Vaelluskirjaa Ylistaro 13.11.2013

I

Tänään lähdin vaeltamaan Asemanseudulta päinvastaiseen suuntaan kuin tavallisesti. Otin repun selkään, olkalaukkuun kiikarin ja idioottikameran joka syö kinofilmiä. Otin polkupyörän ja lähdin polkemaan Möllintietä Seinäjoen suuntaan. Tulin taajaman ulkopuolelle ja jouduin polkemaan kotvan valtatien laitaa ennen kuin pääsin kääntymään Tapiolantielle.

Syynä Tapiolantielle ajamiseen on katastrofaalinen ruokintapänikkätilanne pihamaalla. Aamulla laskin että edellisen asukkaan jälkeensäjättämällä ruokintapänikällä käy kymmenkunta talitiaista, kaksi sinitiaista, pari pikkuvarpusta, noin 25 varpusta ja 3 harakkaa. Pänikkä on siten väärin suunniteltu, että harakat pääsevät estoitta rohmuamaan jyväsiä kuin viljaa laarista. Nykyisillä auringonkukansiementen kilohinnoilla pörssini ei kauaakaan kestä moista lintulaumaa päikälläni.

Toisen ruokintapänikän toiminnan muuten jouduin jo lopettamaan kuistin kaiteelta, koska pari päivää sitten kuulin oven takaa oudon kopsahduksen. Kun hieman myöhemmin lähdin kuistille tupakille, tpotesin että irtonainen pänikkä jyväastioinaan oli viskoontunut pkauas pihanurmikolle, naapurin musta kissa karkasi kuistin kaiteen yli karkuun ja jäljelle jäi murhattu talitiainen tyhjään pahvilaatikkoon. Ymmärsin että kuistinkaide on pänikällä käyville linnuille hengenvaarallista seutua ja joudunkin nyt kärvistellen täydentävät ruokintapänikkätilannetta sangallisilla puoihin ripustettavilla mallleilla. Kuten tiedetään, Ylistarossa ei ole Altiaa, josta voisin hankkia tarvittavat ruokintapänikät itse.

Kun ylipäätään myös EU-pussien hankinta Ylistarossa on järjestetty hankalimman kaavan mukaan, olin päättänyt ryhtyä sekä lintujen ruokinta- että omien kaurapuurojyvästen hankinnassa omatoimiseksi. Siksi siis suuntana oli hieman toista kilometria asunnoltani sijaitseva Taipaleentie ja sen vartioimaton tasoristeys.

II

Kuten valistuneimmat lukijani ehkä tietävätkin, tapahtui tasoristeyksessä maanantaina vakava onnettomuus pendoliinon ja viljankuljetusrekan kolaroidessa keskenään. Suuronnettomuus oli lähellä, mutta veturinkuljettaja ehti hätäjarruttaa ja hypätä suojaan murskaantuneesta veturista. Kolme VRn henkilöä ja yksi matkustaja loukkaantuivat lievästi, rekka lensi pellolle 180 asteen kierteellä, risteyksestä varoittaneesta STOP-merkistä tuli moderni veistos sen väännyttyä voimalla lengolle - ja niin 40 tonnia kauraa levisi dyyneiksi radan varteen.

Varomattomuutta onnettomuuden syntymisessä saattoi olla viljarekan kuljettajallakin, mutta toisaalta myös Ylistaron ohittavien pendoliinojen kuljettajien pitäisi olla tietoisia siitä, että Vaasan radan rakentamisesta lähtien tasoristeyksissä on viljankuljetusajoneuvoilla jo puolentoista vuosisadan ajan ollut etuajo-oikeus juniin nähden, olivat nämä ajoneuvot sitten hevosia kärryineen, traktoreita tai nykyaikaisia rekkoja.

Tänne siis nyt pyöräilin, en uteliaisuuttani onnettomuuspaikkaa nähjdäkseni vaan ruuanhankintamatkalle. Ja kyllä: kauranjyvädyynit olivat edelleen paikoillaan tasoristeyksen ääressä pellolla. Keräsin reppuuni parikymmentä kiloa ruokatarvikkeita, laskeskelin että neljästäkymmenestä tonnista riittäisi loppuelämäksi sekä minulle kaurapuurovärkkiä että linnuille kymmeniin ruokintapäniköihin einestä, jahka nyt ensin saisin jostain kyseiset pänikät hankittua ja tyhjennettyä.

Mutta 20 kiloa kerrallaan selkärepussa kannettuna 40 tonnin kauramäärän siirto vaatisi siis 2000 edestakaista pyöräreissua ja pyöräiltävää kertyisi kaikkiaan noin 5000 kilometriä. Aloinkin äkkiä haikailla sitä sänkipellolla myynnissä olevaa Transittia, jonka kyljessä kyltissä lukee: OTSA POIS! KATS...PIITKÄ LEIMA! Sillähän roudaisin ruokintajyväset kotiini ennen lumien tuloa.

No tänään tyydyin vain yhteen viljanhakureissuun. Varastoin kaurat kuistille ja lähdin uudelleen pyöräilemään, tällä kertaa tuttua reittiä kylää kohti. Hieman ennen kylää ylitseni lensi parinkymmenen myöhäisen nuoren lokin parvi. En päässyt kuitenkaan tarpeeksi nopeasti pysähtymään ja kaivamaan esille kiikareita saadakseni varmuuden siitä, olivatko linnut kala- vai harmaalokkeja. Edellisiä veikkaisin melkoisella varmuudella. Sisämaassa tähän vuodenaikaan molemmat ovat jo melko harvinaisia vieraita.

(Sivuhuomautuksena on todettava myös, että vaikka onnettomuus sattui Ylistaron Asemanseudulla, minä en ollut onnettomuutta aiheuttamassa, kuten eräs irvileukainen ystäväni epäili. Eivätkä jyvät myöskään olleet kastuneet valmiiksi kaurapuuroksi kuten samainen irvileuka arveli, vaan vain lievästi dyynin pinnasta kastuneina edelleen täysin syömäkelpoisia sekä minulle että linnuille. Muistelinkin Matteuksen evankeliumin sanoja siitä miten taivaan linnuista pitäisi ottaa oppia, sillä ne eivät kylvä eivätkä niitä ja silti ne löytävät ravintonsa, jos eivät muualta niin minun päniköiltäni - parhaillaan vireillä olevan viljankorjuu ja -varastointihankkeeni ansiosta.)

III

Kävin S-Marketissa täydentämässä nestehukan ehkäisemiseksi juomavarastoani päniköiden sijasta muutamalla pilsneritölkillisellä ja mietin miten tölkeistä saisi kehiteltyä toimivan ruokintasysteemin linnuille. Jotenkinhan niistäkin voisi purkinavaajan ja rautalangan avulla saada rakennettua pihapuista roikkuvia himmeleitä, jotka samalla tarjoavat jyväsiä linnuille. Jatkan prototyypin suunnittelua jahka saan tölkit tyhjennettyä.

S-Marketilta jatkoin poikkeuksellisesti ABClle, jossa investoin kupilliseen hävyttömän kallista kahvia. Oikeastaan olisin tarvinnut pyörääni ketjulukon, mutta sellaista Ylistarosta ei ilmeisesti saa ostettua mistään, ellei sitten Agri-Marketista, jonka luulin myyvän lähinnä leikkuupuimureita ja muuta maatalouskalustoa. Pöydässä kuuntelin syrjäkorvalla Kyläparlamentin pohdintoja Ylistaron suurista uutisista. Parlamenttikin ihmetteli että viljaa oli nyt mustien varisten (so. naakkojen) ja muiden lintujken syötäväksi melkoinen määrä, vaikka osa viljasta kai varastoitui jo junaankin ja loput olisi näppärä noukkia paikalta kauhakuormaajalla.

Pohjalaisesta luin päivän toisen ylistarolaisen kohu-uutisen. Könnintien murhasta vangittujen ylistarolaisten henkilöllisyys ja murhateon taustat ovat paljastuneet tutkijoille, vaikka ylistarolaisethan ovat olleet selvillä asiasta jo murhatyön tapahtumisesta lähtien elleivät jo ennen sitä. Murhaa olivat runsaan vuoden verran suunnitelleet vainajan isäpuoli ja vainajan hyvä kaveri ja itse surmatyö toteutettiin vasaralla ja jollain muulla vielä tietymättömissä olevalla aseella. Tutkintaa johtavan surmatyön näin selkeä suunnitelmallisuus on melko ainutlaatuista. Kyseisen henkilön murhaamista syytteessä oleva kaksikko oli kyllä yrittänyt toteuttaa jo kerran aiemminkin, mutta tuolloin hanke meni jostain syystä kiville.

IV

Synkähköistä mietteistä virkistyäkseni jatkoin minulle jo kotoisaksi käyneeseen levähdyspaikkaan Kaukolanrantaan, jossa pidin tupakan- ja tölkin mittaisen tauon katsellen syksyisen joen virtausta merta kohti, katsellen ja kuunnellen lintujen liikennettä. Monen sateisen päivän jälkeen aurinkokin välähti esiin pilvenriekaleiden takaa ja ärsytti tällaiseen outoon valoon tottuneita silmiä.

Intiaanikyykyssä katselin syksyisen maiseman värejä ja bongasin varttitunnissa kymmenkunta lintulajia: Läheisessä pihlajassa siritti parikymmentä tilheä. Talitiainen kävi uteliaana aivan vieressä oksalla ihmettelemässä rantaan pysähtynyttä vaeltajaa. Sinitiaisia, varpusia ja pikkuvarpusia kuului ympäristön pensaista. Vastarannalla harakat rähisivät innokkaasti jollekin, ehkä kissalle. Muutama naakka suoritti ohilennoon vastarannan kuusikon takaa. Kolme pikkukäpylintua ei ilmeisesti tiennyt mihin ne olisivat menossa, ne lensivät joen ylitse tälle rannalle ja jatkoivat kipittittäen edelleen mutta ilmeisesti mihinkään välillä pysähtymättä peruivatkin suunnitelmansa ja lensivät pääni yli takaisin vastarannan kuusikkoon. Keltasirkkuja ja viherpeippoja kuului täällä, kuten lähes kaikkialla ylistaron peltomaisemissa. Punatulkut viheltelivät haikeasti myöhäissyksyä.  Jälleen näin yhden lokin, joka tällä kertaaa lensi joen toisella puolella liian kaukana kiikarillakaan tunnistettavaksi. Fasaanin yksi- ja kaksitavuiset karkeat tööttäykset toivat mieleen maantiekiitäjien äänet disneyn piirretyssä niiden höynäyttäessä taas kerran Kelju K Kojoottia.

Olen käynyt tällä rannalla päivittäin ja ihmetellyt milloin minkin linnun puuhakasta lentelyä joen rannalta toiselle. Ja jo pari päivää on mielessäni pyörinyt lyhyt yksinkertainen runontapainen tuulisena päivänä vaappuen joen ylittäneestä tiaisesta:

"Talitiainen lentää joen yli vastarannalle
melkein kuin runo."

V

Lopulta nostin repun selkääni, olkalaukun kaulalleni ja jatkoin kirjastoon, jossa edelleen joudun kirjoittamaan, kun nettiyhteys asunnolta ei toimi ja omassa tietokoneessa muistikorttiporttikin on sökö. On taas jo "pimiää" kun saan tämän valmiiksi ja lähden jatkamaan vaellustani kotia kohti.

Lokikirja (Muisto III) 7.11.2013

Kävin eilen katsomassa Ylistaron Kirkonkoskea.

Olen vähän osallinen siihen että se virtaa vapaana. 1980-luvun alussa olin Pohjanmaan Kansan Seinäjoen toimituksessa. Työkaverini Toive Tynjälä kirjoitti joen rakentamisen puolesta ja minä sermin takana sitä vastaan. Onnittelimme kahvipöydässä toisiamme, jos jompi kumpi oli kirjoittanut hyvän jutun. Jaakko Luoma hankki minulle taustatiedot, minä kirjoitin ne lehteen.Jokivarressa oli melko monta asukasta suojelun kannalla.

Viisi vuotta intimme Tynjälän kans, kunnes hän eräänä iltana soitti minulle kotiin: Kun sinä osaat kirjottaa sen suojeluasian paremmin kun minä, niin voisitko kirjottaa SDP:n piirikokoukseen semmosen alotteen että tuo joki suojellaan. Minä kirjoitin...

Piirikokouksessa samainen ylistarolainen joka SDPssä alunpoerin oli ehdottanut joen rakentamista luki minun aloitteeni ja ehdotti että joki suojellaan. Siitä tuli piirikokouksen ja myöhemmin SDP:n puoluekokouksen päätös. Olin ympäristöministeri Kaj Bärlundin mustassa autossa kun hän oli suojelemassa Kyrönjoen Seinäjoelta aölaspäin ja samalla perustamassa Mikkelinsaarten (myöhemmin Perämeren) kqansallispuiston.

Hukkasin sinä viikonloppuna haastattelun ja kirjoitin lehteen omasta päästäni. Bärlund soitti seuraavana päivänä. Mulla oli paskat housuissa, kun keskus kertoi että Bärlundilla on asiaa. Vastasin puhelimeen. Hän sanoi, että kerrankin hänestä on kirjoitettu hyväö haastattelu. "Sinä et kirjoittanut niin kuin minä sanoin vaan niin kuin minä ajattelin."

Ja Ylistaron Kirkonkoski virtaa vapaana. Kriikun myllyssä on kesäkahvila. Ja kerrankin aiheesta nostan yhden sulan hattuuni.

Lokikirjaa (MuistoII) 6.11.2013

Olen tutustunut siivekkäisiin ystäviini toistaiseksi ainoalla kahdella ruokintapänikälläni. Sivuhuomautuksena kolmaskin talipallero varastettiin eilisiltahämärissä. Vihreän verkkosukan pohjaan oli tehty reiukä ja ryöstetty pallero alakautta. En usko harakan tai oravan pystyvän siihen, sen sijaan naapurin musta kissa kulkee entistä tyytyväisemmän ja syyttömämmän sekä lihavamman näköisenä päivittäin ohitseni.

Niin, siis aamuhämärissä polttelin intiaanikyykyssä tupakkia. Olin laittanut ruokintapänikän kuistin kaiteelle. Tiaisia lensi viereiseen pensastoon. Talitiainen ei uskaltanut tulla siinä ollessani pänikälle, mutta sinitiainen tuli. Jälkeenpäin mittasin matkan: 1,20 metriä. Mieleeni tuli muisto 1980-luvun vaihteesta Välikylän torpalta. Isäni ja äitini asuivat siellä yhden talvenseudun yli, mutta isäni kävi päivät töissä ja äiti ruokki ajan kulukseen lintuja. Hän opetti hömötiaiset syömään kädestä.

Toden totta: Kun itse kävin torpalle ja ojensin käteni, linnut lensivät kädelle ilman jyväsiäkin. Kysyin äidiltäni, miten hän ne linnut kesytti. Hän vastasi: "Olin vain lintuludan vieressä käsi ojossa niin kauan hiljaa, että ne lensivät kädelle ja söivät siitä.

Ajattelen soveltaa samaa metodia lintulaudan tali- ja sinitiaisiin. Siis olla vain hiljaa, käsi ojossa. Tämähän kuulostaa ihan zeniläisyyden ytimeltä!

Lokikirja (MuistoI) 5.11.2013

"Antakaa niin ette saa. Kolkuttakaa niin teille ei avata."

Tämä puusepänpojan aforismi tuli mieleeni kun palasin entiselle  (kolme päivää sitten päiväysvanhentuneelle) kotiseudulleni Seinäjoelle. Kävelin vanhoja tuttuja reittejä pitkin Anttilantalon ja Työväenkadun kautta Vanhan Sairaalan takana sijaitsevaan Kampusrantaan ja AKK:n kirjastoon. Olen asunut tuossa vanhan sairaalan portin pielessä nykyisen parkkipaikan kohdalla viitisen vuotta 1980-luvun alussa. Entisen työpaikkani Pohjanmaan Kansan (jonka SDP:n puoluehallitus sitten myi Demarille kuin maton jalkojen alta tuhoten monien muidenkin kuin minun elämäni) kohdalla risteyksessä tuli mieleen tapaus.

Olin aamuyön tunteina hiukkasen horjuen suunnistamassa Ravintola Cumuluksesta saamattomasti kotia kohti. Työpaikkani kohdalla, jonka alakerrassa siihen aikaan toimi Pizzeria Casa Grande (ja jokin pizzeria vieläkin) risteyksessä minut pysäytti ja päätäni selvitti mies, Ponu Vieri, joka makasi Vapaudentiellä halkaisijaltaan noin viiden metrin kokoisessa verilammikossa. lonkassa oli avomurtuma ja yliajaja oli paennut paikalta. Kello oli noin puoli neljä aamulla. Nuorisolle huomautan että siihen aikaan kännyköitä ei ollut vielä keksitty.

Totesin avomurtuman lonkassa ja verta valui koko ajan tajuttomasta miehestä kuin pistetystä siasta. Ajattelin että jumalauta jotain on tehtävä heti: juoksin Keskuskatua pitkin kohti vanhaa sairaalaa ja asuntoani (jossa sielläkään ei ollut puhelinta silloin). Hakkasin melko voimakkaasti kaikkiin kadun varrella silloin olleiden omakotitalojen oviin ja ikkunoihin ja soittelin melko voimakkaasti ovikelloja. Kukaan ei kuitenkaan avannut ovea, minä juoksin talosta toiseen kieli vyön alla sillä hengenlähdöstä oli kysymys. tällä kertaa ei kuitenkaan minun hengestäni.

Äkkiä muistin lukuisten turhien yritysten jälkeen että Ponun silloinen naisystävä Pirkko kasvatti lampaita liiterissä keskellä kaupunkia lähistöllä. Juoksin talon pihaan ja soitin vihaisesti parikymmentä kerta ovikelloa sekä koputtelin ikkunoihin. Lopulta vintin kuistin ovi avautui ja unenpöpperöinen Pirkko ilmestyi kuistille aamutakissa kysyen: "Mikä on hätänä?" "SUN MIEHES KUOLEE! SOITA AMBULANSSI!"

Saimme ambulanssin ja taksilla Pirkon kanssa perässä sairaalaan. pidin hänen kädestään leikkauksen ajan, kuulin myöhemmin lääkäriltä että Ponussa oli ollut jäljellä vajaa litra verta kun hänet saatiin sairaalaan. Nykyään hän on taas hengissä ja kävelee kuten muutkin ihmiset. Pirkko kiitti minua kun kuuli että henki säästyi ja minä kävelin sairaalan mäeltä aamunsarastuksessa kotiin nukkumaan.

Että tämä siitä kolkuttavalle oven avaamisesta.

Vaelluskirjaa 3.11. 2013

I

Eilen muutto Ylistaroon. Illalla kävin saunassa. Tutustuin naapuriin, joka toi kaksi pussillista suklaapipareita tervetuliaislahjaksi. Yritän kotoutua ja kotiutua. Lähden tutkimaan seutua. Pihassa ruokintapänikkä on tyhjänä. Ensimmäiset lintuhavainnot: tiainen lensi talon yli, viherpeippoja ja varpusia kuului kauempaa. Naakkaparvi kajahteli pienessä metsässä jonka takana jymisee valtatie. Tiheä aamusumu verhoili maiseman. Lähden liikkeelle sumun hälvetessä, kirkonkellojen soidessa radiossa ortodoksisen jumalanpalveluksen alkamista. Pihassa aroniapensaassa vielä pari litraa marjoja poimittavaksi. Tilhille jätän vähän. nyt ootan tyhjän repun selkääni, kiikarin olkalaukkuun ja lähden asemanseudun kautta etsimään uusia reittejä kylille.

Lähdin kävelemään Möllintietä ja sieltä Sannantietä puusillan kautta asemalle, joka on lakkautettu. Junat sentään pysähtyvät vielä Ylistarossakin ja täältä Seinäjoelle on tavallaan lyhyempi mennä kauppaan kuin kävellä Ylistaron keskustaan, jonne yhteen suuntaan matkaa tulee kolme kilometriä. Olen kuitenkin päättänyt tutustua tähän ympäristöön ja jatkan Asemantietä Könnintielle ja siitä mällikkäläntietä keskustaa kohti. Tämä on maalaismaisemaa. Sooratien liian isot teräväsärmäiset kivet pistelevät kengänpohjien läpi jalkoja. Muuttolinnut ovat lähteneet ja ylipäättään lintuja näkyy vain vähän: asemalla muutama talitiainen ja pari harakkaa, Mällikkäläntiellä poeni viherpeippoparvi, kelltasirkkuja siellä ja täällä, jossain rääkäisee fasaani, naakkoja.

Vaikka aamusumu on hälvennyt, päivä on tuhruinen, pellot synkän harmaanmustia ja linnuttomia, hiljaisia. Pientä peltotietä ja heikkokuntoista kävelysiltaa pitkin ylitän Kainastonluoman ja siitä valtatien varrelle kulkemaan asvaltoitua kävelytietä pitkin.

Peltoniityllä törmään outoon autokauppaan. Kesantopellolle on ajettu muutamia kuorma-autoja ja sininen Transit. Koko autokompanja on myytävänä kylkiin maalattujen kylttien perusteella ja kyseessä on jonkinmooinen myyntiterminaali, mutta varsinaista "autoliikettä" tai mitään muutakaan rakennusta ei näy lähimaillakaan. Kauppias tuntuu olevan varsinainen "transitmies" sillä Transitin kyljessä roikkuu isolla pensselillä sudittu mainoskyltti:

OTSA
POIS!
KATS.
2.7. - 13
PIITKÄ
LEIMA!
p. 040-...

II

Alikulkutunnelia pääsen Valtatien alitse ja jatkan Rapakujaa pitkin kohti keskustaa. Rapakuja ei kuitenkaan ole nimensä veroinen vaan ihan asvalttitie, jonka reunassa kulkee jalkakäytävä keskustaa kohti. Jalkakäytävän risteyksessä huomaan maassa puukontupen. Onneksi puukonomistajaa ei kuitenkaan näy missään. Tämä on häjyjen seutua. Vain muutama viikko sitten Könnintien varrelta löytyi tienvierestä murhattu tai tapettu nuorukainen. Ylistaroon tullessa minulle esitettiin teollisuuslaitosta jonka omistajan poika takavuosina oli vihapäissään tappanut naisen. Asulantieltä alkaa kuulua sireenien ääntä, onko siellä jossain paloasema? Ambulanssi, päällikköauto ja yksi paloauuto leikkaavat Rapakujalle ja lähtevät pillit raikuen Vaasan suuntaan. Kolari jossain, ehkä? Ellei joku sitten polta taloaan...

Tutustun liikekeskukseen, jossa pikipäin olen ennenkin piipahtanut. Nordean pankki - josta ei kuitenkaan saa seinästä rahaa - sijaitsee samassa talossa kuuluisan Ravintola Taron kanssa, joka on ollut viime vuosina tiiuhaan konkurssissa. Nyt se näyttäisi olevan jälleen auki hieman omalaatuisten aukioloaikojen mukaan. Tien toisella puolella on uusikin ravintola Birtat joka vaikuttaa ruokapaikalta ja aukeaa puolöilta päivin, sen vieresä kukka- ja hautauspalvelu, tilitoimisto, vastapäisessä rakennuksessa fysioterapia ja kirjasto. Tarkistan kirjaston ovesta aukiolloajat ja huomaan julisteen:

Seitsemäs
Filmiä ja Valoa
elokuvafestivaali
Ylistarossa
Matin Tupa
14.-17.11. ja 27.11.2013

Tämähän on kulttuuripitäjä! Jään pohtimaan missä moinen Matin tupa mahtaisi sijaita.

Varsinainen kunnanvirasto sijaitsee sen sijaan Ylistaro Talossa. Tai niin lukee kartassa mutta kyltissä lukee Ylistaron palvelutoimisto. Virastotalossa olenkin asioinut jo asuntotoimistossa. Kunnanvirasto on siis saamani kartan mukaan edelleen olemassa, vaikka itse kuntaa ei olekaan; se liitettiin kaksi vuotta sitten Seinäjokeen. Paikallisliikennettä ei Seinäjoen ja Ylistaron välillä ei kuitenkaan kulje, vaan kätevin tapa autottomalle asemanseudulla asujalle Seinäjoelle pääsemiseen on juna.

Löydän S-Marketin ja ABC:n jossa olen jo käynytkin kahvilla. S-Marketin takana on Pohjolan prosenttipankki, mutta senkään seinästä ei saa rahaa. Kestää jonkin aikaa ennen kuin huomaan, että kylän ilmeisesti ainoa pankkiautomaatti on S-Marketin sivuseinässä. käyn kaupassa ja pakkaan reppuun ja olkalaukkuun ostokseni.

III

Vaellan takaisin tällä kertaa alikulkutunnelin jälkeen Mällikäntielle suunnaten. Pysähdyn Kainastonluoman ylittävälle sillalle. Ennen siltaa llasken 24 tyhjän virkaa toimittavaa jykevää kivipaatta, joiden varassa on aikanaan kulkenut ilmeisesti jonkinlainen suojakaide, nyt kilometripylväitä muistuttavat paadet seisovat tien laidalöla jyhkeinä mutta hyödyttöminä. Sillan alla on pohjapato, jonka jälkeen vesi ryöppyää pienenä koskena alavirtaan. Täältä ehkätalvella voisi tavoittaa koskikaran. Sillan pielessä on myös vedenkorkeusmittari. Se näyttää 3 jootaoin  asteikkoa, ei kuitenkaan metrejä. Asteikko yltää pariinkymmeneen ja siinä vaiheessa vesi olisikin jo sillalla.

Synkkien peltokaistaleiden välissä näenn kauniin kallioisen mäen rinteen. Sinne johtaa Pampunmäentie. Mäellä toisella puolen tietä sijaitsee jonkinlainen ökytalo, mietin asuuko kyseinen Pamppu eli Isoherra mahdollisesti siinä. Itse kiipeän kuitenkin kauniille kalliorinteelle, jonka laella odottaa yllätys: Kalliorinteestä on jäljellä vain reunat. Aita estää pääsyn pidemmälle, mikä olisi muutenkin mahdotonta, sillä näkyviin avautuu äkkiä louhos: koko kallion, vanhan graniittisden vuoren keskusta on louhittu pois! Parikymmenmetristen pystysuorien louhittujen seinien keskellä on vain peltotasolla oleva hehtaarin lajuinen matala kaislaa kasvava lampi. Peruskallio on murkattu soraksi!

Pysähdyn kalliolle, louhoksen ääreen ihmettelemään Ylistaron ehkä ainoaa "kalliovuorta", joka on kadonnut! Lasken repun ja olkalaukun maahan ja tyhjennän tölkillisen olvia saadakseni tyhjästä tölkistä asunnolleni tuhkakupin. Käpylintuparvi pysähtyy vähäksi aikaa läheisiin nuoriin männynlatvoihin. Kauempana huutaa käpytikka. Sentään jotain lintuelämää.

Kun kapuan kalliolta takaisin alas, näen omakotitalon pihassa (tämä ei ole aiemmin mainittu ökytalo) liikettä. Huomaan että påihassa askarteleekin asuntosihteeri miehensä kanssa. Täälläkin siis voi törmätä johonkin jonka on tavannut aiemmin. Heiltä saan kuulla selvityksen kadonneen Pampunmäen arvoituksesta. Kallio on louhittu murskeeksi Valtatietä Seinäjoelta Vaasaan rakennettaessa vuonna 1967. Pallaan takaisin Mällikäntielle, kotimatkalle ja mieleen nousee runontapainen ajatus:

Satoja vuosimiljoonia sitten
tälle paikalle kohosi vuori.
Aika on kuluttanut sitä kallioksi
ajanjaksolla joka on paljon pidempi
kuin ihmis- tai eliökunnan ikä.
Yhdessä vuodessa ikiaikainen peruskallion harjanne
sitten kallionharjanne louhittiin yhdellä rysäyksellä
nykyisen ihmissukupolven
tienrakennustarpeisiin.

IV

Jatkan tietä pitkin viimeisen kilometrin uutta kotiani kohti. Ihailen tienvarren heinäseipäistä tehtyä aidanpätkää, seuraan katseella koko ajan näköetäisyydellä hitaasti virtaavaa Kainastonluoman kulku-uomaa. Tulen Aseman seudulle. Siinä on tehdasalue, jonne on pääsy ja asiaton oleskelu kielletty. Ylitän sillan Könnintietä nähdäkseni, mikä tehdas oikein on. Mahtaakohan se toimia vielä? Vanhassa kyltissä lukee niilo Viljanmaan Nahkatehdas. Saisikohan sieltä pieksut? Mutta kenkäteollisuus on Suomessa käytännössä jo lakkautettu, vain Sievin jalkine sinnittelee vielä.

Epäilen että Niilo Viljanmaa on rakennuttanut sillan asemanpuolelle pienen kivilinnamaisen asuinrakennuksen, joka on arkkitehtuuriltaan jyhkeä, tyylikäs, painava ja kallis. Yksi piharakennus on lähes yhtä pramea ja samalla arkkitehtuurilla rakennettu, uudempi tallirakennuksen tapainen jo modernimppaa ja vaatimattomampaa tyyliä.

Tulen takaisin Asemantielle ja asemalle, jonka kautta lähdenkin jatkamaan kotiin. Agri-Marketin viljavaraston liepeillä viisi pulua harjoitteli muodostelmalentoa. Minua kiinnostaa asemaa vastapäätä oleva tiilitalo ja sen "talli", joiden kummankin katot ovat kauniin paksun vihreän sammalen peitossa. Aseman vieressäkin on pätkä heinäseiväsaitaa. Ylitän kävellysiltaa pitkin vielä kerran Kainastonluoman ja himan yli sadan metrin kuluttua olen kotipihassa.

Vaellukseni on tältä päivältä vaellettu, ensi tuntuma uuteen asuinseutuun saatu. Kotona ttarkistan vielä kartasta mistä Kainastonluoma saa alkunsa, parilta laajalta suoalueelta Ylistaron rajoilta: Se näyttää laskevan Vaasantien ja rinta-Kaukolan puistoalueen laidasta kyrönjokeen. Kainastonluomaan ja sen kulkuun aion perehtyä loppusyksyn päivinä.

Ostin kaupasta tänään
pussin auringonkukan siemeniä
laitoin lintulaudalle
ja tein toisen ruokintapaikan kuistille
takapihalle ripustin pari talipalloa
huomasin että ruokintapöniköitä
pitää tyhjentää vielä runsaasti
jotta lintuelämää
voisi seurata kaikista ikkunoista.

