Jokin aika sitten vierailin vapaamuurareiden valtakunnallisessa
konventissa Seinäjoella. Vapaamuurarit ovat avautumassa ulospäin, joten
he järjestivät Seinäjoen Areena-hallissa kaksi yleisölle avointa
luentoa. Lisäksi luentoja kommentoimaan oli kutsuttu ikään kuin
kustokseksi liikkeen ulkopuolelta Ilkan entinen päätoimittaja Kari
Hokkanen.
Painelin Areena-halliin pienessä
tihkusateessa niskat kyyryssä lauantai-iltana hieman ennen kello 12.
Areena-hallin ulkopuolella oli joitakin tummapukuisia miehiä ja pari
naistakin tupakilla. Sisällä salissa mustapukuisia miehiä liikkui lisää,
salista toiseen. Kyselin missä kyseinen yleisötilaisuus mahtaisi olla,
juuri kenelläkään ei tuntunut olevan selvää käsitystä asiasta. Lopulta
ilmeni, että olin tullut paikalle kaksi tuntia liian aikaisin.
Lähdin Kirkkopuiston kautta kaverin luo pitämään sadetta ja palasin takaisin.
Mustapukuisia miehiä kerääntyi puolisoineen yleisötilaisuussaliin.
Huomasin että lähes puolet yleisöstä oli naisia. Vapaamuurarithan eivät
hyväksy naisia jäseniksen, mutta ilmeisesti valtakunnalliseen
konventtiin heilläkin on osanotto-oikeus. Ainoa tietämäni naisjäsen,
jolla on "ulkojäsenenä" ollut oikeus osallistua vapaamuurareiden
kokouksiin on teosofisen liikkeen perustaja Madame Blawatsky.
Mieltäni
askarrutti muutama vapaamuurariuteen liittyvä kysymys, mutta huomasin
joutuneeni niin salin syrjään noin 400 veljen taakse, että minkään
kysyminen sieltä käsin olisi mahdotonta. Kiinnitin huomioni siis
paikallaolevaan yleisöön. He toimivat aivan kuin normaalit ihmiset. En
nähnyt vapaamuurarisormuksia sormissa, en huomannut outoja
vapaamuuraritervehdyksiä, ihan puristivat kättä tutun kohdatessaan. Edes
suuremmilla mestareilla ei ollut omituisia kaapuja yllään tai käätyjä
kaulassaan.
Olin vähän pettynyt: Ei tämä olekaan niin jännittävää kuin olisi pitänyt olla.
Kiinnitin
huomiota vielä erääseen seikkaan: Lehdistöä lukuunottamatta taisin olla
ainoa "yleisö" tilaisuudessa. Minut erotti harmaasta villapaidasta ja
paskaisista farkuista mustapukuisten miesten joukossa.
II
Vapaamuurariudesta
ja uskonnosta yleisötilaisuudessa luennoi Veli Sakari Lehmuskallio,
Vapaamuurariudesta ja hyväntekeväisyydestä Veli Tapio Vartiainen.
Kommenttipuheenvuorot käyttivät edellämainittu Ilkan entinen
päätoimittaja Kari Hokkanen ja rovastiveli Sakari Töyli.
Vapaamuurareiden salaisista rituaaleista tai sen toiminnasta
yhteiskunnan taustavaikuttajana ei kerrottu.
Niinpä
luennot olivat varsin yksitotisia. kävi ilmi että vapaamuurariutta on
vastustettu sekä Venäjällä että natsi-Saksassa, että se ei ole uskonto
kirkko eikä raamattupiiri. Se edustaa uskoa yhteen Jumalaan jonka mukaan
jäseniä voivat olla niin muslimit, juutalaiset kuin kristitytkin. Se ei
ole monoliittinen looshi, sillä ei ole kansainvälistä johtoa. Liittymisen ehtona on myöntävä vastaus kysymykseen Jumalan
olemassaolosta. Ateismi on pannassa.
