kuukausittain täyttänyt työttömyysilmoitukseni.

Yhden mokan kuitenkin olen tehnyt. Vuonna 2006 jätin menemättä itse hakemaani Teuvan ammattioppilaitoksen kehystäjälinjan pääsykokeeseen, koska matkat osoittautuivat mahdottomiksi. Seinäjoelta suoraan Teuvalle ei mennyt koulutukseen sopivaa bussia, vaan minun olisi koulumatkalla pitänyt yöpyä Kauhajoella. Laistin sen pääsykokeen, enkä selittänyt syytä.

Luulin saavani korkeintaan kolmen kuukauden karenssin, mutta se venyikin lopulta 10,5 vuodeksi, koska juuri ennen karenssin alkua työministeri Tarja Filatov esitti hallitukselle karenssin muuttamista määräajattomaksi eli ns. “ikuiseksi karenssiksi” ellei henkilö kykene tekemään aktiivisia toimenpiteitä itsensä työllistämiseksi. Laki purettiin vuonna 2015, mutta se astui voimaan vasta 2017 tammikuussa.

Luulin päässeeni vihdoin työttömäksi (vaikka työttömänä työnhakijana minun oli pitänyt koko ajan olla ollut, että saan edes toimeentulotukea). Mutta toisin kävi. En päässyt suoraan työttömäksi vaan vaadittiin 6 kuukauden jatkoaika pitkäaikaistyöttömille. Pääsin karenssista vasta kesäkuussa 2017.

Hallituksessa oli perussuomalainen puolue ja työministeri Jari Lindström ehdotti eduskuntavaalien alla ns. Lex Lindström ykköstä pitkäaikaistyöttömien päästämiseksi eläkkeelle. Olin vuotta liian nuori päästäkseni tuohon joukkoon. Vuoden 2018 alussa tuli kuitenkin voimaan laki Lex Lindström II. Nyt ikää oli tarpeeksi, työttömyyttä oli kestänyt 23 vuotta ja sekä minä Kela että työvoimatoimisto luulimme minun pääsevän eläkkeelle elokuussa 2018.

Toisin kävi. Asetuksessa säädettiin että vain 1200 päivää työmarkkinatukea saaneet henkilöt ovat pitkäaikaistyöttömiä, ja koska itse olin työttömyyteni ohella elänyt 10,5 vuotta toimeentulotuella tätä aikaa ei laskettukaan työttömyydeksi, työnhaun jatkuvasta vaatimuksesta huolimatta.

Siis putosin pois eläkkeelle pääsevien työttömien joukosta liian vähäisern työttömyyteni tähden. Sitä vähän huuli pyöreänä ihmeteltiin yhtäällä sun toisaalla. Mutta päätin taistella sinnikkääseen loppuun asti. Oikea ensimmäinen eläkeikäni saavuttaa minut 1 vuoden ja 3 kuukauden kuluttua. Siihen asti olen tyyövoimatoimiston armoilla.

Kajaaniin lokakuussa 2019 muutettuani minulle alettiin välittömästi tehdä työllistymisssuunnitelmaa. Kävin kuulusteluissa. Kerroin suoraan et mua vituttaa tuo 10,5 vuoden karenssi sen verran ettei kauheesti huvita etsiä töitä, kun minulla runoilijana ja kuvataiteilijana on parempaakin tekemistä. Tämä tapahtui marraskuussa 2019. Pyysin myös saada tavata siihen aikaan Kainuun TYPissä (mikä lieneekään) toimivan lääkärin mielenterveydellisten ja muiden työkyvyttömyyteen liityvien ongelmien vuoksi.

Sain tammikuussa 2020 lähetteen verikokeeseen, lääkärin toimi oli lakkautettu jne. Verikoemääräyksen kirjoitti sairaanhoitaja. Kävin verikokeessa helmikuussa 2020. Minulle oli varattu aika tänne TYPiin sairaanhoitajan vastaanotolle, mutta sairaanhoitajan kerrottiinkin olevan sairaslomalla. Sitten iski Korona. En ole vieläkään mistään kuullut kyseisen verikokeeni tuloksia.

Nyt minulla on kuitenkin uusi pyyntö tai uhkaus työvoimahallinnolta. 3.7. minun pitää mennä Kajaanin Typiin todistamaan työttömyysaktiivisuuteni ja aion vihdoin saada samalla tietää verikokeeni tulokset. Minua ihmetyttää vain lievästi et kun korona on sysännyt työttömiksi ja lomautetuiksi kymmeniätuhansia työkykyisiä ihmisiä, niin miks juuri minua täällä yhteiskunnan rattaissa enää rääkätään.

No valtiovarainministerimme Katri Kulmuni mokas pahemmin kuin minä itsee 2006, vaikka jatkaakin edelleen Keskustapuolueen puheenjohtajana. Uusi valtiovarainministerimme Matti Vanhanen ensi töikseen ehdotti eläkeiän nostoa koronan jälkeiseen talouden elvyttämiseen.

