keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vuodenaikojen runot tammikuu



1.
(5.1.2015)


Haiku
jouppilanvuori
pakkassavun peitossa
tänä aamuna

2.
(5.1.2015)


2 haikua
sataa räpäskää
fasaanikukon jalat
lipsuvat jäällä


3.
jouppilanvuori
sumusta häämöttää
lumipeitteessä

(2.1.2015)

4.
Haiku 2.1.2016

rannoilta jäätyy
ensi yönä uomakin
talvea kohti


5.
Runo 2.1.2016

Taisin menettää
yhden ystävyyden tänään.
Se on joskus niin pienestä kiinni.
Joskus ei mistään.

6.
Runo 6.1.2016

Paha mieli.
Mistä minulle voi tulla paha mieli?
Siitäkö että en saanut taaskaan sosiaalista apurahaa ajoissa?
Siitäkö että Suomessa kiistellään turvapaikanhakijoiden
ja katupartioiden oikeuksista.
Siitäkö että maailmassa vaeltaa noin 70 miljoonaa pakolaista
ilman kotia, turvaa ja tietoa tulevaisuudesta.
Siitäkö että maailmassa soditaan, tapetaan ja raiskataan?
Ei, minulla on paha mieli ainoastaan omasta itsestäni,
siitä että en tänäänkään kyennyt olemaan
sitä mitä olen.

7.
Haiku 10.1.2016

pakkaspäivänä
vaelluksella vajosin
syvälle mieleen


8.
Haikusarja 12.1.2016

varpushaukalla
naakkaparvesta uhri
jo valittuna

kirikilpailu
naakalla pelissä henki
haukka häviää

vastarannalla
haukka luovuttaa vihdoin
turhautuneena

jokivarressa
lumeen kyyristyneenä
seuraan näytelmää

9.
Haiku 13.1.2016

viiltävä viima
kasvot kohmettuneina
mittaan lakeutta

10.
Runo 13.1.2016

Pakko on tunnustaa voimattomuutensa
ikääntymisen edessä:
harmaantuvien karvojen,
vähenevän viehätysvoiman,
puuttuvan potentiaalin,
syvenevän yksinäisyyden.
Miten vähän aikaa siitä on
kun vasta opin
kävelemään, lukemaan, kirjoittamaan.
Tänään otin pitkästä aikaa käteeni kirjan.
Huomenna joudun nöyrtymään,
tunnustamaan että kohta kelpaan enää kaatopaikalle,
pitää matkustaa kaupunkiin
ja ostaa Halpa-Hallista lukulasit.

11.
Haiku.14.1.2016

oksalla istuu
talvehtiva räkätti
kylmää vapisten

12.
Haiku radikalimista 14.1.2016

kun olin kerran
nuori ja radikaali
en ole enää

13
Runo alkemia 15.1.2016

Ajatus kypsyy
ja minä olen kännissä.
Runous on alkemiaa,
viisasten kiven etsimistä.
Olemme hukanneet sen jo kauan sitten
kuten graalin maljankin.
Käyn Jouppilanvuorella
ottamassa kuvan lumitykeistä
ja jatkan yhä lyhenevää matkaa.

14.
Aforismi 15.1.2016

En halua puhua mistään enkä tietää mitään.
Tällaista on ihmisyys.
Lopulta ajan perillä ollessa
ymmärrämme miksi.


15.
2 haikua 20.1.2016

tintti valittaa
lintulaudalla jyvät
lumen haudassa

sydäntalvella
kauppamatkakin kestää
pari tuntia

16.
Runo 22.1.2016

Nälkääsi taiteilija
syö juustoa;
se tukkii ruuan pakoreiät
ja poistaa siten nälän tunteen.

17.
Haiku 24.1.2016

mustan kissan yö
yönvärisenä hiipii
lumen keskellä

18.
Haiku 25.1.2016

viiltävä tuuli
lakeudella alati
repii kasvoja

19.
Haiku 26.1.2016

lumet nuokkuvat
pakkaskausi takana
kengissä nuoskaa















Keijo Nevaranta: Muutos

Keijo Nevaranta: Muutos



Runoutta vuodesta 1981, kuvataidetta vuodesta 1992 lähtien

Kotinäyttely                                    Avoimet ovet!                          1.12.-18.12.2016                                         Avoinna päivittäin kello 14.-19.  
Avajaiset torstaina 1.12. klo 17

Suljettu 2.12 

Keijo Nevaranta                                                              

Mulikontie 1
42300 Jämsänkoski                                                
p.046-5432040
keijo.nevaranta@gmail.com   
                                     
Tervetuloa!
Kahvia ja pullaa! 
Vapaa pääsy! 

tiistai 22. marraskuuta 2016

Vuodenaikojen runot marraskuu


Vuodenaikojen runot III

Syyskuun runoja

7.9.2014

Istuin rannalla

aamusumu alkoi hälventyä joelta

joku oli tuonut sinne rottinkituolin

vihervarpusia lenteli parvittain ohi

osmankäämit olivat täydessä putkessa

eilen tiltaltti kävi ikkunalaudallani tervehtimässä

sieniä on metsässä

kohta on syksy

8.9.2014

Kaksi variaatiota




fasaanin saha halkoi

aamusumua

ne olivat hätähuutoja

valtatie täyttyi

liikenteen äänistä




fasaanin saha

halkoo aamusumua

hätähuutoja

poikasista huolissaan

liikenne virtaa ohi





Lehdet lentävät

leijoina tuulessa

rastaat parvena

väritetyissä puissa

on tämä vuodenaika




haiku 27.9.2015
yöllä hiljenee

kaikki ympäriltäsi

ja olet yksin

pyörämatkalla

tuli mieleen haikuja

jotka unohdin

Haiku 24.9.2015
nurmella kasvaa

mustesieniä parvena

ja alkaa sataa

Haiku 21.9.2015
jokirannassa

harakka aamupesulla

kurjet muuttavat

1.
16.11.2012

Ikään kuin jokin olisi pyrkimässä
alitajuisesti ulos, esiin minussa,
sanoiksi, kirjoitukseksi.
Ei,
ei se irtoa vielä,
en yritä väkisin,
annan kerääntyä.


2.


Ei tarvita muuta
kuin poppeli joen rannassa
lehtensä riisuneena;
sen heijastus
ja virtaus joen kalvolla,
johon tihkusade puhkoo pieniä reikiä,
niiden ympärille hetkellisiä renkaita
jotka nopeasti katoavat.

Ei tästä saisi valokuvaa.
Luontovideo kulkee silmänpohjan valkokankaalla.
Tämä on yksi täydellisiä hetkiä elämässäni.




3.


Varis pudottautui
rantapajun oksalta
vettä kohti
ja sieppasi saaliin
joen pinnalta.
Ensimmäistä kertaa näin variksen
kalastavan avovedessä.
Iskukoukkuja ne kyllä kokevat
Kristiinankaupungissa
avannoista talvisin.


4.
11.11.2014







syksy lensi ohi
raskain siivin

5.
22.11.2014

koivun latvassa
harakat päivystävät
lumen tuloa


6.
23.11.2014



Seurailen yön ja aamun jälkiä
tuoreessa lumessa.
Kissa on tassutellut pihassa
omintakeisia reittejään.
Harakan lento on päättynyt tuohon,
jäljellä pää, siivet ja läjä sulkia.



7.
23.11.2014

ensilumi eilen
yön jälkiä lumessa
maa valaistunut

8.
25.11.2014

Ystävällä aivoverenvuoto.
Lähden jokivarteen kävelemään.
Pysähdyn partaalle.
Joki vie ajatukseni jonnekin pois.


9.
27.11.2014

puut riisuutuneet
on tämä vuodenaika
lumen odotus

10.
28.11.2014
Pihlajanmarjat
puu niistä punaisena
taipuvat oksat

11.
10.11.2015
I
Emäkallioon
on louhittu luolasto,
josta valvotaan koko Pohjois-Itämerta
ja sen ilmatilaa.
Sotilaspoliisiauto
pysäköitynä pommisuojan eteen;
sotilaat vartioimassa tutkakeskusta,
jonka armeija on rakentanut
mitaristisiin tarkoituksiinsa.
Kaksi korppia tutkamaston päässä
suorittavat omaa ilmavalvontaa
rauhanmaisesti, ronkkuen.
Puukiipijä kipuaa käärmekuusen runkoa
myöhäisiä hönteisiä etsien.
Hippiäisparvi askartelee männynlatvustoissa
sinne tänne lennellen.
Linnut eivät piittaa vähääkään
tutkavalvonnasta
tai siitä kuka ilmatilan omistaa.

