Vaelluskirjaa – Lintuvaellus 28.4.2013

I

Olin aikeissa lähteä vaellukselle heti aamusta. Mutta aamu oli kolea, tuulinen ja sataa tihuutti vettä. Istuskelin enimmäkseen aamupäivän kynnyksellä ihmettelemässä pihapiirin tapahtumia. Sätkät olivat melkein loppu, sokeri loppui kolmannen kahvikupillisen jälkeen kokonaan ja minä kärvistelin siis kynnyksellä odotellen sateen taukoamista ja lähikaupan aukeamista.

Pihaoravat temmelsivät tavanomaiseen tapaan puunrunkoja ja piha-aitaa pitkin edes takaisin. Räkättirastas raksutti pihanperällä koivussa niin innokkaasti, että muista linnunäänistä oli vaikea saada selvää tai edes kuulla niitä. Varpunen kävi etsimässä siemenenjämiä ruokintapaikalta. Punakylkirastaiden ja punarintojen vaisua konserttia kuului etäämpää. Puluja ja naakkoja näkyi lernnossa silloin tällöin. Pikkuvarpunen lennähti viereisen tontin varastorakennuksen seinässä olevasta pöntöstä pihapuuhun. Syyllisyys nousi mieleen kun oma viime syksynä pudonnut pönttöni on edelleen katoksessa odottaen kattoremonttia. Sade ja tuuli hiljensivät lintuelämää.

Vuokraisäntä tuli pihaan jatkamaan edellispäivänä aloittamaansa haravointia. Suunnittelimme kahden koivun kaatoa vappuaatoksi. Mainitsin aamua odotellessa kirjoittamastani blogitekstistä, jossa olin tehnyt Edwin Abbott Abbottin syntymäaikaan 100 vuoden kirjoitusvirheen. No sellaista sattuu, varsinkin minulle. Onneksi huomasin virheen itse ja olin jo korjannut sen. Vappuaaton illanviettosuunnitelmana oli autokatoskauden avaaminen. Vanhojen ruusupapuköynnösten verhoilema autokatos on kuin urbaani huvimaja, jossa puutarhapöytä ja tuolit jo odottamassa.

Osallistuin pihasiivoukseen korjaamalla talvella hajonneen ja tuhkakuppina toimineen lasisen säilykepurkin sirpaleet ja tumpit porraspäästä roskapussiin. Huomasin että olin saanut aamupäivän kulumaan välillä sisällä, välillä kynnyksellä istuen, myöhässä olevaa kevättä ja kehnoa säätä sekä vähäistä lintuelämää ihmetellen ja lähdin kauppaan. Kadulla tuuli tuli vastaan navakammin, tihkusade tiheni ja hytisytti kehoa. Aika oli kääntynyt iltapäivän puolelle tapahtumattomuuden merkeissä. Ostin ostokseni ja palasin takaisin. Rahaa jäi kukkaron pohjalle sokeripaketin ja sätkäpussin oston jälkeen euron verran.

Keitin perunat, söin, seurasin säätilan kehittymistä ulkona ja ajattelin ajatuksiani. Iltapäivää oli kulunut jo pitkälle kun taivas alkoi näyttää selkenemisen merkkejä. Puin varalta kaksi villapaitaa päällekkäin, vedin nahkatakin niskaan, pakkasin kiikarit kameralaukkuun, johon kuuluva kamera on tammikuussa ryöstetty Kemissä. Kamerattomana tunnen orpoutta nyt kun kevään tullessa tekisi taas mieli valokuvata jotain, dokumentoida kevään tapahtumista sitten kun jotain alkaa tapahtua.

II

Kävelin Villenraittia Vuoritielle. Villenmäki-kerrostaloyhtiön pihassanäin päivän ensimmäiset kevään merkit: pikkupojan keinumassa ja ilmeisesti isoveljen puhaltamassa saippuakuplia. Kuljin Ruukintietä Pajuluoman yli ja Pappilantietä kesäteatterin katsomolle, jonne kaksi tuttavaa oli perustanut puistobaarin.

-Tule tänne, me tässä juuri teemme roolijakoa ensi kesän näytelmään, minua kutsuttiin.

Istuin seuraksi koska minulla ei ollut kiire mihinkään. Tuulensuojassa ja auringonpaisteessa alkoi tulla turhankin lämmin. Mutta Ankkalampi oli edelleen ohuesti tummassa jäässä, vaikka pian kääntyisi kalenterissa esiin jo toukokuu. Sinisorsa lensi Ankkalammen laskuojan suussa olevaan sulaan. Sen pään metallinvihreä hohti häikäisevästi auringonvalossa.