Saatana. Mä en eläessäni pääse eläkkeelle kun rimaa nostetaan koko ajan kun se kuviteltu eläkeikä lähestyy...

Aktiivimallista ja sen vastustamisesta

Perjantaina 2.2.2018 Suomi oli kiinni. Isänmaamme oli meille harvinaisessa poliittisessa lakossa. Edellistä näin suurta ammattiyhdistysliikkeen mielenilmausta saa etsiä 1990-luvun alusta, Esko Ahon hallituksen ajalta. Tuolloin maa oli pankkikriisin seurauksena joutunut ensimmäiseen suureen lamaan ja joukkotyöttömyyden aikakauteen.

SAK järjesti samana päivänä suurmielenosoituksen Helsingissä Senaatintorilla. Joukkoliikenteen työnseisauksesta huolimatta paikalle kerääntyi noin 8000 aktiivimallin vastustajaa. Enemmänkin olisi torille mahtunut. Paikalle kokoontunut joukko oli kuitenkin vakavamielistä ja ilmeisen tosissaan asiansa takana. Asiana oli eduskunnan hallituspuolueiden äänin hyväksymän ja 1. tammikuuta voimaan tulleen työttömien aktiivimallin vastustaminen. Ainakin ennakkotietojen mukaan vastaavia mielenosoituksia järjestettiin muuallakin Suomessa.

Itse tilaisuuden sisältö oli hieman erikoinen. SAK oli tasapuolisuuden nimissä kutsunut paikalle myös elinkeinoelämän ja hallituspuolueiden edustajat. Hallituksen ministerit loistivat kuitenkin tilaisuudesta poissaolollaan. Ja aivan aiheellisesti joku mielenosoitukseen osallistujista kyseli ja monikin mielessään varmaan ihmetteli, miksi hallituspuolueita yli päätään paikalle oli raahattu aktiivimallia puolustamaan, kun itse mielenosoitus oli suunnattu juuri hallitusta ja sen aktiivimallipäätöstä vastaan.

Lopputuloksena SAKn mielenosoituspuuhassa olikin pari vanhaa työväenlaulua ja kolme hallituksen ja opposition edustajien välistä “debattia”, jotka kuihtuivat tyhjänpäiväiseen sanahelinään, joka sekin haihtui kuulumattomiin yleisön buuausten tai kannustushuutojen sekaan.

Aktiivimallin yhtenä takapiruna kokoomuksessa häärivä Juhana Vartiainen sentään oli uskaltautunut paikalle ja toden totta sai mielenosoittajat raivostumaan. SDP:stä Kokoomukseen loikannut Vartiainen on aiemminkin ajanut Suomeen ns. Tanskan mallia aivan erilaisista lähtökohdista huolimatta. On selvää, että Suomen kaltaisessa suur- ja pitkäaikaistyöttömyyden maassa Tanskan malli ei toimi. Vartiainen oli yksinkertaistanut Tanskan mallin “keppiä ei porkkanaa”-linjaksi, josta vastaväittäjä Li Andersson (vas.) häntä ja hallitusta aiheellisesti kritisoi.

Juhana Vartiaisen mielipiteet ovat minun mieestäni muuttuneet täysin käsittämättömiksi hänen takinkääntönsä jälkeen SDPstä Kokoomuksen oikeaan laitaan. Kansalaisrohkeutta Vartiainen kuitenkin osoitti hyökkäämällä suoraan tilaisuuden järjestäjiä SAKta ja ay-liikettä vastaan. Vartiainen esitti suomalaisen työvoimapolitiikan perimmäiseksi ongelmaksi on, että siitä on vuosikymmeniä sovittu työmarkkinajärjestöjen kesken. Sanalla sanoen hän näytti kaipaavan koko ammattiyhdistysliikkeen lakkauttamista Suomessa.

Vartiaisen mukaan Suomeen on syntynyt passivoiva työttömyysturva, joka on sopinut järjestöille hyvin, ja josta hallitus pyrkii nyt eroon lisäämällä työvoimapalveluita ja kehittämällä pohjoismaiseen tapaan työttömiä aktivoivia toimia. Andersson syytti Vartiaista työttömyyden näkemisestä ay-liikkeen, suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän ja työttömyysturvajärjestelmän aiheuttamaksi. Hänen mukaansa hallituksen työvoimapolitiikan ongelma on, että se lisää keppiä ja byrokratiaa, mutta unohtaa palvelujen kehittämisen ja kannustimet.

Erikoinen oli myös Sinisten kansanedustaja Matti Torvisen puheenvuoro. Hän kehotti iäkkäämpiä pitkäaikaistyöttömiä hakeutumaan ryhmätoverinsa, työministeri Jari Lindströmin vuonna 2016 junaileman ns. Lex Lindströmin piiriin. Torvinen tuntui olevan kokonaan tietämätön siitä, että Lex Lindström oli “kertaluontoinen poikkeusmenettely”, joka koskee vain ennen 1.1.2016 60 vuotta täyttäneitä ja astui voimaan viime kesäkuussa. Minun tietämäni mukaan koko Lex Lindström ei siis enää ole voimassa.