Vapaamuurareissa
on (vain) noin 7000 jäsentä. Hyväntekeväisyyteen suunnatut
kokonaislahjoitukset vuosittain ovat noin 250 000 euroa. Pääosa
lahjoituksista menee sotaveteraaneille, heidän leskilleen ja
sosiaaliseen vanhusten asuntopolitiikkaan, muutama prosentti
hädässäoleville vapaamuurariveljille. Kauhajoen kouluammunnan jälkeen
yhden ammutun äidin lapsi on otettu paikallisen looshin kummilapseksi.
III
Kari
Hokkasen kommenttipuheenvuoro oli päivän piristävintä antia. Vaikka
olen Hokkasen kanssa yleisesti ottaen kaikesta eri mieltä ja Hokkanen
sujuvasti luovi läpi vapaamuurariudesta yleisesti esitettyjen syytösten,
hän esitti myös pari piristävää toteamusta.
Hokkanen
arveli että vapaamuurariudesta yleisesti esitetyt "väärinkäsitykset"
saattaisivat selittyä vapaamuurareiden vaikealla terminologialla,
vaikkapa "jumaluudesta": "Suuri arkkitehti", "Ylin rakennusmestari" ja
"Kaikkein korkein".
Hokkanen analysoi: Riitit ja
termistöt ovat vanhoja. Tittelilitaniat ovat sisäisen koheesion
ylläpitäjinä jatkossakin tapeellisia, vaikka ne aiheuttavat sen että
väärinkäsityksiä ja hyökkäyksiä tulee esiintymään jatkossakin
riittämiin. Riitit ovat myös houkutin, jota ilman järjestööön tuskin
olisi yhtä paljon kiinnostusta.
Hokkanen ihmetteli,
miten tämä hyväntekeväisyyden osuus jäsentä kohti on vain noin 37 euroa
vuosi, kun järjestön jäsenet ovat sentään melko hyvätuloista väkeä.
Tähän myöhemmin vastattiin että vapaamuurarit harjoittavat
hyväntekeväisyyttä muulloinkin kuin kokouksissaan, mutta tunnustettiin
että ennen kokouksissa annettiin kolehtiin 20 markan seteleitä, mutta
euroaikana vain kolikoita.
IV
Pieni
kahinakin vapaamuurarikokouksesta oli saatu aikaan jo ennen kokousta.
Muuan pappi oli esittänyt Ilkan yleisönosastossa mielipiteen, jonka
mukaan vapaamuuraeiden ohjelmaan kuulunut Jumalanpalvelus Lakeuden
Ristissä ei olisi hyväksyttävää.
Rovastiveli Esko
Töyli käytti aiheesta kimmastuneen puheenvuoron, jossa hän perusteli,
ettei vapaamuurarius ole uskonto vaan jokaiselle muurarille mieluisa
harrastus joka kehittää heidän henkistä toimintaansa. Hän muistutti että
vapaamuurariveljeskunnassa Suomessa on mukana noin 30 pappia.
V
Se
mikä minulle jäi epäselväksi kun jatkuvassa tihkusateessa kävelin
kotiin on tämä "Hyvä Veli"-järjestelmä. Että vaikka vapaamuurareita on
vain noin 7000, jos he ovat yhteiskunnan johtotehtävissä, muun muassa
kuntien ja rakennusliikkeiden johtopaikoilla, onko veljeydellä jotain
vaikutusta heidän yhteiskunnallisessa päätöksenteossaan. Myöskään näiden
ulospäin tihkuneiden naurettavien rituaalien merkitystä en jaksa
ymmärtää. Erilaiset vihkimysrituaalit ovat salaisia jopa
alemmanasteisille muurareille itselleen.
Leikkivätkö
vaikutusvaltaiset johtajat vapaamuurareissa vain lapsellisia ja
lapsuudessa kokematta jääneitä leikkejä, vai puuhataanko näiden
kulissien takana jotain vakavampaakin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti