Tapaus Isomäki - From 1918
Jämsän draamateatteri
ohjaaja: Risto Hakola
näyttelijä: Reijo Ahonen
Jämsän valkoisen terrorin uhrina teloitettiin sisällissodan aikana noin 80 jämsäläistä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Teloitusten toimeenpanijoina toimi Jämsässä pääosin neljän kopla: jämsäläiset suurtilallinen Jalmari Saari (Saaren Jallu) ja Juho From (Rummin Jussi) sekä muualta Jämsään sisällissodan alussa tulleet Veikko Sippola Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta.
Jämsän valkoinen terrori ja tapahtuneet teloitukset olivat koko Suomen oloissa poikkeukselliset monestakin syystä johtuen. Ensinnäkin teloitettujen määrä on Jämsän kokoisella paikkakunnalla poikkeuksellisen suuri. Mutta sen lisäksi Jämsässä ei sisällissodan aikana ollut minkäänlaista rintamalinjaa eikä varsinaisia taisteluja Jämsässä käyty lainkaan. Kaiken huipuksi teloitukset toteutettiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä ja näin ollen myöskin ilman mitään näyttöjä syyllisyydestä saati tuomituksi tulemista.
Näin voidaan Jämsän surullisten tapahtumien yhteydessä perustellusti puhua 80 teloituksesta, jotka olivat murhia. 80 teloitusta, 80 murhaa, joista lopulta ei tuomittu ketään, vaan koko Suomessa ainoat lopulta syytteeseen joutuneet Jalmari Saari, Juho (Johannes) From ja Veikko Sippola vapautettiin lopulta pesidentti Svinhufvudin armahduslain nojalla.
80 teloitusta, 80 murhaa, mutta yksi selviytymistarina: opettaja Kaarlo Isomäen tapaus. Jämsänkoskelainen opettaja Kaarlo Isomäki haettiin vain kaksi viikkoa sisällissodan puhkeamisen jälkeen kotoaan kuulusteltavaksi. Kuulustelijoina toimivat Jalmari Saari ja Johannes From.
Erikoiseksi Isomäen vangitsemisen tekee se, että hän oli puoluekannaltaan nuorsuomalainen, siis oikeistolainen, ja koko vangitsemisen taustalla näyttää olleen yksinomaan henkilökohtainen kauna ja viha. Isomäen työpaikka oli Jämsänkosken koulu ja sen johtokunnan puheenjohtaja, suojeluskunnan esikunnan jäsen Jari Grönholm oli vahvasti eri mieltä koulun kehittämisestä.
Isomäki siirrettiin Jämsästä Jyväskylään, josta edelleen Kokkolaan vankileirille. Samalla leirillä oli myös helmikuun alkupuolella vangittu työväenyhdistyksen sihteeri August Laine. Kokkolassa Isomäki oli sisällissodan loppuvaiheessa jo vapautettu, kun viikkoa sodan päättymisen jällkeen Saaren Jallu ja Frommin Jussi tulivat kuitenkin hakemaan Isomäkeä ja Lainetta muka kuulusteluihin. Todellisuudessa Laine ja Isomäki kuljetettiin Elisabethin metsiin teloitettavaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Isomäki onnistui pakenemaan Fromilta ja kokkolalaiselta vanginvartijalta metsään.
Isomäki piileskeli kolme kuukautta metsissä. Hän pysyi hengissä syöden marjoja, juuria, jätteitä ja muita metsän antimia. Lopulta hän riutuneena päätyi Petäjäveden suojeluskunnan haltuun. Petäjävedeltä hänen opettajaystävänsä Viljo Hirsjärvi ja Jämsän yksi mahtimies, tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala avustivat hänet Helsinkiin sairaalaan.
Vaikka Isomäen teloittamisessa Saari ja From vetivät vesiperän, niin samalla Pohjanmaan kierroksella kaksikko haki Närpiöstä Jämsässä vangitut työväenliikkeen "tekijämiehet" Hugo Hartenin, Herman Salmelan ja Samuli Lehtisen ja teloittivat heidät Seinäjoella. Millä valtuudella Saari ja From Pohjanmaan retkelleen lähtivät?
Oikeuskäsittelyssä suojeluskunnan esikunta kiisti, että se olisi lähettänyt Saaren ja Fromin Kokkolaan. Toisaalta he kuittasivat esikunnalta matka- ja päivärahat kymmeneltä päivältä toukokuun 21. päivänä.
Tässä ovat kehykset Jämsän draamateatterin monologinäytelmään Tapaus Isomäki - From 1918. Näytelmän on ohjannut Jämsän tapahtumista artikkelisarjankin kirjoittanut Risto Hakola ja kaksiosaisessa monologinäytelmässä Kaarlo Isomäkeä (I osa) ja Rommin Jussia (toinen osa) sekä eräitä sivuhenkilöitä esittää sama mies, veteraaninäyttelijä Reijo Ahonen.