Tapahtuman järjestävinä tahoina SAK ja ay-liike joutuvat hieman outoon valoon. Hienoa tietenkin on, että ay-liike ryhdistäytyy puolustamaan työttömiä, jopa pitkäaikaistyöttömiä, joista monet eivät ammattiliittoihin enää kuulu. Esimerkiksi itse putosin työyhteiskunnan kelkasta jo ensimmäisen laman aikaan 1992 “kun firma myytiin alta”. Sen jälkeen olen SAKlta ja ay-liikkeeltä kovin niukasti kuullut puolustuspuheita tai nähnyt tekoja liittoihin kuulumattomien pitkäaikaistyöttömien tukemiseksi.

Mistä siis nyt tämä äkillinen herääminen? Johtuuko se aktiivimallia vastustavasta kansalaisaloitteesta, joka ennätysajassa keräsi 130 000 allekirjoitusta? Vai onko kysee enemmänkin meneillään olevasta liittokierroksesta ja käynnissä olevista työehtosopimusneuvotteluista? Onko taustalla pelkästään hallituksen aktiivimallilla rikkoma kiky? Vai onko vihdoinkin todella niin, että ay-liike vakavasti on lähtenyt yhteisrintamaan työttömien ja ennen kaikkea pitkäaikaistyöttömien kyykyttämisen lopettamiseksi?

Joka tapauksessa joukkomielenosoitus yhdessä päivän mittaisen “suurlakon” kanssa noteerattiin mediassa päivän toiseksi suurimpana tapahtumana. Suurinhan oli tietenkin presidentti Sauli Niinistön vauvauutinen. Mutta ennen vauva syntymää esimerkiksi YLE ehti lähettää televisiossa suoran lähetyksen suurmielenosoituksen tapahtumista Senaatintorilla.

Seurasin lähetystä suorana YLE Areenassa. Banderolleja oli tehty runsaasti ja niitä liehui mahtavana merenä torin laidasta laitaan. Jo niistä näki, että mielenosoituksen pääjoukko oli työssäkäyvää väkeä, joka oli tullut osoittamaan solidaarisuutta työttömille. Itse työttömien ääntä jäin kuitenkin tilaisuudesta kaipaamaan. Eipä tuntunut YLEkään juuri työttömiä löytävän haastattelumikrofonin eteen. Vai oliko kyseessä linjavalinta.

Haastatateltiinko eri liittojen edustajia heidän painoarvonsa takia. Onko heidän sananvaltansa ja solidaarisuutensa painoarvoltaan suurempi kuin aktiivimallin alle musertuvien työttömien hätähuuto. Johtuuko tapahtuman järjestäjistä SAKsta ja ay-liikkeestä sekä näiden tähänastisesta välionpitämättömydestä se että niin moni aktiivimallin puserruksessa oleva työtön jäi mielenosoituspäivänäkin kotiin nukkumaan?

Köyhät kyykkyyn

Vuonna 1985 tuli Seinäjoen Kaupunginteatterissa ensi-iltaan tamperelaisen kirjailija Erkki Lepokorven näytelmä “Riipat”. Sen lanseeraama idea oli “Köyhät kyykkyyn!” Näytelmän sanoma oli silloisen hallituksen köyhien kyykytyspolitiikan vastainen.

Mutta jo paljon ennen tätä, vuonna 1973, ilmestyi slaavilaissurumielisen humoristimme Juhani Peltosen romaani Valaan merkkejä, jossa työttömiä pestataan mm. puistonpenkeiksi, joiden selkänahan päällä paremmin toimeentulevat voivat puistossa istua.

Lopulliseen köyhyysloukkuun ja pitkäaikaistyöttömyyteen Suomessa ajauduttiin kuitenkin vuoden 1992 oankkikriisin seurauksena. Valtio pelasti pankit, mm Ulf Sundqvistin ja Postipankin mutta ei tavallisia velallisia kansalaisia, joille Länsi-Uudenmaan Säästöpankista oli kannettu kottikärryillä velkarahaa.

Muistan tilanteen Vaasan SKOPn konttorissa 1991. Lehdessä oli mainittu että nyt lainaa kaikille. Nuori apulaispankinjohtaja hikoili tiskillä ja sanoi vanhemmalöe pankinjohtajalle: “Nyt menee kyllä aika lujaa”. Vanhempi pankinjohtaja äkäisi: “Sinähän annat lainaa etkä kysele. Ylempää on tullut käsky.”

Se operaatio tuhosi Suomen työllisyyden vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Eläkevakuutuslaitokset olivat sijoittaneet työeläkerahat Lapin kannattamattomattomiin lomaosakkeisiin. Ilmarinen etukenossa. Yhden sukupolven eläketalletukset oli hävitty casino-pelissä ja Kekkosen 50 000 työttömän aiheuttaman hätätilahallituksen jälkeen työttömyys kohosi Suomessa toiseen potenssiin,

Sundqvist häipyi politiikan kartalta ja jälkeen tuli neljä Lipposen hallitusta, jotka tuhosivat työväeltä ja työttömiltä loputkin. SDP muuttui porvarilliseksi puolueeksi ja ammattiyhistysliike tyytyi ajamaan vain ammattiliittoihin kuuluvien ennen kaikkea metalli- ja paperityöläisten asioita.

Vuonna 2006 Lipposen ties monennessako hallituksessa työministeri Tarja Filatov (sd) ajoi läpi lain, jonka perusteella aiempi kolmen kuukauden karenssi saattoi muuttua ns. ikuiseksi karenssiksi. Ja niin muuttuikin, ainakin minun osaltani. Ajoin lippusiimaan tietämättömänä edes lain muutoksesta, jätin käymättä eräässä itse hakemassani koulutushaastattelussa ja jouduin 10,5 vuotta pitkään karenssiin, josta minut armahdettiin viime toukokuussa.

Olen nyt taas työtön. 10,5 vuoden karenssissa olon jälkeen. Virallisissa palkkatöissä olen ollut viimeksi pidempiaikaisesti vuonna 1996. Sen jälkeen ja sitä ennenkin olen keplotellut elämää eteenpäin köyhänä “ammattimaisena” runoilijana ja taiteilijana joko perustoimeentulotuella tai perustyöttömyyskorvauksella. 10,5 vuoden karenssi yhdestä työhaastatteklusta luistamisesta on kuitenkin mielestäni kohtuuton.

Yhtä kohtuuton on Eduskunnan 20.12. hallituksen äänin 103-90 hyväksymä aktiivimalli. Käytännössä se tulee tarkoittamaan Köyhien kyykytystä kyykystäkin, raippoja, riippoja, jalkapuita ja yleistä häpeää olla työtön. Nythän jokaisen pitää työllistää itsensä millä tahansa keinoin muutamaksi päiväksi 12 viikon jaksolla, vaikka töitä ei olisikaan.

Juhana Vartiainen joka tuntuu menettäneen lopuillisesti jätkensä Kokoomukseen liityttyään ehdotti eilen tv-uutisissa, että “jos asuu sellaisella seudulla missä aktiivimallin toteuttaminen on mahdotonta, pitää muuttaa sinne misssä töitä on”. Norjaanko??? koko Savon, Kainuun, Pohjois-Suomen tai vaikkapa oman kotipaikkakuntani Jämsänkosken väestö?

Kansanliike syntyi aktiivisesti ja nopeasti aktiivimallia vastaan. Vaikka köyhimmillä työttömillä ja eläkeläisillä ei nettiä saati pankkitunnuksia olekaan 75000 suomalaista vastusti aktiivimallia alle viikossa.

Itse ryhdyn passiiviseen vastarintaan aktiivimallia vastaan. Kieltäydyn työllisyystoimista. Putoan takaisin karenssiin. Mitä siitä? Kyykyttäkää vain lisää. Minä en viitsi hyppiä Juhana Vartiaisen ja hallituksen pyörittämän narun tahdissa. Olen muutenkin jo yli 60 v. Ei kiinnosta enää lähteä 25 vuoden taiteilijauran jälkeen lähteä työllisyyskoulutukseen pelleilemään.

Pätevyydestäni työttömyyteen

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta

Lausunto Kelan päätökseen 5 kuukauden odotusajasta

Kela ilmoittaa omassaa lausunnossaan työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle ykskantaan, että olen vuodesta 2006 vuoden 1916 loppuun jatkuneen ns. ikuisen karenssin jälkeen joutunut viiden kuukauden odotusajalle, koska minulla ei ole ammatillista koulutustutkintoa. Minulla on kuitenkin ammatillinen pätevyys toimittajan työhön yli 10 vuotta jatkuneen kuukausipalkkaisen toimittajauran kautta. Lisäksi olen vuodesta 1992 julkaissut neljä runoteosta kustantamon kautta sekä tehnyt ammattimaisesti kuvataidetta osallistuen vuosien varrella noin 100 taidenäyttelyyn, mukana valtakunnallisia ja aluerellisesti merkittäviä taidenäyttelyä ja kaksi kansainvälistä taidesymposiumia.

1. Työhistoriastani:

Olen toiminut vuosina 1979-1981 Pohjanmaan Kansan avustajana Kristiinankaupungissa. Vuonna 1981 minut valittiin Pohjanmaan Kansan Seinäjoen toimitukseen toimitusharjoittelijaksi. Toimitusharjoittelijana työskentely vuosina 1981-1983 pätevöitti minut toimittajan palkalle. Vuosina 1983 – 1985 toimin aluetoimittajana pohjanmaan Kansan Seinäjoen toimituksessa. Vuosina

1981-1985 toimin myös pohjalaisen kulttuurilehden Lakeuden Kutsun toimituskunnassa. Vuonna 1983 kävin Seinäjoella Tampereen yliopiston paikallisjournalismin täydennyskoulutuskurssin.

