Kirjoja hyllystäni: Joutilaan mietteitä

Yoshida Kenkô: Joutilaan mietteitä

Tsurezugusa

suom. Kai Nieminen

Tammi 1978

I

Olen joskus aikaisemmin todennut (runoilija Risto Ahtia siteeraten), että jos teksti säilyy yli 1000 vuotta, sitä kannattaa lukea, koska siinä silloin täytyy olla jotain hyvää! 

Yoshida Kenkôn (1283 -1350) ”Joutilaan mietteitä” ei vielä läheskään täytä tätä vaatimusta. Se on kirjoitettu pääosin vuosina 1330-1331 siis vajaat 700 vuotta sitten ja suomennettukin jo noin 650 vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Siitä huolimatta tällaiselle laiskahkolle taiteilijalle ja runoilijalle ”Joutilaan mietteitä" on mitä mainioin klassikko jo nimensä puolesta. Ja onhan se, että teksti on kestänyt ajan syövytystä yli 650 vuotta ennen kuin se ehdittiin edes suomentaa jo jotain.

Asiatietojen pohjalta joudun teoksen esittelyssä pohjautumaan suomentaja Kai Niemisen tietoihin: Kenkô syntyi siis 1283 Uraben sukuun, joka perinteisesti oli huolehtinut Yoshidan shintopyhäköstä, sai perusteellisen kasvatuksen, palveli keisarin henkivartiokaartissa, kirjoitti runoja, astui pappissäätyyn, eli muutaman vuoden erakkona, mutta palasi Kiotoon, jossa kuoli vuonna 1350.

”Joutilaan mietteitä on omalaaatuinen kokoelma toisiinsa löyhästi jos ollenkaan liittyviä pohdiskeluja, toteamuksia huomioita ja anekdootteja. Aihepiiri on hyvin runsas: milloin tekijä tekee selkoa jonkin sanan taitavan alkuperästä, milloin kertoo palatsissa asuvasta ketusta. Tavatusta ketusta. Toisinaan hän saarnaa parhaalla pappispaaatoksella, toisinaan kirjoittaaa lykykäisen romanssipastissin. Näennäisiä ristiriitaisuuksia teoksessa on lukuisa määrä, mutta vain näennäisiä: Kenkô ei ole vähääkään dogmaattinen.”

Vaikka Kenkô on pappi hänen mieltään kiehtovat monet maallisetkin asiat. Hänen suhteensa buddhalaisuuteen vaikuttaa vaikuttaa lähinnä filosofiselta, ei niinkään uskovalta. Nieminen pitää Kenkôn ajattelulle leimaa-antavaksi eräänlaista buddhalaisuuden, taolaisuuden, kungfutselaisuuden ja perinteisen japanilaisen luonnon käsityksen (shintolaisuuden) synteesiä. Synteesiä joka aikojen kuluessa on lakannut olemasta synteesi ja muuttunut osaksi perinnettä.

”Tsurezugerusa edustaa kirjallisuudenlajia jota Japanissa nimitetään zuihitsuksi; sanan voisi ehkä suomentaa 'siveltimen armoilla', se merkitsee kirjallisuutta joka syntyy spontaanisti, 'vailla vasituista aikomusta' kuten Kenkô sanoo.”

Näin siis Nieminen. Itse löydän kirjasta lähinnä taolaista ja zeniläistä elämänfilosofiaa sotkettuna kiusallisen vanhakantaisiin käsityksiin tavoista ja perinteistä, joihin Kenkô takertuu kuin kärpänen liimapaperiin. Parhaimmillaan ja enimmäkseen se edustaaaa kuitenkin mitä hienointa klasssista japanilaista elämänfilosofiaa.

Mutta mennäänpä jo itse kirjaan ja siihen mistä Kenkô Joutilaan mietteissä kirjoittaa.

II 
Joutilaan mietteitä (otteita):

"Tuntuu kuin jokin merkillinen hulluus minua vaivaisi: istun päiväkausia joutilaana mustekiveni ääressä ja vailla vasituista aikomusta aikomusta kirjuoittelen muistiin mielessäni ajelehtivia joutavia

joutavia mietteitä."

"Jokainen tähän maailmaan syntynyt tuntuu haaveilevan niin perin paljosta.

… Ketään tuskin kadehditaan vähemmän kuin pappeja – 'Ihmisten mielestä he ovat puutikun arvoisia' on Shei Shonago osuvasti sanonut.

… Kuten Zoga-pyhimys on sanonut: maineesta on vain harmia; eiköhän maineen tavoitteleminen sitä paitsi ole aivan Buddhan opetusten vastaista. Paremminkin heidän sopisi tyystin hyljätä maailma.