Lähdimme jatkamaan, he tahoilleen polkupyörällä, minä kohti Kyrkösjärveä kävelemään. Kuljin Provinssirockin esiintymislavan ohitse ja sillan yli sekä pallokentän laitoja kävelytielle. Vastaan sauvakävelevältä vanhemmalta naiselta kysyin miten parhaiten pääsisin sairaalanmäelle, kun en ole tätä kautta paljonkaan kulkenut. Hänkään ei tuntunut tietävän. Toivotin hyvää kevättä ja jatkoin alikulkutunnelin läpi Simunaan.

III

Vaihdoin reittisuunnitelmaa. Poikkesin kävelytieltä ja ryhdyin kapuamaan sammalpohjaista rinnemetsää pitkin kohti Kyrkösjärven patovallia ja sen päälle. Metsikössä kuulin kevään ensimmäisen kulorastaan kutsu- tai varoitusäänen. Toisaalla käpytikka nakutteli käpyverstaallaan. Muutaman kymmenen metrin mittaisen kapuamisen jälkeen olin patovallilla ja eteen avautui Kyrkösjärvi, sen vastarannalla taivaalla kellui joitakin kauniinmuotoisia pilviä. Pysähdyin tämän maiseman ääreen.

Auringon puukko iski silmään lintutornin yläpuolelta ja järven pinnasta. Kiikari selasi järven selkää. Jokin sorsa siellä ui, mutta aurinkoa vasten lintu näkyi vain siluettina. Rantakivikossa juoksenteli joitakin västäräkkejä askareissaan. Mietin olivatko ne kasvihuoneessa talvehtineita vai muuton tuomia.

Jatkoin turvevoimalaa kohti. Kalalokkipari oli vallannut vedestä pilkistävän pesäkarin. Vastarannalta kantautuivat lokkien huudot. Mitään erityistä ei näkynyt. Tuuli oli vinhasti vastainen. Kasvihuoneiden kohdalla salmen rannassa kevään ensimmäinen kalastaja kokeili ongella onneaan. Siinä lähellä on levähdyspenkki ja pöytä. Siihen istuin tupakoimaan ja tiirailemaan.

Järven eteläpää oli vielä jäässä, sula loppui täällä. Kaislikkosaaren yläpuolella ilmassa rääkyi koko ajan kerrallaan lennossa kolmisensataa naurulokkia. Pari päivää aikaisemmin muuttohaukka oli pöläyttäny koko lokkiparven lentoon ja niitä oli laskettu arviolta 2000 lokkia.

Kuuntelin linnunääniä, punarintoja, västäräkkejä, rastaita, sini- ja talitiaisia, harakan käkätys. Kasvihuoneen puolelta kuulin ohilentävien naurulokkien ääntä ja niitä taivaalta seuloessani näinkin lisäksi kaksi ohilentävää selkälokkia, kevään ensimmäiset. Lähdin takaisin päin kulkemaan patovallia pitkin.

Siinä on matkan varrella lietteinen rantakaistale. Viimekesäiset parimetriset järvikaislat olivat talven jäljiltä taipuilleet tuulelle ja jäälle vastarintaa tehden outoon aaltomaiseen muotoon, kuin taistelussa väsynyt, mutta yhä vastarintaa tekevä armeijakunta. Niiden takana osmankäämien pelto höyhtyväisine valkoisine siemenpalkoineen. Kaislikon laidalla rantapajussa yksinäinen pajusirkku lauloi hieman innottomasti.

IV

Aurinko oli siirtynyt taivaalla korttelin mitan kohti pohjoista ja kun se ajautui pilveen, järven selkä alkoi jo hämärtyä. Tavipari pelästyi lentoon minun kulkuani. Iltalinnut olivat alkaneet jo laulunsa. Mustarastaan kaunis surumielinen liverrys, punakylkirastaiden lyhyet jankuttavat säkeet ja laulurastaan kuulas koloratuuri. Punarinta männynlatvassa taituroi omassa äänialassaan.

Jatkoin rumien sairaalarakennusten ohi - joku arkkitehti on ne suunnitellut tasakattoiseksi tylsäksi funktionalismiksi – ja kävelytietä rinnetta alas linnunlauluja koko ajan korvissani. Mäen alla käännyin polkua mielisairaala-alueelle. Räkätit tekivät joukkohyökkäyksiä varista kohti kuin pesimäkautta varten verrytellen. Puluparvi lensi sairaalarakennusten yli kaupungin suuntaan.

Minä jatkoin Björkenheimin sillan yli kotia kohti. Ylitin toista siltaa pitkin Pajuluoman. Tien ylittävällä puhelinlangalla istui sepelkyyhky hauskasti aivan kadun keskipisteessä. Oli enää parisataa metriä taivallettavaa ja sitten avasinkin jo ulko-ovea ollakseni takaisin kotona. Olin jälleen takaisin alkupisteessäni.