II
Bar Tonan parkkipaikka on täynnä autoja. Väenpaljous ei kuitenkaan johdu Bar Tonan vetovoimasta vaan tällä kertaa ihmiset ovat suuntautuneet Jämsän vanhaan kirjastotaloon, joka toimi viime vaaleissa myös äänestyspaikkana. Nyt se on muuttunut teatteriksi. Lavastus on vaatimaton: keinutuoli, penkki ja pöytä, jossa on vesiämpäri ja viinapullo ilman etikettiä.
Tuoleja paikalle on tuotu noin sata ja ne tulevat täyteen pelkästään ennakkovarauksella lippunsa lunastaneista. Vain pari ennakkoliputonta mahtuu katsomoon peruutusten tähden. Jämsäläiset ja jämsänkoskelaiset ovat joukolla tulleet katsomaan vuoden 1918 tapahtumia Jämsässä, omaa historiaansa.
Valot sammuvat. Sitten syttyy punainen kohdevalo, opettaja Kaarlo Isomäki (Reijo Ahonen) kävelee näyttämölle, istuu keinutuoliin ja alkaa kertoa. Hän kertoo pidätyksestään ja joutumisesta kuulusteluihin suojeluskunnan kansliaan. Hän kertoo:
"Kansliassa tapaan kotipitäjäni miehen, entisiltä kauhun päiviltä tutun S:n (Jalmari Saari). Tervehtiessäni kääntää hän katseensa sivulle. S:n apuri F (Johannes From) mittaa rauhattomana lattiaa miekan kärjen matalalta varrelta viiltäessä maahan. Jämsäläinen vanki Laine (August) on myöskin noudettu sellistä kansliaan. Käsirautoihin kytkettynä yritän sopertaa. 'Miksi kohtelette kuin suurta pahantekijää?'"
Tästä kuulustelusta alkaa opettaja Kaarlo Isomäen painajainen. Teatterissa Isomäen kujanjuoksu on tiivistetty kolmeen varttiin, joiden aikana katsoja ennemmin hengästyy kuin pitkästyy. Hakolan dramatisoima teksti on tiheää, ehkä liiankin tiukkaan puristettua ja esityksen aikana Reijo Ahonen esittää nopeatempoisen moniäänisen tulkinnan Kaarlo Isomäen kohtalosta. Hetkittäin tällaisen ikääntyvän katsojan on hivenen vaikea pysyä eri henkilöhahmojen tasalla.
Mutta monologi paljastaa katsojalle paitsi koko sisällissodan epäinhimillisyyden myös pohjia myöten erään merkittäisen yksittäistapauksen. Se on monologi pahuudesta ja vihasta, joka saa vallan, ja järjettömyydestä johon nämä johtavat. Reijo Ahonen muuntuu hienosti moneksi, hänen puheilmaisuunsa ei helpolla löydä vertailukohtaa edes ammattiteattereista, mutta laajan tekstimassan ja jatkuvien kovien kontrastien tähden kehollinen ilmaisu kärsii Isomäki-osassa. On ymmärrettävää, että näyttelijä ei repeä aivan kaikkeen samassa näytöksessä.
.......
Seuraa 20 minuutin kahvi-, tupakka- ja vessatauko. Minä etsin takkiani vaatenaulakosta, mutta se on siirretty toiseen paikkaan. Sätkäpussi kädessä lähden ulos ja satun hipaisemaan naulakkoa, joka näyttää kaatuvan pelkästään ilmavirrasta. Pääosa tauosta meneekin yrittäessäni pitää humalaista naulakkoa pystyssä. No lopulta jätän sen nojaamaan seinää vasten ja ehdin polttaa sätkänkin ennen kuin esitys jatkuu.
.......
Sali pimenee. Näyttämölle syttyy valo. Keinutuolissa istuu Rummin Jussi vanhana miehenä, nimensä Heinoksi muuttaneena. Vuosi on 1948. Hänen luonaan on joku toimittaja kyselemässä vuoden 1918 tapahtumista. Hän lupaa vastata kysymyksiin samalla hinnalla minkä sai palkkioksi Jämsän murhatöistä 1000 markkaa vainajasta, 1000 markkaa vastauksesta. "Pääset halvalla, markan arvo oli silloin paljon suurempi."
Rummin Jussi ei kadu mitään. Tai se häntä kaduttaa, että ei ottanut maksua kaikista ruumiista heti, sillä sodan päättymisen jälkeen suojeluskuntalaiset käänsivät selkänsä hänelle, maksut teloituksista jäivät saamatta ja häntä hylkivät sekä punaiset että valkoiset niin että hän joutui pakenemaan pitkin Suomea maineen kiiriessä nopeasti perässä tai edellä Tampereelle ja Etelä-Suomeen asti. Rummin Jussi oli kuuluisa koko maassa ja tunnistettiin vaikka eri nimellä esiintyessäkin.
"Sinä kysyt paljonko niitä teloituksia oli. Noin kuudessakymmenessä olin mukana, mutta montako itse ammuin, sitä on vaikeampi sanoa, ehkä nelisenkymmentä."
Näytelmän toinen puolisko, Rummin Jussin jakso, on temmoltaan hitaampi ja seesteisempi kuin Isomäen ilotulitus ja nyt Reijo Ahonen löytää myös ilmaisuunsa voimakasta eläytymistä, seesteisyyttä ja syvyyttä.
