Tapaus Isomäki - From 1918

Tapaus Isomäki - From 1918
Jämsän draamateatteri
ohjaaja: Risto Hakola
näyttelijä: Reijo Ahonen
 
Jämsän valkoisen terrorin uhrina teloitettiin sisällissodan aikana noin 80 jämsäläistä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Teloitusten toimeenpanijoina toimi Jämsässä pääosin neljän kopla: jämsäläiset suurtilallinen Jalmari Saari (Saaren Jallu) ja Juho From (Rummin Jussi) sekä muualta Jämsään sisällissodan alussa tulleet Veikko Sippola Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta.

Jämsän valkoinen terrori ja tapahtuneet teloitukset olivat koko Suomen oloissa poikkeukselliset monestakin syystä johtuen. Ensinnäkin teloitettujen määrä on Jämsän kokoisella paikkakunnalla poikkeuksellisen suuri. Mutta sen lisäksi Jämsässä ei sisällissodan aikana ollut minkäänlaista rintamalinjaa eikä varsinaisia taisteluja Jämsässä käyty lainkaan. Kaiken huipuksi teloitukset toteutettiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä ja näin ollen myöskin ilman mitään näyttöjä syyllisyydestä saati tuomituksi tulemista.

Näin voidaan Jämsän surullisten tapahtumien yhteydessä perustellusti puhua 80 teloituksesta, jotka olivat murhia. 80 teloitusta, 80 murhaa, joista lopulta ei tuomittu ketään, vaan koko Suomessa ainoat lopulta syytteeseen joutuneet Jalmari Saari, Juho (Johannes) From ja Veikko Sippola vapautettiin lopulta pesidentti Svinhufvudin armahduslain nojalla.

80 teloitusta, 80 murhaa, mutta yksi selviytymistarina: opettaja Kaarlo Isomäen tapaus. Jämsänkoskelainen opettaja Kaarlo Isomäki haettiin vain kaksi viikkoa sisällissodan puhkeamisen jälkeen kotoaan kuulusteltavaksi. Kuulustelijoina toimivat Jalmari Saari ja Johannes From. 

Erikoiseksi Isomäen vangitsemisen tekee se, että hän oli puoluekannaltaan nuorsuomalainen, siis oikeistolainen, ja koko vangitsemisen taustalla näyttää olleen yksinomaan henkilökohtainen kauna ja viha. Isomäen työpaikka oli Jämsänkosken koulu ja sen johtokunnan puheenjohtaja, suojeluskunnan esikunnan jäsen Jari Grönholm oli vahvasti eri mieltä koulun kehittämisestä.

Isomäki siirrettiin Jämsästä Jyväskylään, josta edelleen Kokkolaan vankileirille. Samalla leirillä oli myös helmikuun alkupuolella vangittu työväenyhdistyksen sihteeri August Laine. Kokkolassa Isomäki oli sisällissodan loppuvaiheessa jo vapautettu, kun viikkoa sodan päättymisen jällkeen Saaren Jallu ja Frommin Jussi tulivat kuitenkin hakemaan Isomäkeä ja Lainetta muka kuulusteluihin. Todellisuudessa Laine ja Isomäki kuljetettiin Elisabethin metsiin teloitettavaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Isomäki onnistui pakenemaan Fromilta ja kokkolalaiselta vanginvartijalta metsään.

Isomäki piileskeli kolme kuukautta metsissä. Hän pysyi hengissä syöden marjoja, juuria, jätteitä ja muita metsän antimia. Lopulta hän riutuneena päätyi Petäjäveden suojeluskunnan haltuun. Petäjävedeltä hänen opettajaystävänsä Viljo Hirsjärvi ja Jämsän yksi mahtimies, tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala avustivat hänet Helsinkiin sairaalaan.

Vaikka Isomäen teloittamisessa Saari ja From vetivät vesiperän, niin samalla Pohjanmaan kierroksella kaksikko haki Närpiöstä Jämsässä vangitut työväenliikkeen "tekijämiehet" Hugo Hartenin, Herman Salmelan ja Samuli Lehtisen ja teloittivat heidät Seinäjoella. Millä valtuudella Saari ja From Pohjanmaan retkelleen lähtivät?

Oikeuskäsittelyssä suojeluskunnan esikunta kiisti, että se olisi lähettänyt Saaren ja Fromin Kokkolaan. Toisaalta he kuittasivat esikunnalta matka- ja päivärahat kymmeneltä päivältä toukokuun 21. päivänä.

