Aktiivisesti työtön

Olen ollut aktiivisesti työtön vuodesta 1996 lähtien. Tämä tarkoittaa, että olen osallistunut kaikkiin työvoimaviranomaisten määräämiin toimenpiteisiin, erilaisiin piirrä pöytäliinaan jotain kivaa kursseihin ja muihin konsulttitoimistojen rahastamiin Tee elämäsi onnelliseksi -kursseihin. Lisäksi olen jo 24 vuotta kuukausittain täyttänyt työttömyysilmoitukseni.

Yhden mokan kuitenkin olen tehnyt. Vuonna 2006 jätin menemättä itse hakemaani Teuvan ammattioppilaitoksen kehystäjälinjan pääsykokeeseen, koska matkat osoittautuivat mahdottomiksi. Seinäjoelta suoraan Teuvalle ei mennyt koulutukseen sopivaa bussia, vaan minun olisi koulumatkalla pitänyt yöpyä Kauhajoella. Laistin sen pääsykokeen, enkä selittänyt syytä.

Luulin saavani korkeintaan kolmen kuukauden karenssin, mutta se venyikin lopulta 10,5 vuodeksi, koska juuri ennen karenssin alkua työministeri Tarja Filatov esitti hallitukselle karenssin muuttamista määräajattomaksi eli ns. “ikuiseksi karenssiksi” ellei henkilö kykene tekemään aktiivisia toimenpiteitä itsensä työllistämiseksi. Laki purettiin vuonna 2015, mutta se astui voimaan vasta 2017 tammikuussa.

Luulin päässeeni vihdoin työttömäksi (vaikka työttömänä työnhakijana minun oli pitänyt koko ajan olla ollut, että saan edes toimeentulotukea). Mutta toisin kävi. En päässyt suoraan työttömäksi vaan vaadittiin 6 kuukauden jatkoaika pitkäaikaistyöttömille. Pääsin karenssista vasta kesäkuussa 2017.

Hallituksessa oli perussuomalainen puolue ja työministeri Jari Lindström ehdotti eduskuntavaalien alla ns. Lex Lindström ykköstä pitkäaikaistyöttömien päästämiseksi eläkkeelle. Olin vuotta liian nuori päästäkseni tuohon joukkoon. Vuoden 2018 alussa tuli kuitenkin voimaan laki Lex Lindström II. Nyt ikää oli tarpeeksi, työttömyyttä oli kestänyt 23 vuotta ja sekä minä Kela että työvoimatoimisto luulimme minun pääsevän eläkkeelle elokuussa 2018.

Toisin kävi. Asetuksessa säädettiin että vain 1200 päivää työmarkkinatukea saaneet henkilöt ovat pitkäaikaistyöttömiä, ja koska itse olin työttömyyteni ohella elänyt 10,5 vuotta toimeentulotuella tätä aikaa ei laskettukaan työttömyydeksi, työnhaun jatkuvasta vaatimuksesta huolimatta.

Siis putosin pois eläkkeelle pääsevien työttömien joukosta liian vähäisern työttömyyteni tähden. Sitä vähän huuli pyöreänä ihmeteltiin yhtäällä sun toisaalla. Mutta päätin taistella sinnikkääseen loppuun asti. Oikea ensimmäinen eläkeikäni saavuttaa minut 1 vuoden ja 3 kuukauden kuluttua. Siihen asti olen tyyövoimatoimiston armoilla.

Kajaaniin lokakuussa 2019 muutettuani minulle alettiin välittömästi tehdä työllistymisssuunnitelmaa. Kävin kuulusteluissa. Kerroin suoraan et mua vituttaa tuo 10,5 vuoden karenssi sen verran ettei kauheesti huvita etsiä töitä, kun minulla runoilijana ja kuvataiteilijana on parempaakin tekemistä. Tämä tapahtui marraskuussa 2019. Pyysin myös saada tavata siihen aikaan Kainuun TYPissä (mikä lieneekään) toimivan lääkärin mielenterveydellisten ja muiden työkyvyttömyyteen liityvien ongelmien vuoksi.

Sain tammikuussa 2020 lähetteen verikokeeseen, lääkärin toimi oli lakkautettu jne. Verikoemääräyksen kirjoitti sairaanhoitaja. Kävin verikokeessa helmikuussa 2020. Minulle oli varattu aika tänne TYPiin sairaanhoitajan vastaanotolle, mutta sairaanhoitajan kerrottiinkin olevan sairaslomalla. Sitten iski Korona. En ole vieläkään mistään kuullut kyseisen verikokeeni tuloksia.

Nyt minulla on kuitenkin uusi pyyntö tai uhkaus työvoimahallinnolta. 3.7. minun pitää mennä Kajaanin Typiin todistamaan työttömyysaktiivisuuteni ja aion vihdoin saada samalla tietää verikokeeni tulokset. Minua ihmetyttää vain lievästi et kun korona on sysännyt työttömiksi ja lomautetuiksi kymmeniätuhansia työkykyisiä ihmisiä, niin miks juuri minua täällä yhteiskunnan rattaissa enää rääkätään.

No valtiovarainministerimme Katri Kulmuni mokas pahemmin kuin minä itsee 2006, vaikka jatkaakin edelleen Keskustapuolueen puheenjohtajana. Uusi valtiovarainministerimme Matti Vanhanen ensi töikseen ehdotti eläkeiän nostoa koronan jälkeiseen talouden elvyttämiseen.

Saatana. Mä en eläessäni pääse eläkkeelle kun rimaa nostetaan koko ajan kun se kuviteltu eläkeikä lähestyy...

Aktiivimallista ja sen vastustamisesta

Perjantaina 2.2.2018 Suomi oli kiinni. Isänmaamme oli meille harvinaisessa poliittisessa lakossa. Edellistä näin suurta ammattiyhdistysliikkeen mielenilmausta saa etsiä 1990-luvun alusta, Esko Ahon hallituksen ajalta. Tuolloin maa oli pankkikriisin seurauksena joutunut ensimmäiseen suureen lamaan ja joukkotyöttömyyden aikakauteen.

SAK järjesti samana päivänä suurmielenosoituksen Helsingissä Senaatintorilla. Joukkoliikenteen työnseisauksesta huolimatta paikalle kerääntyi noin 8000 aktiivimallin vastustajaa. Enemmänkin olisi torille mahtunut. Paikalle kokoontunut joukko oli kuitenkin vakavamielistä ja ilmeisen tosissaan asiansa takana. Asiana oli eduskunnan hallituspuolueiden äänin hyväksymän ja 1. tammikuuta voimaan tulleen työttömien aktiivimallin vastustaminen. Ainakin ennakkotietojen mukaan vastaavia mielenosoituksia järjestettiin muuallakin Suomessa.

Itse tilaisuuden sisältö oli hieman erikoinen. SAK oli tasapuolisuuden nimissä kutsunut paikalle myös elinkeinoelämän ja hallituspuolueiden edustajat. Hallituksen ministerit loistivat kuitenkin tilaisuudesta poissaolollaan. Ja aivan aiheellisesti joku mielenosoitukseen osallistujista kyseli ja monikin mielessään varmaan ihmetteli, miksi hallituspuolueita yli päätään paikalle oli raahattu aktiivimallia puolustamaan, kun itse mielenosoitus oli suunnattu juuri hallitusta ja sen aktiivimallipäätöstä vastaan.

Lopputuloksena SAKn mielenosoituspuuhassa olikin pari vanhaa työväenlaulua ja kolme hallituksen ja opposition edustajien välistä “debattia”, jotka kuihtuivat tyhjänpäiväiseen sanahelinään, joka sekin haihtui kuulumattomiin yleisön buuausten tai kannustushuutojen sekaan.

Aktiivimallin yhtenä takapiruna kokoomuksessa häärivä Juhana Vartiainen sentään oli uskaltautunut paikalle ja toden totta sai mielenosoittajat raivostumaan. SDP:stä Kokoomukseen loikannut Vartiainen on aiemminkin ajanut Suomeen ns. Tanskan mallia aivan erilaisista lähtökohdista huolimatta. On selvää, että Suomen kaltaisessa suur- ja pitkäaikaistyöttömyyden maassa Tanskan malli ei toimi. Vartiainen oli yksinkertaistanut Tanskan mallin “keppiä ei porkkanaa”-linjaksi, josta vastaväittäjä Li Andersson (vas.) häntä ja hallitusta aiheellisesti kritisoi.

Juhana Vartiaisen mielipiteet ovat minun mieestäni muuttuneet täysin käsittämättömiksi hänen takinkääntönsä jälkeen SDPstä Kokoomuksen oikeaan laitaan. Kansalaisrohkeutta Vartiainen kuitenkin osoitti hyökkäämällä suoraan tilaisuuden järjestäjiä SAKta ja ay-liikettä vastaan. Vartiainen esitti suomalaisen työvoimapolitiikan perimmäiseksi ongelmaksi on, että siitä on vuosikymmeniä sovittu työmarkkinajärjestöjen kesken. Sanalla sanoen hän näytti kaipaavan koko ammattiyhdistysliikkeen lakkauttamista Suomessa.