Esityksen loppupuolella pureudutaan myös niihin syihin, miksi aiemmin työvenyhdistyksenkin porukoissa liikkuneesta miehestä tuli kylmäverinen tappaja ja tunteeton teurastaja. Häntä oli kiusattu hänen lapsuudessaaan. Hänet oli myyty huutolaispoikana, häntä oli piesty ja hyljeksitty. Hän etsi hyväksyntää ja 1918 hän etsi sitä suojeluskunnasta ja Jämsän valkoisten joukosta. Siinä kaikki.
Katsojalle jätetään itselleen vastattavaksi kysymys: Riittääkö tämä? Riittääkö katkeruus tekemään ihmisestä tunteettoman murhaajan. Mistä juontui Saaren Jallun silmitön viha työväenyhdistystä kohtaan, johtuiko pelkästä kiusatuksi tulemisesta se, että Rummin Jussi hänen käsikassaranaan teloitti kymmeniä ihmisiä. Näytelmä esittää kysymyksen ihmisen moraalista, hyvyydestä ja pahuudesta, vihasta ja sen oikeutuksesta.
Ja lopuksi. On paskapuhetta mitä Jämsän seudussa kirjoitetaan: "Tämä näytelmä ei ole poliittinen dokumentti. Oleellinen kysymys on, miksi ihminen tekee toiselle pahaa." Nimenomaan poliittinen dokumentti tämä on. Se on kallellaan vasemmalle, mutta miten Jämsän tapahtumissa kukaan voisi ollakaan valkoisen terrorin puolella, väkivallantekojen, teloitusten, murhien ja murhaajien puolella. Ei, katsojan on pakko ottaa kantaa humanismin puolesta. Mutta poliittisena dokumenttina näytelmä Tapaus Isomäki - From 1918 on hyvin totetettu, voimakas ja koskettava esitys.
Esityksen jälkeen ablodit ovat valtavat. Sadan hengen yleisö taputtaa voimakkaammkin kuin harvoin, jos koskaan, olen missään suuremmassakaan teatterissa kuullut. Ne osoittavat että jämsäläiset ovat tehneet rauhan ja sovinnon oman historiansa kanssa. Sen muistoksi Jämsän kirkkomaalla on rauhan ja sovinnon muistomerkki. Mutta samalla näitä karmeita historian sivuja ei saa koskaan unohtaa. Siksi vuoden 1918 tapahtumat ja Jämsän terroriteot on syytä nostaa esiin juuri tänään, tänäkin vuotta, tasan sata vuotta niiden tapahtumisen jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1918. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1918. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
lauantai 24. helmikuuta 2018
Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 6
Vuoden 1918 tapahtumat jättivät syvät haavat
Sisällissodan jälkeen kansa oli Suomessa ja tottakai myös Jämsässä kahtia jakaantunut. Mutta joko nyt sisällissodan tapahtumia voidaan käsitellä kiirkottomasti historiana, kysyy Risto Hakola esseesarjansa kuudennessa ja viimeisessä osassa, joka nyt tiivistelmänä.
VI
"Manninen oli sama mies, jonka ruumiin sitten vaimo oli maasta kaivanut, kun ruumis oli jätetty liian lähelle maan pintaa, koska sille edeltäpäin ei oltu hautaa tilattu. Todistaja (haudankaivaja Mäkinen) vakuutti kyynelsilmin, että hän ainoastaan pakotuksesta oli ollut teloituksissa mukana ja ettei hän mitään vainajilta ollut ryöstänyt."
Mäkinen antoi lausuntonsa alkusyksystä 1918, kun senaattori, asianajaja Ruusuvaara ja yksityisetsivä Johansson tulivat Helsingistä Jämsään tutkimaan punaisten katoamisia. Kaksikon oli kutsunut tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala, joka oli talvella ollut valkoisten sotaretkellä. Keväällä hänet oli valittu suojeluskunnan esikunnan päälliköksi. Vuolle-Apiala oli joutunut tilanteeseen, jossa punaisten vaimot olivat kyselleet kadonneiden miestensä perään.
Alun perin suojeluskunnan esikunta antoi Ruusuvaaralle tehtävänannon katoamisten toteamiseksi, jotta kadonneiden omaiset voisivat ryhtyä järjestämään asioita, joihin kuolema milloinkin antaa aihetta. Kesken kuulustelujen Johannes Fromm oli häipynyt Jämsästä, kun hän oli jonkin verran kertonut ampumisista.
Jämsän vuoden 1918 tapahtumat nousivat laajemmin esiin historiatutkimuksessa vuonna 1967, kun Jaakko Paavolaisen kirja "Valkoinen terrori" ilmestyi. Vuotta aiemmin Paavolaiselta oli ilmestynyt kirja "Punainen terrori", joten molemmat puolet tulivat kyllä käsiteltyä.
Vuonna 2001 pystytettiin Jämsän kirkkomaalle kaksiosainen Rauhan ja sovinnon muistomerkki koskien vuoden 1918 tapahtumia.