Tässä ovat kehykset Jämsän draamateatterin monologinäytelmään Tapaus Isomäki - From 1918. Näytelmän on ohjannut Jämsän tapahtumista artikkelisarjankin kirjoittanut Risto Hakola ja kaksiosaisessa monologinäytelmässä Kaarlo Isomäkeä (I osa) ja Rommin Jussia (toinen osa) sekä eräitä sivuhenkilöitä esittää sama mies, veteraaninäyttelijä Reijo Ahonen.

                                            II
Bar Tonan parkkipaikka on täynnä autoja. Väenpaljous ei kuitenkaan johdu Bar Tonan vetovoimasta vaan tällä kertaa ihmiset ovat suuntautuneet Jämsän vanhaan kirjastotaloon, joka toimi viime vaaleissa myös äänestyspaikkana. Nyt se on muuttunut teatteriksi. Lavastus on vaatimaton: keinutuoli, penkki ja pöytä, jossa on vesiämpäri ja viinapullo ilman etikettiä.

Tuoleja paikalle on tuotu noin sata ja ne tulevat täyteen pelkästään ennakkovarauksella lippunsa lunastaneista. Vain pari ennakkoliputonta mahtuu katsomoon peruutusten tähden. Jämsäläiset ja jämsänkoskelaiset ovat joukolla tulleet katsomaan vuoden 1918 tapahtumia Jämsässä, omaa historiaansa.
Valot sammuvat. Sitten syttyy punainen kohdevalo, opettaja Kaarlo Isomäki (Reijo Ahonen) kävelee näyttämölle, istuu keinutuoliin ja alkaa kertoa. Hän kertoo pidätyksestään ja joutumisesta kuulusteluihin suojeluskunnan kansliaan. Hän kertoo: 

"Kansliassa tapaan kotipitäjäni miehen, entisiltä kauhun päiviltä tutun S:n (Jalmari Saari). Tervehtiessäni kääntää hän katseensa sivulle. S:n apuri F (Johannes From) mittaa rauhattomana lattiaa miekan kärjen matalalta varrelta viiltäessä maahan. Jämsäläinen vanki Laine (August) on myöskin noudettu sellistä kansliaan. Käsirautoihin kytkettynä yritän sopertaa. 'Miksi kohtelette kuin suurta pahantekijää?'"

Tästä kuulustelusta alkaa opettaja Kaarlo Isomäen painajainen. Teatterissa Isomäen kujanjuoksu on tiivistetty kolmeen varttiin, joiden aikana katsoja ennemmin hengästyy kuin pitkästyy. Hakolan dramatisoima teksti on tiheää, ehkä liiankin tiukkaan puristettua ja esityksen aikana Reijo Ahonen esittää nopeatempoisen moniäänisen tulkinnan Kaarlo Isomäen kohtalosta. Hetkittäin tällaisen ikääntyvän katsojan on hivenen vaikea pysyä eri henkilöhahmojen tasalla.

Mutta monologi paljastaa katsojalle paitsi koko sisällissodan epäinhimillisyyden myös pohjia myöten erään merkittäisen yksittäistapauksen. Se on monologi pahuudesta ja vihasta, joka saa vallan, ja järjettömyydestä johon nämä johtavat. Reijo Ahonen muuntuu hienosti moneksi, hänen puheilmaisuunsa ei helpolla löydä vertailukohtaa edes ammattiteattereista, mutta laajan tekstimassan ja jatkuvien kovien kontrastien tähden kehollinen ilmaisu kärsii Isomäki-osassa. On ymmärrettävää, että näyttelijä ei repeä aivan kaikkeen samassa näytöksessä.

.......
Seuraa 20 minuutin kahvi-, tupakka- ja vessatauko. Minä etsin takkiani vaatenaulakosta, mutta se on siirretty toiseen paikkaan. Sätkäpussi kädessä lähden ulos ja satun hipaisemaan naulakkoa, joka näyttää kaatuvan pelkästään ilmavirrasta. Pääosa tauosta meneekin yrittäessäni pitää humalaista naulakkoa pystyssä. No lopulta jätän sen nojaamaan seinää vasten ja ehdin polttaa sätkänkin ennen kuin esitys jatkuu.

.......
Sali pimenee. Näyttämölle syttyy valo. Keinutuolissa istuu Rummin Jussi vanhana miehenä, nimensä Heinoksi muuttaneena. Vuosi on 1948. Hänen luonaan on joku toimittaja kyselemässä vuoden 1918 tapahtumista. Hän lupaa vastata kysymyksiin samalla hinnalla minkä sai palkkioksi Jämsän murhatöistä 1000 markkaa vainajasta, 1000 markkaa vastauksesta. "Pääset halvalla, markan arvo oli silloin paljon suurempi."