Sjöbergin puiston ja Satiaisojan vaiheilta VI (Loppusoitto)

XI Kotimuseo, Satiaisoja ja Sjöbergin puisto

Lähdemme Pentti Rauskan kanssa tutustumaan Rinta-Knuuttilan piharakennuksiin, Satiaisojaan ja Sjöbergin puistoon itsepaikan päältä. Pentti Rauska esittelee tilan rakennuksia: siihen kuuluu muun muassa vuoden 1881 Sjöbergin ison navetan hirsistä Nestori Rauskan aikana rakennettu uusi navetta, Puori, Miespiha, Portinalusta josta kuljettiin karjapihalta miespihalle. Rakennusten takana on sijainnut jäävarasto.

Menemme Puoriin joka toimii nykyään pienenä kotimuseona. Pentti Rauska kertoo alkaneensa vuoden 1968 paikkeilla alkaneensa kerätä talteen vanhaa esineistöä kotitilalta alunperin ruoka-aitttana toimineeseen puoriin. Täältä löytyy taikinakaukalo 1800-luvulta, Sjöbergin meijerin aikuinen separaattori, kärrynpyöriä, länkiä, metsäsuksia, kauniisti kirjailtu rukin lapa ja moninaista esineistöä yli vuosisadan takaa. Yläkerta on aikanaan ollut mankelihuoneena ja sieltä löytyy edelleen rukinlavan ikäinen kivimankeli, 1800-luvun puolelta.

Navetan puolella taas on koottuna vanhoja maatalouskoneita, vanhimmat nekin 1800-luvun loppupuolelta: viljankuivaajassa käytetty puhallin.Se muistuttaa joltisestikin nykyäänkin käytössä olevia kattojen propellituulettimia. Sjöbergin meijeristä on jäljellä separaattori. Säilössä on suuri joukko vanhoja peltotyökaluja pellonraivausväålineistä erilaisiin äeksiin, perunannostokoneeseen, väkilannan levittimiin ja niittosilppuriin.

Kotimuseo ei ole avoinna julkisesti, sitä esitellään lähinnä talon omille vieraille, mutta tässä kuten Sjöbergin puistonm vaalimisessa Pentti Rauskalla on oma ajatuksensa:

-Tarkoituksena on että talo ja tila säillyy tämmöisenä pojalle.

Jatkamme Satiaisojan vartta hetken uutta mallia olevaa niittyleikkuria - jonka korotettavan terän voi säätää niin että heinän voi jättää luonnonniittyä muistuttavaksi pitkäksi niitettäessäkin - ja traktoria katseltuamme Satiaisojan vartta pitkin puistoon. Kysyn mistä kyseinen oja on mahtanut saada mielenkiintoisen nimensä.

- Sjöbergin aikana taloon tuli muuan kulkumies, joka valitteli työnpuutetta ja saikin sitten töikseen alkaa perkaamaan puroa. Siltä puronperkausajalta tämän ojan nimi on peräisin, Rauska vihjaa.

Itse puistossa olen ollut usein ennenkin. Suurin osa 130 vuoden ikäisistä koivuista on tuulenkaatamia, mutta Pentti Rauska esittelee erästäkin jykevää edelleen hyvävoimaista vaikkakin sammaloituvaa koivua. Puoiston laidalla on saviprunni, josta on ilmeisesti otettu joen rantalietteistä savea pelloille lannoituskäyttöön. Vanhan rantasaunan peruskiviä on vielä jäljellä Suomen sodan aikaisesta saunasta, jossa mahdollisesti Ala-knuuttilan emäntä aikanaan asusti isännän ja isäntärengin murhan ja Ala-Knuuttilan talojen tuhoamisen jälkeen.

Penkkki, jolla olen usein istunut ja perunalaarin tyapainen saavat nekin selityksensä. tulva on tuonut ne tässä kohdin omituisesti mutkittelevan joen mutkaan josta ne on nostettu rannalle omistajaa odottamaan osapuilleen vanhan saunan paikalle.

Palaan vielä kerran paikalle yksin, istumaan penkille ja miettimään. Tässä puistossa, kauniissa pienessä keitaassa keskellä Kauhajokea voi palata historiassa taaksepäin parisataa vuotta ja samalla kuunnella ja ihmetellä syksyn lintuja, jokivarren syksyisen maiseman ja Sjöbergin puiston ainutlaatuista kauneutta.

Sjöbergin puiston ja Satiaisojan vaiheilta V (Sjöbergin puisto ja päätila)

IX Sjöbergin puiston synty

Olen taas Pentti Rauskan kanssa Rinta-Knuuttilan tilan tuvassa. Pentti Rauska muistelee ja kertoo tietämäänsä Ala-Knuuttilan ja sittemmin Rinta-Knuuttilan tilan vaiheista ja Sjöbergin puistosta alkaen noin 130 vuoden takaa osaksi jo aiemmin kerrottua omin sanoin täsmentäen sekä jatkaa myös Rauskan suvun ajasta Rinta-Knuuttilan (entisen Ala-knuutt6ilan päätilan) isäntinä:

- Sjöberg tuli tänne noin 1875. Hän osti Ala-Knuuttilan suurtilan ja syhtyi raivauttamaan tilaa. Peltoa syntyi satoja hehtaareja. Iso navetta valmistui tilalle 1881. Samana vuonna syntyi Sjöbergin puisto. Jokivarteen istutettiin koivuja. Lamminmaan metsäsaralta läheltä Kauhajoen nykyistä lentokenttää haettiin kymmeniä koivuntaimia.

Kauhajoen lentokenttä ja Lamminmaan metsäsarka on lähes Kauhajoen ja Jalasjärven puolivälissä ja koivuntaimien siirto sieltä oli hevospelillä oma hommansa. Mutta suurtilallinen Sjöberg omisti tuolloin koko Lamminmaan kylän ja sieltä alkaen yhtenäiset metsämaat Teuvan rajalle asti.

Sjöbergin puistossa on kyltissä vuosiluku 1880, mutta tämä selittyy sillä, että puisto jouduttiin istuttamaan kahteen kertaan:

- Tapahtui vahinko. Kun Sjöberg sai koivut istutettua, ne kasteltiin liika väkevällä lantavedellä. Kaikki taimet kuolivat ja uudet taimet jouduttiin hakemaan tilalle.

Edelleen puistossa on pystyssä muutama lähes 130 vuoden ikäinen koivu. Lisäksi puiston alueelta löytyy sammaloituneita lähes metrin halkaisijaltaan olevia koivunkantoja: Tuulenkaatoja on siivottu puistossa jo kymmenien vuosien ajan jättäen kuitenkin osan kaatuneista puista sijoilleen.

Sjöbergin ajoinsta lähtien rantaniemekkeessä on myös luonnonniityksi ajateltu alue, jossa vielä 1980-luvulla oli pari lammastakin. Nykyisin lampaan virkaa hoitaa kuitenkin Pentti Rauskan niittoleikkuri, jonka terää saa säädettyä niin että niityn luonnonheinä jää kasvamaan normaalia pidemmäksi ja sama kone voi hoitaa myös vesurin virkaa.

X Sjöbergin kartanon kukoistus ja hajoaminen

Sjöbergin Ala-Knuuttilan suurtilalla harjoittama maatalous oli edistyksellistä. Jo 1800-luvun lopulla Sjöbergillä oli konekuivaamo, jossa saatiin kuivattua viljaa. Maatalouden koneellistamisessa Pohjanmaa oli viime vuosisadan lopulla eturintamassa Suomessa ja Sjöbergin tila oli alan edistyksellisimpien tilojen joukossa. Tilalla oli oma meijeri jossa koneellisella separaattorilla kirnuttiin maidosta voita joka myytiin Englantiin. Karin Sjöberg puolestaan huolehti tilan edistyksellisen puutarhan hoidosta.

Sjöbergin uudempi päärakennus oli nykyisen kotitalousoppilaitoksen puolella ja siellä oli myös Karin Sjöbergin edistyksellinen maisemapuutarha. Se oli englantilaistyylinen puutarha hiekkakäytävineen ja taimilavoineen. Vielä kotitalousoppilaitoksen perustamisen jälkeen puutarhaa vaalittiin, kotitalousoppilaitoksessa puutarhanhoito oli aluksi tärkeä oppiaine ja puutarhaa vaalittiin "millimetrin tarkoilla" puutarhasuunnitelmilla. Joskus 1960-luvulla puutarha sitten loppulta hävitettiin ja tilalle rakentuivat nykyinen Sedun koulutuskeskus ja päiväkoti Linnunpesä.

Mutta Rinta-knuuttila jäi ja Sjöbergin puisto. Sillä näin tapahtui vuosisadan vaihteen jälkeen:

- Poliittiset olot muuttuivat. Torppien kanssa tuli ongelmat, myöhemmin torpparikapinat. Sjöbergiä painostettiin. Isännän terveys rupesi heikkenemään eikä lapsistakaan löytynyt tilalle jatkajaa, Pentti Rauska kertoo

Vuonna 1910 koko Ala-Knuuttilan suurtila pilkottiin. Päätilan joka sai kaupan jälkeen nimen Rinta-Knuuttila osti Pentti Rauskan isoisä Nestori Rauska. Loppu suurtilan maa myytiin ja jaettiin kunnan välityksellä torppareille. Sjöbergeille itselleen jäi Ala-Knuuttilan tilaan samat 20 hehtaaria viljelysmaata mitä Ala-Knuuttilan tilalla sjöbergien sen osatessa oli ollutkin. 1930-luvulla koko tila joutui sitten Kotiteollisuusoppilaitoksen kannatusyhdistyksen haltuun.

Mutta Nestori Rauska jatkoi Rinta-Knuuttilan tilalla perinteiden ja Sjöbergin puiston vaalimista. Hänen työtään on jatkanut 1940-luvun lopulla Paavo Rauska ja sen jälkeen nykyään Pentti Rauska, mutta kaksi nuorempaakin sukupolvea liikkuu jo haastattelua tehdessä pihapiirissä ja puutarhatöissä, nuorimmainen vielä hieman nokka valuen. Pentti Rauska kertoo puuhastelleensa tilalla puusepänhommia ja kesäisin hoidellut lisäksi påuutarhaa ja puistoaq, johon suuntaamme kuusiosaisen trilogian viimeisessä osassa kulkumme.