Vuonna 1985 pyysin ja sain vuoden opintovapaata Pohjanmaan Kansasta. Syksyllä 1985 olin Oriveden opiston kirjoittajakoulutuksessa ja kevään 1986 Rinnekodin keskuslaitoksessa hoitoapulaisena. Keväällä 1986 minut kutsuttiin toimittajaksi Pohjanmaan Kansan Vaasan päätoimitukseen. Olin Pohjanmaan Kansa/Pohjanmaan Demarin toimittajana ja vuosina 1989-1991 toimitussihteerinä Vaasan toimituksessa. Minulla on kaikkiaan neljä ikälisää toimittajan ammatista. Olen toiminut myös toimitusharjoittelijoiden kesätyönohjaajana ja toimituksen luottamusmiehenä.

Vuonna 1991 muutin Kemiin ja vuosina 1991-1993 toimin Pohjolan Työn vakituisena freelanecer-toimittajana Kemin aluetoimituksessa. Vuosina 1993-2004 olen toiminut taiteilijan työn ohella sivutoimisena freelancer-toimittajana. Vuosina 1993-1998 toimin Pohjolan Sanomien vakituisena kuvataidekriitikkona. Vuosina 1991 – 2004 kirjoituksiani on julkaistu muun muassa seuraavissa sanoma- ja aikakauslehdissä lehdissä: Suomen Luonto, Tiede 2000, Uusi Nainen, Terve Elämä, Niin&Näin, Lakeuden Kutsu, Ilta-Sanomat, Pohjolan Sanomat, Lapin Kansa, Kansan Tahto, Pohjolan Työ, Pohjalainen, Ilkka, Vasabladet, Suupohjan Sanomat, Lippu-lehti…

Vuonna 1994 voitin toisen palkinnon valtakunnallisessa Kansallisen kulttuurin juhlavuoden tv-käsikirjoituskilpailussa 30 minuutin elokuvakäsikirjoituksella ”Viimeiseen hengenvetoomme asti/ tuulen laulua rakastamme”. Kilpailua olivat järjestämässä MTV3, Suomen Kulttuurirahasto ja Suomen Kotiseutuliitto. Elokuvan toteutuksessa toimin paitsi käsikirjoittajana myös elokuvan toimittajana ja tuottajana. Sevettijärven koltista kertova myyttinen dokumenttielokuva esitettiin MTV 3:ssa vuonna 1995. Vuonna 1998 sain ensimmäisen palkinnon niin&näin lehden filosofia-aiheisessa kirjoituskilpailussa runoesseeellä ”Taolaisuus ja Raippaluoto”.

Kun vuonna 1981 menin Pohjanmaan Kansaan, oli tuohon aikaan valtaosa sanomalehdistön toimittajakunnasta pätevöitynyt ammattiin ilman ammatillista toimittajakoulutusta. Muistaakseni vain kolmasosa toimittajista oli käynyt läpi Tampereen yliopiston tai Helsingin Sanomien toimittajatutkinnon. Paikallisjournalismin täydennyskoulutuskurssilla tiedotusopin professori Pertti Hemanus piti hyvänä sitä, että juuri toimittajaksi pätevöidytään myös muuta kautta kuin ammatillisesta koulutuksesta, koska ammatissa tarvitaan erilaisia elämänkokemuksia. Esimerkiksi minua Pohjanmaan Kansassa ammttiin perehdyttänyt aluetoimittaja Toive Tynjälä oli alkuperäiseltä ammatiltaan polkupyöräkauppias.

Katson että minä olen 10 vuoden kuukausipallkkaisen toimittajauran ja yli 10 vuotta jatkuneen freelanceuran kautta täysin pätevöitynyt toimittajan ammattiin ilman ammatillista koulutustutkintoakin. Siksi vaadin muutosta päätökseen 5 kuukauden odotusajasta. Myös TE-keskus on lausunnossaaan 16.12.2016 todennut, että työttömyysturvan saamiseen ei ole estettä 1.1.2017 alkaen.

2. Taiteellisesta työstäni

Vuonna 1982 julkaisin omakustannerunokokoelman ”Lintujen silmissä kivien kylmyys”, johon sain kohdeapurahan Vaasan läänin taidetoimikunnalta ja Kristiinankaupungin kulttuurilautakunnalta.

Vuonna 1992 menin Kemin Taidekouluun iltalinjalle opiskelijaksi ja olin Kemin Taidekoulussa kolme vuotta vuoteen 1995 asti. Olen vuodesta 1992 lähtien siis osallistunut noin 100 kuvataidenäyttelyyn. Mukana on Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton valtakunnallinen kesänäyttely, Lapin läänin aluenäyttely, Pohjanmaan aluenäyttely, useita jyrytettyjä alueellisia näyttelyitä, kansainväliset taidesymposiumit Alajärvellä, Aitoossa ja Multialla. Näyttelyistä lisää liitteessä Ansioluettelo Kuvataide 2017.