Vartiaisen mukaan Suomeen on syntynyt passivoiva työttömyysturva, joka on sopinut järjestöille hyvin, ja josta hallitus pyrkii nyt eroon lisäämällä työvoimapalveluita ja kehittämällä pohjoismaiseen tapaan työttömiä aktivoivia toimia. Andersson syytti Vartiaista työttömyyden näkemisestä ay-liikkeen, suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän ja työttömyysturvajärjestelmän aiheuttamaksi. Hänen mukaansa hallituksen työvoimapolitiikan ongelma on, että se lisää keppiä ja byrokratiaa, mutta unohtaa palvelujen kehittämisen ja kannustimet.

Erikoinen oli myös Sinisten kansanedustaja Matti Torvisen puheenvuoro. Hän kehotti iäkkäämpiä pitkäaikaistyöttömiä hakeutumaan ryhmätoverinsa, työministeri Jari Lindströmin vuonna 2016 junaileman ns. Lex Lindströmin piiriin. Torvinen tuntui olevan kokonaan tietämätön siitä, että Lex Lindström oli “kertaluontoinen poikkeusmenettely”, joka koskee vain ennen 1.1.2016 60 vuotta täyttäneitä ja astui voimaan viime kesäkuussa. Minun tietämäni mukaan koko Lex Lindström ei siis enää ole voimassa.

Tapahtuman järjestävinä tahoina SAK ja ay-liike joutuvat hieman outoon valoon. Hienoa tietenkin on, että ay-liike ryhdistäytyy puolustamaan työttömiä, jopa pitkäaikaistyöttömiä, joista monet eivät ammattiliittoihin enää kuulu. Esimerkiksi itse putosin työyhteiskunnan kelkasta jo ensimmäisen laman aikaan 1992 “kun firma myytiin alta”. Sen jälkeen olen SAKlta ja ay-liikkeeltä kovin niukasti kuullut puolustuspuheita tai nähnyt tekoja liittoihin kuulumattomien pitkäaikaistyöttömien tukemiseksi.

Mistä siis nyt tämä äkillinen herääminen? Johtuuko se aktiivimallia vastustavasta kansalaisaloitteesta, joka ennätysajassa keräsi 130 000 allekirjoitusta? Vai onko kysee enemmänkin meneillään olevasta liittokierroksesta ja käynnissä olevista työehtosopimusneuvotteluista? Onko taustalla pelkästään hallituksen aktiivimallilla rikkoma kiky? Vai onko vihdoinkin todella niin, että ay-liike vakavasti on lähtenyt yhteisrintamaan työttömien ja ennen kaikkea pitkäaikaistyöttömien kyykyttämisen lopettamiseksi?

Joka tapauksessa joukkomielenosoitus yhdessä päivän mittaisen “suurlakon” kanssa noteerattiin mediassa päivän toiseksi suurimpana tapahtumana. Suurinhan oli tietenkin presidentti Sauli Niinistön vauvauutinen. Mutta ennen vauva syntymää esimerkiksi YLE ehti lähettää televisiossa suoran lähetyksen suurmielenosoituksen tapahtumista Senaatintorilla.

Seurasin lähetystä suorana YLE Areenassa. Banderolleja oli tehty runsaasti ja niitä liehui mahtavana merenä torin laidasta laitaan. Jo niistä näki, että mielenosoituksen pääjoukko oli työssäkäyvää väkeä, joka oli tullut osoittamaan solidaarisuutta työttömille. Itse työttömien ääntä jäin kuitenkin tilaisuudesta kaipaamaan. Eipä tuntunut YLEkään juuri työttömiä löytävän haastattelumikrofonin eteen. Vai oliko kyseessä linjavalinta.

Haastatateltiinko eri liittojen edustajia heidän painoarvonsa takia. Onko heidän sananvaltansa ja solidaarisuutensa painoarvoltaan suurempi kuin aktiivimallin alle musertuvien työttömien hätähuuto. Johtuuko tapahtuman järjestäjistä SAKsta ja ay-liikkeestä sekä näiden tähänastisesta välionpitämättömydestä se että niin moni aktiivimallin puserruksessa oleva työtön jäi mielenosoituspäivänäkin kotiin nukkumaan?