… Asema ja ulkonäkö määräytyvät jos syntymässä, mutta miksei mieli vaeltaisi viisaudesta viisauteen?"

"Kelvoton on se mies joka ei lemmenasioista piittaa, olkoon kaikessa muussa miten erinomainen tahansa.

… Mutta ei pidä heitttäytyä aivan himojensa valtaan, naiset alkavat pian pitää helppona saaliina."

"Adoshin vainioilta ei kaste haihdu koskaan, ei hälvene savu Toribe-vuoren ympäriltä, mutta jos ihminen viipyisi täällä ikuisesti, ei hän voisi tuntea elämän haikeaa kauneutta. Parasta elämässsä on sen arvaamattomuus."

"Mikään maailmassa ei johda mieltä niin helposti harhaaan kuin himo. Typerä, typerä on ihmissydän!"

"Suurin iloni on istua yksin lampun valossa avoimen kirjan ääressä ja tutustua menneiden aikojen ihmisiin.

Mielilukemistani ovat Wen-hsüanin kiehtovat niteet, Po Chüin kootut teokset, Laotse ja Chuangtsen kirja. Myös tämän maan oppineeet ovat kirjoittaneet monta huomattavaa teosta."

"Suurenmoinen on ihmisen olla vaatimaton, kaihtaa ylellisyyttä, elää köyhänä havittelematta maaallista mammonaa. Aikojen alusta asti viisaaat ovat harvoin olleet rikkaita."

"Turha sanoakin että kuu ja kirsikankukat ovat kauniita, mutta mikään ei saa ihmistä valtaaanssa niin kuin tuuli."

"Asuka-joen syvänteet tasoittuvat mataliksi: mikään maailmassa ei ole pysyväistä, ajat vaihtuvat, kaikki katoaa."

"Kaikô on samantapainen kotilonkuori kuin torvikotilo, ja sen suulla on pitkä kapea uloke. Näin niitä Kanesawan lahdella Mirahitossa."

"Mitä sitten on viisaus? Mahdollinen ja mahdoton ovat yksi ja sama. Mitä tarkoittaa hyvyys? Todella valaistunut ei välitä tiedosta, ei hyveestä, ei saavutuksista, ei maineesta. Kuka hänet tuntee? Kuka kertoo hänestä maailmalle?"

"Asioita jotka kielivät sivistyksen puutteesta:

Istua paljon tavaran keskellä

Monta sivellintä mustekiven ympärillä.

Monta budddhaveistosta kotikappelisssa.

Liiaksi kiviä ja kasveja puutarhassa.

Paljon lapsia ja lastenlapsia talossa.

Vuoassanaisuus muiden parissa.

Pitkä hyvien töiden luettelo rukouslipussa."

"Hirven nahkasarvia ei saa koskaan haistella. Sanotaan että niisssä on pieniä hyönteisiä, jotka hakeutuvat nenän kautta aivoihin ja syövät ne."

"Tyhjyyteen mahtuu mitä tahansa. Lukemattomat ajatukset nopusevat häilyvään mieleemme, tahdoimme tai emme – eikö sekin johdu siitä, ettei ole mitä sanoa mieleksi."

III

Näin siis Kenkôn mieli kulkee asioiden ympärillä ja sisällä aiheesta toiseen, ”ajelehtien kuin uikun pesä”, siteeratakseni erästä toista japanilaista klassikkoa. Yksittäiset tekstikatkelmat ovat toisistaan irrallisia. Jokainen tekstikatkelma on oma irrallinen mietekokonaisuus. Milloin muutaman rivin, milloin parin sivun mittainen ajatelma. Niinpä minäkin otin vapauden siteerata mietteitä vapaasti sieltä täältä, läpileikkauksenoamisesti, jotain mieleentarttunutta, ajatuksia herättänyttä vapaalla siveltimellä piirtäen.

Jos Kenkôn tekstille etsisi jotain länsimaista vertailukohtaa, mieleeni nousevat yhtä hyvin Blaise Pascalin filosofiset mietteet kuin Veikko Huovisen humoristiset lastut. Jokin merkillinen liima tai sideaine kuitenkin sitoo Kenkôn hajanaisentuntuiset mietteet lujaksi kokonaisuudeksi, joka syystäkin on noussut erääksi ”japanilaisen kirjallisuuden rakastetuimmista klassikoista”.

Ja tämähän kuuluu jälleen sarjaan kirjoja hyllystäni. Ja vaikka teos on siis ilmestynyt suomeksi jo 1978, se todennäköisesti löytyy myös hyvinvarustettujen kirjastojen kirjavarastoista.