12.
II
Illanpimeässä
tutka-aseman suulla
kalmankeltainen valo.
Sotilaspoliisiauto parkissa
luolaston oven edessä,
miehet valvontalaitteita valvomassa.

13
Kolme haikua ilman vuodenaikaa 10.11.2011
I
kaksi korppia
tutkamaston kärjessä
ilmavalvontaa

II
puukiipijä kiertää
käärmekuusen runkoa
ruokaa etsien

III
hippiäisparvi
puuhailee latvuksessa
hiljaa siristen

14.
Tanka ja kaksi haikuuta 12.11.2015

Tanka
Olla samooja,
vaeltaa paikasta paikkaan
ilman päämäärää.
Lopulta tulee vastaan
ainoa välttämätön.



15.
Haikuut
1.
kaksi joutsenta
ui usvaverhon alta
näkymättömiin

2.
kaksi haikua
jo valmiina mielessä
hukkasin toisen

16.
Pariisille 16.11.2015 (i.m. 13.11.2015)
rauhankyyhkynen
päättömänä kävelytiellä
verta kainalossa

17.
Haiku 19.11.2015
poijut tyhjinä
veneet nostettu maihin
talven aavistus


Ja sama tankana 19.11.2015
Poijut tyhjinä.
Veneet nostettu rantaan.
Kaislanruskeaa.
Vastarannalta piirtyy
emäkallio veteen.

18.
Haiku II - 19.11.2015
sienet metsässä
eivät vielä aavista
talven tuloa

19.
Haiku 20.11.2015
metsänpeitossa
samooja kuljeskelee

pyrkimättä pois


maanantai 21. marraskuuta 2016

Keskeneräinen kirja maailmankaikkeudesta


 
 

Alussa

 

ei ollut taivasta eikä maata

isää eikä äitiä

se mikä oli

 

ei tunnettu mitään nimeä

 

syntyi, synnytti

 

sukupuolettomasta

isä ja äiti

taivas ja maa

yin ja yang

kaksi prinsiippiä

 

olevaisen ja ei-olevaisen kautta

paluu takaisin alkuun

 

maailman synty

ei ollut vielä ihmistä

palvomassa jumalia

ei tunnustettu, ei ollut

sukupuoletonta

 

ei laulettu laulujen kirjaa

ei loitsua, ei ensimmäistäkään

olentoa

rukoilemassa, manaamassa jumalia

 

tyhjyyteen kyllästyneenä

ei mistään sikisi

sukupuolettomasta

olevainen ja ei-olevainen

naaras ja koiras

 

muuttumaton muuttui

ilmeni maa

 

ennen runoilijaa

syntyivät laulut

 

olemattomassa oli

säe, myytti, aihe lauluun

siihen synnytti laulajan

 

maan ja taivaan vastakohdat

runoilijalle aiheeksi

 

myyttien runoilija syntyi

että näkisi, että muistaisi,

että tuijottavalla katseella

tavoittaisi alun

näkisi alkuun

pelottomasti

näyt, synnyt runoilisi

 

muuttumaton ilmeni

alkoi näkyä jotain

 

sukupuolettomasta

taivas ja maa

 

laulettiin keskeneräistä maailmankaikkeutta

keskeneräistä historiaa

manattiin näkyväksi

yläpuolinen ja alapuolinen

olevainen ja ei-olevainen

 

vastakohdat syntyivät itsestään

tyhjyyteen kyllästyneenä

 

niin runoiltiin alku

syntyi, synnytti

taivaan ja maan

 

syntyi tarve rukoilla jumalia

 

kun oli tullut näkyväksi

 

savesta maailma syntyi

savi maailman synnytti

savi elämän antoi

savesta alkoi elämä

 

muuttui näkyväksi maailmankaikkeus

 

usvien rakastaja

sumuista synnytti tähdet

 

syntyi se mitä sanotaan tyhjyydeksi

erotukseksi vastakohdastaan

 

maahan syntyi elämä

elämän alku

kivestä, kiven kaltaisesta

kiveen kirjoitti itsestään

vaatimattoman alun

 