Olen julkaissut kustantajan kautta seuraavat runokokolmat:

Keijo Nevaranta: Joet palaavat lähteilleen (Non art books 2005)

Keijo Nevaranta: Rajakivet (Non art books 2008)

Keijo Nevaranta: Tat tvam asi (Kesuura Oy 2014)

Keijo Nevaranta: Ihmisen alue (Kesuura Oy 2015)

Minulla on Kesuura Oyn kanssa kustannussopimus kolmen runokokoelman runotrilogiasta. Trilogian kolmas osa ja tähänastinen pääteokseni ”Kaksitoista kirjaa” ilmestyy syksyllä 2017. Se sisältää noin 300 aiemmin julkaisematonta runoani viimeisen 35 vuoden ajalta.

Katson kuvataiteellisen ja kirjallisen työskentelyni pätevöittäneen minut myös kirjailijan ja kuvataiteilijan ammatteihin. Vaadinkin muutosta Kelan minulle tekemään odotusaikapäätöksen, joka on täysin järjetön eri ammateissa hankkimani kokemuksen tähden. Vuodesta 2006 jatkunut karenssini ja sen jatkoksi tuomittu 5 kuukauden odotusaika ovat inhimillisesti katsoen täysin kohtuuttomia seurauksia yhdestä koulutushaastattelusta kieltäytymisen seurauksena. Nyt olen jo yli 10 vuodeksi joutunut juuri sellaiseen kannustusloukkuun joista nykyinen hallitus haluaa päästä irti.

Kauhajoella 25.4.2017

Keijo Nevaranta

Ikuinen väliinputoaja

Olen aiemmin kirjoittanut blogitekstin Ikuinen karenssi. Sen lisäksi että olen keväästä 2006 lähtien ollut jatkuvassa karenssissa vuoden 2016 loppuun yli kymmenen vuoden ajan ja Kela määräsi minulle lisätuomioksi viiden kuukauden odotusajan karenssista poispääsemiseksi, koska olen ammattitaidoton työttömäksi pääsemiseen, te-keskuksen lausunnosta huolimatta, missä todettiin että työttömyydelleni ei ole estettä, koen olevani monella muullakin tavalla väliinputoaja.

Tämä elämä ei vain ole mennyt ihan niinkuin Strömsöössä. Koen olevani monessakin suhteessa ikuinen väliinputoaja. Jo ennen ensimmäistä lamaa toimittajan ja toimitusdsihteerin sekä toimituksen luottamusmiehen hommani syötiin alta kun SDP:n puoluehallitus eräänä kirkkaana yönä päätti yhdistää työpaikkani Pohjanmaan Kansan Demariin kolmikantaneuvotteluista piittaamatta. Seurauksena lakkautettiin ensin sanomalehti ja sittemmin kirjapaino ja henkilökunta lähti kilometritehtaalle.

Yritin Kemissä jatkaa freelancerina uraa aikana jolloin lama iski suomalaiseen yhteiskuntaan pankkien Ulf Sundqvistin johdolla sössittyä säästäjien rahat ja eläkevakuutuslaitosten hassattua eläketalletukset Lapin lomaosakkeisiin. Suomi siirtyi kipeästi markkinatalouteen ja lamaan joka itseni lisäksi vei monelta muulta suomalaiselta työn ja toimeentulon edellytykset, kaikkine seuranneine henkilökohtaisine katastrofeineen.

Ryhdyin kuvataiteilijaksi ja runoilijaksi aikana, jolloin kaikkien muiden kuin Juhani Palmun ja muutaman muun taulunmyynti loppui Suomessa kokonaan. Tuloa kummastakaan näistä kahdesta ammatistani en ole koskaan saanut, menoja kylläkin. Putosin hiirenloukkuun.

Loukku syveni kun tietämättömyyttäni ja hölmöyttäni jouduin keväällä 2006 tähän ikuiseen karenssiin, jota emme tuolloin tienneet ja ymmärtäneet ikuiseksi. No ikuisuus-käsitekin on suhteellinen, koska vuoden 1911 jälkeen epämääräisen mittaiseen karenssiin joutuneet armahdettiin 2014 alusta ja meidät 2006-2011 karenssiin joutuneet siirtymäajalla 2017 alusta. Tosin, ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaaa. Sillä vaikka TE-keskuksen lausunnon perusteella estettä työttömyydelleni ei ole, Kela veti hihasta siirtymäajan ja hylkäsi työttömyyskorvaushakemukseni. Minulla ei kuulemma ole ammatillista koulutusta työttömyyteen, vaikka sitten kun joskus tulen pääsemään eläkkeelle saan noin 750 euroa kuukaudessa työeläkettä yli 10 vuoden ammatilliselta työuraltani.

Viime syksynä kuvittelin tunnelin päässä näkyvän valoa. Kuvittelin pääseväni työttömäksi ja sitten persuministereiden Lindströmin ja Soinin lupaamalla pitkäaikaistyöttömien armahtamisella eläkkeelle 60 vuoden iässä. Mutta tämä uusi eläkesäädös koskeekin vain ennen 1.9.2016 60 vuotta täyttäneitä pitkäaikaistyöttömiä. Putosin taas väliin. Täytän 60 vuotta vasta marraskuussa 2017 ja joudun taas toistaiseksi karenssissa ja myöhemmin mahdollisesti työttömäksi pääsevänä (jos luoja suo) katselemaan sivusta miten korkealle eläkeikärimaani sillä välin hilataan ja pystynkö eläessäni kierähtämään sen yli.

Väliinputoajana olen nyt kelluvaa valuuttaa. Odotan että pääsisin edes karenssista pois. Työttömäksi pääseminen auttaisi minua henkilökohtaisesti saamaan pientä verollista ansiota 485 euron kuukausirahan ja vuokratuen lisäksi. Mutta Kelan armoton päätös merkitsee sitä, että edelleen toimentuloturvastani otetaan pois jokainen verollinen ja virallinen ansio noin 800 euroon asti eurolleen. Se ei kannusta minua toimimaan yhteiskunnassa eikä se hyödytä Suomessa ketään.

Eilen katselin A-talkissa Kela-keskustelua jossa Kelan pääjohtaja valehteli korvat heiluen tai siis tarkennettuna puhui muunneltua totuutta KELAn vuoden vaihteen sössimisistä ja suuresta Kela-uudistuksesta joka meni rähmälleen rapakkoon alusta pitäen. Onneksi Espoon sosiaalijohtajalla oli ohjelmassa asiaakin. toivottavasti Suomen hallitus lotkautti edes toista korvaansa hänen mielipiteilleen.

Ikuinen karenssi osa III

 

Ehdin jo nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Että olisin pääsemässä ikuisesta karenssista työttömäksi tammikuussa 2017 vihdoin yli 10 vuotta kestäneen karenssin jälkeen. TE-keskus oli antanut 15. joulukuuta minulle lausunnon, että työttömyysturvahakemukselleni ei ole työvoimapoliittista estettä.

Mutta eihän tämä suomalaisen byrokratian rattaissa niin helposti käy. Hakemukseni työttömyyskorvauksesta hylättiin koska minulla ei ole “ammatillista koulutusta”. Häh? Mitä vittua?

Olen käynyt ammatilliset koulutukseni ns. kantapään kautta. Ensimmäisen runokokoelman “Lintujen silmissä kivien kylmyys” ilmestymisen aikoihin menin töihin Pohjanmaan Kansaan ensin toimitusharjoittelijaksi 1981-1983. Sitten kävin vuonna 1983 työn ohessa Tampereen yliopiston paikallisjournalismin täydennyskoulutuskurssin. Olin aluetoimittajana Seinäjoen toimituksessa vuoteen 1985. Otin vuoden “virkavapaata” ja kävin Oriveden opiston puolen vuoden kirjoittajakoulutusohjelman läpi.

1986 siirryin Pohjanmaan Kansan päätoimituksen Vaasaan, missä toimin vuoteen 1991 Pohjanmaan Kansan ja sittemmin Pohjanmaan Demarin toimittajana ja toimitussihteerinä. Olen toiminut mm. kesätoimittajien harjoitteluohjaajana ja toimituksen luottamusmiehenä.

Olen ollut Pohjolan Työn ainoana “vakituisena freelancetoimittajana” 1991-1993. Vuosina 1993-1997 olen toiminut Pohjolan Sanomien kulttuuriavustajana. “001-2004 olen toiminut Suupohjan Sanomien kulttuuriavustajana. Juttujani on ilmestynyt yli 20 lehdessä, mm. Tiede 2000, Suomen Luonto, Ilkka, Vaasa, Vasabladet, Pohjolan Sanomat, Ilta-Sanomat jne.

Olen julkaissut 5 runokokoelmaa, joista 4 kustantamon kautta. Olen osallistunut 97 kuvataidenäyttelyyn, mm. SKjL:n valtakunnannäyttelyyn, 5 aluenäyttelyyn, vajaaseen 10 jyrytettyyn näyttelyyn. Olen voittanut Niin & Näin lehden filosofisen käsikirjoituskilpailun ja saanut II palkinnon Kansallisen kulttuurin juhlavuoden tv-käsikirjoituskilpailussa. Sevettijärven kolttia käsittelevä tv-dokumenttini esitettiin MTV 3:ssa 1995. Olen kirjoittanut ohjannut ja tuottanut runonäytelmiä mm. Kemin Kaupunginteatterin studionäyttämöllä.

Ja nyt 40 vuoden toimittaja- ja taiteellisen urani jälkeen minulla ei Kelan mielestä ole pätevyyttä edes työttömyyskorvaukseen, koska minulla ei ole ammatillista koulutusta. Olen kuulemma jollain odotusajalla 27.5. 2017 asti, jonka jälkeen pääsen johonkin jos Herra suo...

Miten tämä on mahdollista? Suuressa Kela uudistuksessa kaikki nämä asiat jotka olivat sekä TE-keskuksen että sosiaaliviraston tiedossa eivät ole siirtyneet mihinkään (eli siis Kelalle). Totta on, että ammatillista koulutusta minulla ei ole, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että olen koulutukseltani ylioppilas, opiskellut 3 vuotta kuvataidetta Kemin taidekoulussa ja edellä mainittua toimittajakokemusta ja kirjoittajakoulutuksia.

Jatkan siis ikuisessa karenssissa kärvistelyä edelleen hamaan tulevaisuuteen saakka.

Avoin kirje TE-keskukselle

Jouduin ns. ikuiseen karenssiin vuonna 2006. Tuolloin en tiennyt mitään ikuista karenssia olevan olemassakaan, koska vuoden 2005 loppuun karenssin kesto oli 3 kuukautta. Karenssiin joutumisen syy oli melko hölmö. Olin omaehtoisesti pyrkinyt Teuvalle työllisyyskoulutuksena annettavaan kehystäjäkoulutukseen ja kutsuttu pääsykokeeseen. Tällöin osoittautui kuitenkin, että kulkuyhteydet Seinäjoelta Teuvalle olivat koulutuksen kannalta mahdottomat. Päästäkseni edes pääsykokeeseen minun olisi pitänyt matkustaa jo edellisenä päivänä ja yöpyä sukulaisten luona Kauhajoella. Onnettomuudekseni kuitenkin myöhästyin viimeisestä linja-autosta jolla olisin edellisenä päivänä Kauhajoelle päässyt ja jätin koko pääsykokeen sikseen.

Tämän seurauksena räpsähti ikuinen karenssi, jossa olen nyt ollut siis yli 10 vuotta yhden erehdyksen seurauksena, nykyisin B-luokan työnhakijana. Tämä on ollut henkisesti raskasta aikaa. Olen ammattitaitoinen toimittaja, mutta en näe tällä alalla enää työmahdollisuuksia, kun minua Pohjanmaalla asuessa poliittisen työväenlehtitaustan vuoksi ei vuoden 2004 jälkeen ole huolittu edes avustajaksi mihinkään lehteen.

Olen vuodesta 1992 lähtien toiminut pääasiassa kuvataiteilijana ja runoilijana, julkaissut tänä aikana kustantajan kautta 4 runokirjaa ja osallistunut 96 taidenäyttelyyn. Olen siis kirjoittanut ja tehnyt taidetta ammattimaisesti, mutta ilman tuloja. Eräs Jämsänkoskelle muuton syy oli, että minulla olisi täällä paremmat mahdollisuudet saada täältä taiteen alueelta lyhytaikaisia projektitöitä. Tällaistenkin töiden tekeminen ja hakeminen on kuitenkin tuntunut turhauttavalta, kun tuloni eivät kuitenkaan ylittäisi perustoimeentuloturvaa eli käteen ei jäisi käytännössä mitään tekemistäni töistä. Niinpä olen tehnyt mitä olen tehnyt talkoilla ja ilmaiseksi.

10 vuoden karenssi on turhauttanut minut syvästi paitsi työnhakua myös koko yhteiskunnallista toimintaa kohtaan. Kuulun siihen unohdettujen joukkoon, joka unohdettiin myös silloin, kun vuoden 2011 jälkeen ikuiseen karenssiin joutuneet armahdettiin karenssista. Olen edelleen kuitenkin työhaluinen ja minua on pyydetty mukaan kahteenkin taiteelliseen työosuuskuntaan, joihin kutsuttaessa olen vastannut, että liityn heti kunhan ensin joskus pääsisin pois karenssista. Sitä en tiedä miten työkykyinen säännölliseen päivätyöhön enää olen, oltuani viimeksi työllistämistuella töissä puoli vuotta Kemin historiallisessa museossa vuonna 1996 (ja kulttuuriavustajana Pohjolan Sanomissa vuoteen 1997 ja Suupohjan Sanomissa vuoteen 2004 asti).

Minua kiinnostaisi kuitenkin taiteellisten työprojektien tekeminen jos pääsisin perustoimeentulotuelta ja karenssista työttömyysturvan piiriin, joka mahdollistaisi myös nykyistä aktiivisemman oman taiteeni myymisen, koska ainakin osa työttömyysturvan lisäksi saatavasta tulosta jäisi tällöin omaan käyttööni.

Siksi pyydän vakavasti: Armahtakaa minut tästä yli 10 vuotta kestäneeksi yhdestä hölmöilystä ja ymmärtämättömyydestä johtuneesta karenssistani! Murhastakin joutuu kärsimään lyhyemmän tuomion kuin minä nyt olen kärsinyt yhden laiminlyönnin tähden.

Jämsänkoskella 11.12.2016

Keijo Nevaranta

Mulikontie 1

42300 Jämsänkoski