Rummin Jussi ei kadu mitään. Tai se häntä kaduttaa, että ei ottanut maksua kaikista ruumiista heti, sillä sodan päättymisen jälkeen suojeluskuntalaiset käänsivät selkänsä hänelle, maksut teloituksista jäivät saamatta ja häntä hylkivät sekä punaiset että valkoiset niin että hän joutui pakenemaan pitkin Suomea maineen kiiriessä nopeasti perässä tai edellä Tampereelle ja Etelä-Suomeen asti. Rummin Jussi oli kuuluisa koko maassa ja tunnistettiin vaikka eri nimellä esiintyessäkin.

"Sinä kysyt paljonko niitä teloituksia oli. Noin kuudessakymmenessä olin mukana, mutta montako itse ammuin, sitä on vaikeampi sanoa, ehkä nelisenkymmentä."

Näytelmän toinen puolisko, Rummin Jussin jakso, on temmoltaan hitaampi ja seesteisempi kuin Isomäen ilotulitus ja nyt Reijo Ahonen löytää myös ilmaisuunsa voimakasta eläytymistä, seesteisyyttä ja syvyyttä.

Esityksen loppupuolella pureudutaan myös niihin syihin, miksi aiemmin työvenyhdistyksenkin porukoissa liikkuneesta miehestä tuli kylmäverinen tappaja ja tunteeton teurastaja. Häntä oli kiusattu hänen lapsuudessaaan. Hänet oli myyty huutolaispoikana, häntä oli piesty ja hyljeksitty. Hän  etsi hyväksyntää ja 1918 hän etsi sitä suojeluskunnasta ja Jämsän valkoisten joukosta. Siinä kaikki.

Katsojalle jätetään itselleen vastattavaksi kysymys: Riittääkö tämä? Riittääkö katkeruus tekemään ihmisestä tunteettoman murhaajan. Mistä juontui Saaren Jallun silmitön viha työväenyhdistystä kohtaan, johtuiko pelkästä kiusatuksi tulemisesta se, että Rummin Jussi hänen käsikassaranaan teloitti kymmeniä ihmisiä. Näytelmä esittää kysymyksen ihmisen moraalista, hyvyydestä ja pahuudesta, vihasta ja sen oikeutuksesta.

Ja lopuksi. On paskapuhetta mitä Jämsän seudussa kirjoitetaan: "Tämä näytelmä ei ole poliittinen dokumentti. Oleellinen kysymys on, miksi ihminen tekee toiselle pahaa." Nimenomaan poliittinen dokumentti tämä on. Se on kallellaan vasemmalle, mutta miten Jämsän tapahtumissa kukaan voisi ollakaan valkoisen terrorin puolella, väkivallantekojen, teloitusten, murhien ja murhaajien puolella. Ei, katsojan on pakko ottaa kantaa humanismin puolesta. Mutta poliittisena dokumenttina näytelmä Tapaus Isomäki - From 1918 on hyvin totetettu, voimakas ja koskettava esitys.

Esityksen jälkeen ablodit ovat valtavat. Sadan hengen yleisö taputtaa voimakkaammkin kuin harvoin, jos koskaan, olen missään suuremmassakaan teatterissa kuullut. Ne osoittavat että jämsäläiset ovat tehneet rauhan ja sovinnon oman historiansa kanssa. Sen muistoksi Jämsän kirkkomaalla on rauhan ja sovinnon muistomerkki. Mutta samalla näitä karmeita historian sivuja ei saa koskaan unohtaa. Siksi vuoden 1918 tapahtumat ja Jämsän terroriteot on syytä nostaa esiin juuri tänään, tänäkin vuotta, tasan sata vuotta niiden tapahtumisen jälkeen.

Jämsänkosken paperitehtaan lupahakemus

Siirrä postilaatikkoon

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Asia. Ympäristönsuojelulain mukainen lupahakemus/UPM, Dnro LSSAVI/6460/2015

Mielipide UPM-Kymmenen Jämsänkosken paperitehtaan lupahakemukseen liittyen

Olen käynyt Jämsänkoskella tänä vuonna kahdesti. Olin noin 6-13.5. Jämsänkoskella viikon paperitehdasta vastapäisellä pienellä suojelualueella rankoja keräämässä ja siistimässä ympäristöä. Syyskuun alussa olin vuokra-asunnon näytössä noin kilometrin päässä tehtaasta. Ympäristö on viihtyisä ja minun olisi mahdollista saada sieltä asunto.

Mutta.

Jämsänkosken paperitehdas haisee. Se haisee mädäntyneen kananmunan ja ammoniakin sekoitukselta. Ainakin haisi koko toukokuun vierailuni ja syyskuun käyntini ajan. Syyskuussa sain astmakohtauksen kaltaisia oireita tehtaan hajusta johtuen. Suvussani on astmaa: äidillä, veljellä, siskontytöllä ja itsellänikin diagnosoimaton astman rajatila. En tiedä kykenenkö muuttamaan sinne ellei tehtaalla tehdä mitään haju- ja muiden ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

On esitetty että hajuhaitat johtuvat biologisesta puhdistamosta eivätkä itse tehtaan prosessista. Käsittääkseni ne silloin nykytekniikalla ja nykytietämyksellä olisi mahdollista saada kuriin ilman ylivoimaisia kustannuksia jos asiaan vain halutaan ja viitsitään paneutua.

Haju ei ole pelkästään esteettinen haitta. Hajua ei synny ilmaan itsestään vaan sen taustalla ovat kemikaalit, tässä tapauksessa ilmeisen haitalliset aineet ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle.

Nuorempana asuin ja liikuin useilla tehdaspaikkakunnilla, joissa haisi sama mätä kananmuna etten sanoisi paska. Silloin sanottiin että haju on rahaa. Mutta maailma on muuttunut ja ympäristöasioihin pitäisi kiinnittää jatkuvasti enenevää huomiota.

Valkeakoskella haisi raha ja paperiteollisuus. Kristiinankaupungissa haisi Kaskisten Metsä-Botnian sellutehdas 30 kilometrin päähän. Kemissä haisi aina, koska toisella puolella kaupunkia sijaitsivat Veitsiluodon ja toisella puolella Metsä-Serlan tehtaat. Oulussa haisi Kemira.

Mutta 1990-luvulta lähtien ympäristölainsäädäntö on kehittynyt ja lupaehdot tiukentuneet, onneksi ja ihmisten elinympäristön hyväksi. Hajuhaittoja on suurilla tehdaspaikkakunnilla onnistuttu vähentämään. Kemissä ei haise enää kovinkaan usein, Valkeakosken ohi voi yleensä ajaa autolla nenästä kiinni pitämättä. Ja niin edelleen. Tämän pitäisi olla mahdollista myös Jämsänkoskella ja katson, että sitä pitää edellyttää lupaehdoissa myös UPM-Kymmene Jämsänkosken tehtaan lupapäätöksen yhteydessä.

2. Muut haitat

Jämsänkosken paperitehdas sijaitsee Jämsänjoen rannalla ja sen käsitellyt jätevedet laskevat jokea pitkin Jämsän keskustaan sekä edelleen lopulta Päijänteeseen. Jämsänjoen virkistyskäyttöarvo on käytännössä tuhoutunut paperitehtaan vuoksi. Miten tämä arvo voitaisiin seudun asukkaille korvata?

Jätevesipäästöjen määrää on vuosikymmenten kuluessa saatu pienennettyä, mutta se ei tarkoita että tehtaan jätevedet nykyään olisivat puhtaat. Niiden puhdistamista voidaan edelleen tehostaa ja toivon että niin vaaditaan lupapäätöksessäkin.

Entä melu- ja valosaaste? Nimensä mukaisesti ne ovat saasteita ja aiheuttavat näin ollen haittaa alueen asukkaiden elinympäristölle ja heidän elämäänsä. Tätä voitaisiin vähentää parantamalla toimintakäytäntöjä, mutta esimerkiksi asuinalueiden arvonmenetys ja arkielämän haitat pitäisi myös korvata alueen asukkaille. Melu- ja valosaasteet pitäisi myös ottaa huomioon lupapäätöksessä.

Toivon todella että lupaviranomainen pystyy aseettamaan Jämsänkosken paperitehtaalle sellaiset lupaehdot, jotka jatkossa mahdollistavat Jämsänkosken ja Jämsän asukkaille viihtyisämmän ja elinkelpoisemman asuinympäristön ja itse kykenisin muuttamaan paikkakunnalle pelkäämättä hengitystiesairauksia.

Ylistarossa 21.9.2016

Keijo Nevaranta

kuvataiteilija, runoilija