kivestä saven

savesta elämän kaltainen

 

synnytti, syntyi, kehitti itsestään

 

piirsi vaatimattoman merkin

itsestään kiveen

jäi siihen

kiven kirjoitukseksi

 

varhaisella maailmankaudella

levänkaltainen

vesikasvi

 

yksisoluinen

ui jonkinlaisella siimalla

liikkui, eli

juurtui kiveen

 

naaras ja koiras

kasvi ja eläin

alku josta syntyi

sukupuoleton

 

kehitti itsestään

kehittyi itsestään

synnytti, syntyi

 

ei muisteta enää nimiä

nimettömiä aikakausia

tapahtumia

ei muistanut edes runoilija

 

vesi vaihtoi paikkaa

ja laski

olento nousi maihin, kasvoi

kehittyi, muuttui

lopulta itsensä näköiseksi

 

eli epävarmuuden vallassa

 

muisteltiin syntyjä syviä

 

itsensä kaltaisena

luolien hämärässä

tuntui aavistavan

ajattelija

 

otti hiilen sammuneesta tulesta

piirsi kiveen

eläimenkaltaisen merkin

 

pyydysti eläimiä

pingotti nahan

ajatuksissaan

katseli tulta

pohti

 

pelkäsi pimeää, pelkäsi jumalia

puhui itsekseen, höpisi

loitsun, rukouksen manasi

 

pingotettua nahkaa

eläimenluulla

rummutti, loitsi runoilija

 

piirsi eläimennahkaan

raaputti kiveen

jonkinlaisen kartan

merkitsi pyyntipaikat

saaliin

 

seuraavalla kerralla osattiin

 

vaistonvaraisesti toimi oikein

pelastautui suojaan

selviytyi

muisti

 

pelokkaana luolassa

tulen ääressä nukkui

hätkähteli

petojen ääntä

 

unen jälkeen

valkeni

näytti nousevan

silmiinpistävän kirkas kehä

taivaalle, sille uhrattiin

palvottiin, rukoiltiin jumalia

 

… alkeellisen uskonnon

 

heimon tietäjät

joivat kärpässienimyrkystä

valmistettua uutetta

 

rummuttivat hypnoottisesti

pingotettua nahkaa

 

ennusluut hyppelivät

outoja kuvioita oudossa rytmissä

rumpunahalla

 

… ja lankesi loveen

 

puhui tuntemattomalla kielellä

jumalien, henkien ja esi-isien kanssa

 

heräsi äkkiä kuin horkasta

 

tuli kauan odotettu sade

saivat suuren kalansaaliin

 

palvottiin puisia jumalankuvia

kivisiä patsaita, paasia, kivijatoja

uhrattiin hengille

luonnonmerkkejä pidettiin pyhinä

palvottiin aurinkoa, kuuta,

tähtiä, taivasta, ukkosta,

jokea joka lahjoitti kalat

metsää joka antoi riistaa

 

rukoiltiin ilmanhenkiä, maanhenkiä

metsänhenkiä, vedenhenkiä

käytiin läpi loputonta rituaalia

 

kiitettiin peltoa sadosta

maata ja taivasta

 

ymmärrettiin että elettiin

joka hetki

yhteydessä kaiken kanssa

vaellettiin kaikkialle

 

kuljettiin, levittäydyttiin

 

uhrattiin

 

käräjäkivillä käytiin oikeutta

syyttäen niitä jotka rikkoivat

tabut, pyhät määräykset,

pyyntirajoitukset,

pilkkasivat jumalia

 

tuomiot olivat ankarat

 

kunnioitettiin niitä jotka antoivat elämän

jotenkuten pysyttiin hengissä

lauantai 19. marraskuuta 2016

Ensimmäinen kirja


Tammikuu

Tein lumiseen metsään nuotion. Paistoin makkaroita. Katselin aurinkoa, joka kaartui muutaman asteen horisontin yläpuolelle. Kotona tarkistin almanakasta auringon korkeuden. Yhdeksän astetta horisontin yläpuolella keskipäivän aikaan. Aurinko on voimaton ja heikko. Minun tahtoni tuntuu olevan siihen sitoutunut. Pakkaskausi jatkuu, - 24 C. Luonnossa kaikki tuntuu hiljentyneen. Silti kuljen mieluummin näissä metsissä kuin istun toimettomana kotona. Luonnossa elämän mielekkyys korostuu, hiljainen rauha.

Elämä on jokin aluton ja loputon ketju. Minun elämäni mielekkyys on olla tämän ketjun osa, täyttää paikkani. Henki on yksi ja henki on kaikkialla. Sama elämä, joka on minussa, on myös kauriissa jota tähtään jousellani. Mennyt elämäni voi olla kauriin elämä, tulevaisuudessa henkeni voi olla kauriin henkeä. Vaikka ei näissä metsissä mitään kauriita näe. Hirviä joskus.

Kävin hakemassa katajassa säilyneen hempon pesän. Kannoin sen kotiin, vaikka en oikeastaan tiedä, mitä teen koko pesällä. Yöllä en nukkunut. Makasin sängyssä silmät auki ja mietin. Kissaan tuntui siirtyvän oma unettomuuteni. Se makasi vatsani päällä ja kehräsi. Molemmat varoimme häiritsemästä toista. <

Joskus joudun tilanteeseen, jossa relämä äkkiä tuntuukin merkityksettömältä. Ei auta vaikka kuinka todistelisi vastaan, että on Riitta ja pojat ja tutkimus. Yhtäkkiä huomaa miten pinnallista ja jokapäiväistä elämää elää, tajuaa, että mikään ei pysty vastaanottamaan syvempiä kokemuksia. Tyhjyys on kokonaisvaltainen tila, äkkiä huomaa vieraantuneensa, eristäytyneensä koko muusta maailmasta. Eristäytymistähän tämä minun elämäni pitkälle onkin. Tuntuu että ei pysty täyttämään paikkaansa.

Vein kirjoituksen lehteen. Ennen olin tyytyväinen, kun huomasin, että ihmiset lukevat lintupalstaa. Nyt jokin on muuttunut Tuntuu että pitäisi sanoa muutakin kuin luetella lajeja. Selittää jotain mitä ei itsekään ymmärrä.

Helmikuu

Illalla kävelin pakkasessa etsien tähtien valoa, pois katulamppujen kehistä. Pimeän rajalla tunsin selvästi pelon liikahduksen. Mitä on pelko? Vanha perinne pimeää kohtaan. Pohjimmiltaan me olemme petoja.

Kivi ei jaksa lentää, jäinen, mykkä. Minä uppoan, uppoan...

Meren rannalla. Jääkenttiä. Mitä minä täältä etsin? Kylmyyttä. Yksinäisyyttä. Etäisyyttä asioihin ja itseeni. En tiedä. Täm jäinen ahdistus pakottaa. Mietin kalastajia, jotka ovat hukkuneet.

Maaliskuu

Katselen kissaa. Sekin viihtyy hyvin itsekseen.

Heinäkuu

Pitäisi kirjoittaa useammin näitäkin. Selvittää asioita itselleen. Mitä muuta elämä on kuin näiden tekemisten kokonaisuus. Tuntuu että olen taas hajalla, rikkinäinen ja hukkunut. Olen elänyt mukana tässä kaikessa.

Ajatukset vaeltavat jossain kaukana. Minä hätkähdän hereille kuin unesta. Aamun valo sattuu kipeästi silmiin, jotka eivät ole levänneet luomien alla.

Aamuyöllä lähdin lintutornille. Kahlaajien syysmuutto on alkanut. Matkalla katselin kettua, joka yritti pyydystää tielle lentäneitä harakoita. Kettu oli niin metsästyksensä pauloissa, että ei huomannut minua.

Syksy on tulossa. Kapustarinta lentää lahden yli ja valittaa.

Lokakuu

Ilma on kirkasta. Voi hengittää. Tällaisina aamuina tuntuu, että minä elän. Että elämällä, tutkimuksilla, kaikella on jokin merkitys.

Marraskuu

Lahti on vetäytynyt jäähän. Seison lahden rannalla, katselen pimeää, risahtelevaa jääkenttää, Veden jännitystä kylmyydessä. Heitän kiven ohuen jääkentän läpi. Kuin lahteen olisi syöksynyt jotain avaruudesta, meteori.


En enää tiedä mihin todellisuuteen uskon. Unen, ajatusten?