Sisällissodan jälkeen kansa oli Suomessa ja tottakai myös Jämsässä kahtia jakaantunut. Mutta joko nyt sisällissodan tapahtumia voidaan käsitellä kiirkottomasti historiana, kysyy Risto Hakola esseesarjansa kuudennessa ja viimeisessä osassa, joka nyt tiivistelmänä.
VI
"Manninen oli sama mies, jonka ruumiin sitten vaimo oli maasta kaivanut, kun ruumis oli jätetty liian lähelle maan pintaa, koska sille edeltäpäin ei oltu hautaa tilattu. Todistaja (haudankaivaja Mäkinen) vakuutti kyynelsilmin, että hän ainoastaan pakotuksesta oli ollut teloituksissa mukana ja ettei hän mitään vainajilta ollut ryöstänyt."
Mäkinen antoi lausuntonsa alkusyksystä 1918, kun senaattori, asianajaja Ruusuvaara ja yksityisetsivä Johansson tulivat Helsingistä Jämsään tutkimaan punaisten katoamisia. Kaksikon oli kutsunut tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala, joka oli talvella ollut valkoisten sotaretkellä. Keväällä hänet oli valittu suojeluskunnan esikunnan päälliköksi. Vuolle-Apiala oli joutunut tilanteeseen, jossa punaisten vaimot olivat kyselleet kadonneiden miestensä perään.
Alun perin suojeluskunnan esikunta antoi Ruusuvaaralle tehtävänannon katoamisten toteamiseksi, jotta kadonneiden omaiset voisivat ryhtyä järjestämään asioita, joihin kuolema milloinkin antaa aihetta. Kesken kuulustelujen Johannes Fromm oli häipynyt Jämsästä, kun hän oli jonkin verran kertonut ampumisista.
Jämsän vuoden 1918 tapahtumat nousivat laajemmin esiin historiatutkimuksessa vuonna 1967, kun Jaakko Paavolaisen kirja "Valkoinen terrori" ilmestyi. Vuotta aiemmin Paavolaiselta oli ilmestynyt kirja "Punainen terrori", joten molemmat puolet tulivat kyllä käsiteltyä.
Vuonna 2001 pystytettiin Jämsän kirkkomaalle kaksiosainen Rauhan ja sovinnon muistomerkki koskien vuoden 1918 tapahtumia.
keskiviikko 21. helmikuuta 2018
Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 4
Jämsän teloitusten päätekijät Saaren Jalluineen ja Rummin Jusseineen ovat olleet tiedossa jo sisällissotavuodesta lähtien. Mutta kuinka laajalle ulottuu vastuu kirkon kellutapulin murhista ulottuu, sitä historiankirjoitus ei yksiselitteidesti ole kyennyt eikä kykenekään selvittämään. Tiivistelmä Risto Hakolan essee-sarjan neljännestä osasta.
IV
"Jalmari Saari ja muut ampujat olivat kieltäneet todistajaa kylillä puhumasta, ettei niistä kylillä huhuttaisi, mitä määräystä todistaja oli näihin saakka noudattanutkin ja vakuuttanut niille kymmenille henkilöille, jotka omiaan olivat olleet todistajalta kysymässä, ei mitään tietävänsä, mutta kun asiasta näytti tulevan virallisesti kysymys, ei todistaja tahtonut todisteita salaamalla tekeytyä osalliseksi rikoksiin, joita hän sydämestään oli koko ajan inhonnut.
Hautojen kaivamisesta ja ruumiiden kuljettamisen avustamisesta oli todistaja sittemmin saanut maksun Jämsän pitäjän silloisen suojeluskunnan jäseneltä, pankinjohtaja Bruno Tahvanaiselta, joka oli kirjoittanut todistuksen niin, ettei siinä ollut näkynyt millaisia toimia palkkio koski. Todistaja ei ollut kysynyt, millä oikeudella vankeja surmattiin, vaan otaksui sen tapahtuvan jonkin oikeuden päätöksen perusteella, vaikka todistaja toiselta puolen ei tiennyt mitään oikeutta niihin aikoihin paikkakunnalla toimineen."
Haudankaivaja Mäkisen valaehtoisesta kertomuksesta käy ilmi, että öisistä teloituksista ei saanut puhua, ne tehtiin niin salassa kuin mahdollista, suojeluskunnan esikunnan jäsen maksoi haudankaivajalle, mutta suorituksesta ei näkynyt maksun aihetta, minkään oikeuden, edes löyhän kenttäoikeuden olemassaolosta ei ollut mitään hajua. Mutta mellastivatko Saaren Jallu ja kumppanit miten halusivat, oma-aloitteisesti ja mielivaltaisesti?
Historiotsija Jaakko Paavolaisen mukaan luonnollisimmalta tuntuu lähteä siitä, että teloitustoiminta pohjautui tietyn jämsäläisen 'sisärenkaan' , joka ainakin osaksi oli sama kuin suojeluskunnan esikunta, päätökseen, jonka tarkoituksena oli puhdistaa paikkakunta potentiaalisesta kapina-aineksesta.
Jukka Rislakin mukaan kyseessä oli pitäjän sisäinen laaja ja määrätietoinen yhteiskunnallinen puhdistus, joka toteutui paikallisin päätöksin ja vastuu kuului laajahkolle paikalliselle johtoryhmälle.
Tutkija Marko Tikka päättelee toisin, että puhdistus muuttui nopeasti Rummin Jussin ja Saaren Jallun henkilökohtaisten vihamiesten järjettömäksi tappamiseksi ja teurastukseksi, joka toteutettiin pääosin tekaistuin tai täysin järjettömin perustein. Kuitenkin Risto Hakolan mukaan ajatus siitä, että Saarern Jallun joukkio olisi mellastanut Jämsän esivallan, siis tuolloin suojeluskunnan esikunnan, tietämättä on mahdoton.
Jämsänkoskelainen opettajatar Aurora Vuolle-Apiala kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalamari Saarelta kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalmari Saarelta, oliko teloitushuhuissa perää ja varoitti myös tappamasta enää ketään. Kirkkoherra Johan Hovilaiselta opettajatar kävi kysymässä tietääkö tämä, että seurakunnan kellotapulia ja hautausmaata käytettiin teloituspaikkana. Hovilainen sanoi asiasta ikäväkseen kuulleensa, mutta olevansa sen suhteen silloisissa oloissa voimaton ja pyytänyt opettajatartakin olemaan asiaan sekaantumatta.
Ampumisen jälkeisinä aamuina oli todistaja (haudankaivaja Mäkinen) käynyt kertomassa kirkkoherralle montako kunakin yönä oli ammuttu ja kirkkoherra oli kirjoittanut ammuttujen määrän muistiin. ettei hän voinut tehdä asialle muuta kuin että hän jälkeenpäin kaikessa hiljaisuudessa kävi siunaamassa nuo 70 ruumista.
Ammuttavat olivat yleensä teloituspaikalle tuotaessa rukoilleet Jumalaa ja teloittajilta armoa, mutta armoa ei kenellekään annettu. Erittäin järkyttävän vaikutuksen todistaja, haudankaivaja Mäkiseen oli tehnyt Linda Hartenin surmaaminen. Tämä oli polvillaan rukoillut, että säästäisivät hänen henkensä edes viiden pienen lapsen vuoksi, mutta armoa ei hänellekään annettu.
IV
"Jalmari Saari ja muut ampujat olivat kieltäneet todistajaa kylillä puhumasta, ettei niistä kylillä huhuttaisi, mitä määräystä todistaja oli näihin saakka noudattanutkin ja vakuuttanut niille kymmenille henkilöille, jotka omiaan olivat olleet todistajalta kysymässä, ei mitään tietävänsä, mutta kun asiasta näytti tulevan virallisesti kysymys, ei todistaja tahtonut todisteita salaamalla tekeytyä osalliseksi rikoksiin, joita hän sydämestään oli koko ajan inhonnut.
Hautojen kaivamisesta ja ruumiiden kuljettamisen avustamisesta oli todistaja sittemmin saanut maksun Jämsän pitäjän silloisen suojeluskunnan jäseneltä, pankinjohtaja Bruno Tahvanaiselta, joka oli kirjoittanut todistuksen niin, ettei siinä ollut näkynyt millaisia toimia palkkio koski. Todistaja ei ollut kysynyt, millä oikeudella vankeja surmattiin, vaan otaksui sen tapahtuvan jonkin oikeuden päätöksen perusteella, vaikka todistaja toiselta puolen ei tiennyt mitään oikeutta niihin aikoihin paikkakunnalla toimineen."
Haudankaivaja Mäkisen valaehtoisesta kertomuksesta käy ilmi, että öisistä teloituksista ei saanut puhua, ne tehtiin niin salassa kuin mahdollista, suojeluskunnan esikunnan jäsen maksoi haudankaivajalle, mutta suorituksesta ei näkynyt maksun aihetta, minkään oikeuden, edes löyhän kenttäoikeuden olemassaolosta ei ollut mitään hajua. Mutta mellastivatko Saaren Jallu ja kumppanit miten halusivat, oma-aloitteisesti ja mielivaltaisesti?
Historiotsija Jaakko Paavolaisen mukaan luonnollisimmalta tuntuu lähteä siitä, että teloitustoiminta pohjautui tietyn jämsäläisen 'sisärenkaan' , joka ainakin osaksi oli sama kuin suojeluskunnan esikunta, päätökseen, jonka tarkoituksena oli puhdistaa paikkakunta potentiaalisesta kapina-aineksesta.
Jukka Rislakin mukaan kyseessä oli pitäjän sisäinen laaja ja määrätietoinen yhteiskunnallinen puhdistus, joka toteutui paikallisin päätöksin ja vastuu kuului laajahkolle paikalliselle johtoryhmälle.
Tutkija Marko Tikka päättelee toisin, että puhdistus muuttui nopeasti Rummin Jussin ja Saaren Jallun henkilökohtaisten vihamiesten järjettömäksi tappamiseksi ja teurastukseksi, joka toteutettiin pääosin tekaistuin tai täysin järjettömin perustein. Kuitenkin Risto Hakolan mukaan ajatus siitä, että Saarern Jallun joukkio olisi mellastanut Jämsän esivallan, siis tuolloin suojeluskunnan esikunnan, tietämättä on mahdoton.
Jämsänkoskelainen opettajatar Aurora Vuolle-Apiala kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalamari Saarelta kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalmari Saarelta, oliko teloitushuhuissa perää ja varoitti myös tappamasta enää ketään. Kirkkoherra Johan Hovilaiselta opettajatar kävi kysymässä tietääkö tämä, että seurakunnan kellotapulia ja hautausmaata käytettiin teloituspaikkana. Hovilainen sanoi asiasta ikäväkseen kuulleensa, mutta olevansa sen suhteen silloisissa oloissa voimaton ja pyytänyt opettajatartakin olemaan asiaan sekaantumatta.
Ampumisen jälkeisinä aamuina oli todistaja (haudankaivaja Mäkinen) käynyt kertomassa kirkkoherralle montako kunakin yönä oli ammuttu ja kirkkoherra oli kirjoittanut ammuttujen määrän muistiin. ettei hän voinut tehdä asialle muuta kuin että hän jälkeenpäin kaikessa hiljaisuudessa kävi siunaamassa nuo 70 ruumista.
Ammuttavat olivat yleensä teloituspaikalle tuotaessa rukoilleet Jumalaa ja teloittajilta armoa, mutta armoa ei kenellekään annettu. Erittäin järkyttävän vaikutuksen todistaja, haudankaivaja Mäkiseen oli tehnyt Linda Hartenin surmaaminen. Tämä oli polvillaan rukoillut, että säästäisivät hänen henkensä edes viiden pienen lapsen vuoksi, mutta armoa ei hänellekään annettu.
tiistai 20. helmikuuta 2018
Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 3
Saaren Jallu, Rummin Jussi ja Sippola surmatöissä
Jämsän valkoisen terrorin toteuttajista tuli legendaarisia hahmoja punaisten keskuudessa. Myös valkoinen puoli antoi valkoiselle terrorille jämsäläiset kasvot, ehkä suunnatakseen huomion terrorista yleensä "terrorin sairastuttamiin poikkeusyksilöihin". Jopa Tampereen vapaudenpatsas sai punaisilta pilkkanimen Rummin Jussi. Tiivistelmä Risto Hakolan artikkelisarjan kolmannesta osasta.
III
"Saaren määräyksestä oli todistaja ollut teloituksissa läsnä, mutta vastenmielistä kuin toimitus oli, ei Mäkinen voinut sanoa, kuka kulloinkin vankeja surmasi, eikä todistaja edes kaikkia ampujia tuntenut, kun olivat vieraan seurakunnan miehiä.
Jalamari Saaren ja Juho Frommin (Rummin-Jussi) oli todistaja ainakin nähnyt ampumassa, samoin kuin Isolukkariksi kutsutun miehen ja arvattavasti Veikko Sippolankin.
Vangit olivat ammuttaviksi tuotaessa ollut kytketyt käsiraudoilla yhteen ja näin ollen usein toinen saanut odottaa, kunnes toveri ensin oli tapettu. Päällysvaatteita ei vangeilla ammuttavaksi tuotaessa ollut, mutta ammutuilta oli niiltä, joilla paremmat kengät oli jalassa, jalkineet otettu ennen hautaamista pois."
Punaisten johtohenkilöiden pidätyksen jälkeen melko pian, helmikuun puolivälin tienoilla, alkoivat Jämsässä punaisten tai sellaisiksi leimattujen murhat. Puhdistusten kaava oli seuraava: henkilöiden vangitseminen aseiden tai asiapapereiden etsimisen yhteydessä, vankien säilyttäminen Saaren talossa, vangittujen kuulustelut, toisinaan kidutukset "tunnustusten" saamiseksi ja teloitukset, ensin Saaren kartanon mailla, sittemmin kirkon kellotapulissa ja myöhemmin hautausmaalla joukkohautaan. Konkreettisten murhaamisten toteuttajana oli pääasiassa yllä mainittu nelikko.
Saari oli jämsäläinen ison talon isäntä ja poikamies, sisällissodan aikaan 45-vuotias ja suojeluskunnan esikunnan jäsen. Hänen henkilöhistoriastaan tiedetään pitkäaikainen ja leppymätön viha työväenaatetta kohtaan.
Miksi jämsäläisest Johannes Fromista sitten tuli reilun parinkympin ikäisenä "tyypillinen luokkaloikkari" ja kylmäverinen teloittaja, "Rummin Jussi", josta väsäiltiin arkkiveisuja. Jussin elämästä tiedetään, että hänestä tuli lapsena orpo ja hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa huutolaisena. Ennen sisällissotaa hän oli ottanut osaa työväenliikkeen toimintaan luennoilla ja kursseilla. Oliko hänellä tarve uulua johonkin, jossa pääsi "toteuttamaan" luontoaan tai kostamaan koko ihmiskunnalle kaltoin kohtelunsa?
Kolmikymppinen Veikko Sippola tuli Jämsään rintamalionjojen läpi Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta. Sippola oli lähtöisin Pohjanmaalta ja hänestä tiedetään ennen sotaa leppymärön viha "punikkeja" kohtaan ja epäonnistuminen rakennusmiehenä Helsingissä. Sippola toimi Jämsässä vangitsijana, kuulustelijana ja aktiivisena teloittajana. Maaliskuun alkupuolella hänet mainitaan Korpilahden suojeluskunnan päällikkönä ja lisäksi hän osallistui Tampereen valtaukseen. Missä Sippola liikkuikin, siellä syntyi ruumiita, myös korpilahtelaisia ammuttiin.
Saari ja Sippola joutuivat, oikeastaan ainoana valkoisena Suomessa oikeuteen sisällissodan aikaisista tapahtumista, Sippola tosin kesän 1918 Kärkölän murhista. Saari oli syytettynä Kokkolassa toukokuussa 1918 tapahtuneesta jämsäläisen August Laineen murhan yllytyksestä ja jämsänkoskelaisen opettaja Kaarlo Isomäen murhayritykseen yllytyksestä. Rummin Jussi joutui oikeuden eteen kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen syytteistä Laineen murhaan ja Isomäen murhan yritykseen. Syytetyistä Saari tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, mutta kaikki syytetyt vapautettiin lopulta ns. Svinhufvudin armahduslain nojalla.
Jämsän valkoisen terrorin toteuttajista tuli legendaarisia hahmoja punaisten keskuudessa. Myös valkoinen puoli antoi valkoiselle terrorille jämsäläiset kasvot, ehkä suunnatakseen huomion terrorista yleensä "terrorin sairastuttamiin poikkeusyksilöihin". Jopa Tampereen vapaudenpatsas sai punaisilta pilkkanimen Rummin Jussi. Tiivistelmä Risto Hakolan artikkelisarjan kolmannesta osasta.
III
"Saaren määräyksestä oli todistaja ollut teloituksissa läsnä, mutta vastenmielistä kuin toimitus oli, ei Mäkinen voinut sanoa, kuka kulloinkin vankeja surmasi, eikä todistaja edes kaikkia ampujia tuntenut, kun olivat vieraan seurakunnan miehiä.
Jalamari Saaren ja Juho Frommin (Rummin-Jussi) oli todistaja ainakin nähnyt ampumassa, samoin kuin Isolukkariksi kutsutun miehen ja arvattavasti Veikko Sippolankin.
Vangit olivat ammuttaviksi tuotaessa ollut kytketyt käsiraudoilla yhteen ja näin ollen usein toinen saanut odottaa, kunnes toveri ensin oli tapettu. Päällysvaatteita ei vangeilla ammuttavaksi tuotaessa ollut, mutta ammutuilta oli niiltä, joilla paremmat kengät oli jalassa, jalkineet otettu ennen hautaamista pois."
Punaisten johtohenkilöiden pidätyksen jälkeen melko pian, helmikuun puolivälin tienoilla, alkoivat Jämsässä punaisten tai sellaisiksi leimattujen murhat. Puhdistusten kaava oli seuraava: henkilöiden vangitseminen aseiden tai asiapapereiden etsimisen yhteydessä, vankien säilyttäminen Saaren talossa, vangittujen kuulustelut, toisinaan kidutukset "tunnustusten" saamiseksi ja teloitukset, ensin Saaren kartanon mailla, sittemmin kirkon kellotapulissa ja myöhemmin hautausmaalla joukkohautaan. Konkreettisten murhaamisten toteuttajana oli pääasiassa yllä mainittu nelikko.
Saari oli jämsäläinen ison talon isäntä ja poikamies, sisällissodan aikaan 45-vuotias ja suojeluskunnan esikunnan jäsen. Hänen henkilöhistoriastaan tiedetään pitkäaikainen ja leppymätön viha työväenaatetta kohtaan.
Miksi jämsäläisest Johannes Fromista sitten tuli reilun parinkympin ikäisenä "tyypillinen luokkaloikkari" ja kylmäverinen teloittaja, "Rummin Jussi", josta väsäiltiin arkkiveisuja. Jussin elämästä tiedetään, että hänestä tuli lapsena orpo ja hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa huutolaisena. Ennen sisällissotaa hän oli ottanut osaa työväenliikkeen toimintaan luennoilla ja kursseilla. Oliko hänellä tarve uulua johonkin, jossa pääsi "toteuttamaan" luontoaan tai kostamaan koko ihmiskunnalle kaltoin kohtelunsa?
Kolmikymppinen Veikko Sippola tuli Jämsään rintamalionjojen läpi Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta. Sippola oli lähtöisin Pohjanmaalta ja hänestä tiedetään ennen sotaa leppymärön viha "punikkeja" kohtaan ja epäonnistuminen rakennusmiehenä Helsingissä. Sippola toimi Jämsässä vangitsijana, kuulustelijana ja aktiivisena teloittajana. Maaliskuun alkupuolella hänet mainitaan Korpilahden suojeluskunnan päällikkönä ja lisäksi hän osallistui Tampereen valtaukseen. Missä Sippola liikkuikin, siellä syntyi ruumiita, myös korpilahtelaisia ammuttiin.
Saari ja Sippola joutuivat, oikeastaan ainoana valkoisena Suomessa oikeuteen sisällissodan aikaisista tapahtumista, Sippola tosin kesän 1918 Kärkölän murhista. Saari oli syytettynä Kokkolassa toukokuussa 1918 tapahtuneesta jämsäläisen August Laineen murhan yllytyksestä ja jämsänkoskelaisen opettaja Kaarlo Isomäen murhayritykseen yllytyksestä. Rummin Jussi joutui oikeuden eteen kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen syytteistä Laineen murhaan ja Isomäen murhan yritykseen. Syytetyistä Saari tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, mutta kaikki syytetyt vapautettiin lopulta ns. Svinhufvudin armahduslain nojalla.
maanantai 19. helmikuuta 2018
Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 2
Vaikka Jämsässä sisällissodan veritekojen aikaan ei varsinaista punakaartia toiminutkaan, teloitusten taustalta löytyy samoja syitä kuin yleisemmin Suomessa kansan repeytyessä kahtia jo 1917 alkaneiden tapahtumien seurauksena. Jämsäläinen yhdyskunta oli voimakkaasti kahtia jakautunut jo ennen sotaa ja ilmapiiri oli kireä vuoden 1917 kuohunnassa. Risto Hakolan esseesarjan toinen osa tiivistelmänä:
II
"Lakkolaisten enemmistön muodostivatkin, ei suinkaan maanviljelyksessä työskentelevät, vaan käsityöläisten ja heidän oppipoikiensa kanssa nopeasti paikalle kasvanut huligaanijoukko, jota voimakkaasti tuki läheisen Jämsänkosken tehtaan huonoin irtoaines."
Edellä kuvattu on katkelma jämsäläisen tilallisen ja suojeluskuntalaisen Harry Palmrothin muistelmista.
Jämsä 1917 oli kuin Etelä-Suomi pienoiskoossa, sekoitus suurtilallisten, Jämsän "komiittien" ja torppareiden sekä vielä vähempi väkisten agraariyhdyskuntaa ja nousevaa teollisuutta. Jämsänkosken tehtailla työskenteli satamäärin työläisiä, jotka perheineen asuivat pienissä mökeissä viheliäisten kujaisten kujien varrella.
Kuohunta kulki käsi kädessä valtakunnallisen kehityksen kanssa. Jo keväällä ja alkukesästä 1917 ilmapiiri kiristyi. Kevään maatalouslakoissa työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivää. Paikallisia tunteita nostatti Ylä-Apialan tilan Perälän torpan häätö, jota vaadittiin peruutettavaksi. Häädön suorittanut isäntä Armas Raitio. paikallisen suojeluskunnan esikuntaan kuulunut tilallinen, ilmoitti työväen lähetystölle, että on valmis heittämään henkensä mieluummin kuin korjauttamaan alas revityttämänsä torpan ikkunat, ovet ja savupiipun.
Marraskuun suurlakon kuohunnassa noin 70 jämsänkoskelaista puinakaartilaista marssi Jämsään lopettamaan väkipakolla Kansallistalolla pidetyt käräjät, joissa käsiteltiin torpparihäätöjä. Mukaan liittyi joukko jämsäläisiä, kaartilaiset marssivat oikeustalolle ja käräjät päättyivät: kirjan kannet pantiin kiinni joukkovoiman edessä.
Jämsä sisällissodan kynnyksellä koettiin varmasti sisällissodan kynnyksellä uhaksi porvaristolle, se oli hyvin punainen, noin 70 prosenttia väestöstä oli äänestänyt eduskuntavaaleissa sosialidemokraatteja. Työväestön tunteita kiihdyttivat elintarvikepula ja nälkä. Jämsäläiset porvarit saattoivat kokea ainakin kuvitteellisena uhkana myös Jämsänkosken tehtaan sadat tehdastyöläiset, jotka saattaisivat tarttua aseisiin.
On myös syytä muistaa, että sisällissodan alkaessa "Jämsän vallankumouskomitean" nimissä keskustan puhelinpylväisiin oli naulattu julistus, jonka mukaan aseet piti luovuttaa Jämsän työväentalolle 24 tunnin kuluessa ja niitä joilta aseita tämän jälkeen löytyy kohdeltaisiin kuin vihollista ase kädessä. Mutta tuohon julistukseen punaisten "vallankumouskomitean" toiminta Jämsässä sitten päättyikin. Jämsäsn suojeluskuntaaiset saivat apua Hämeenlinnan ja Vanajan suojeluskunnilta. Osa paikkakunnan punakaartilaisista siirtyi vähin äänin muilla paikkakunnilla toimiviin punakaarteihin tai rintamalle.
Muutamien kriitttisten päivien jälkeen Jämsä oli sisällissodan syttyessä vahvasti valkoinen. Valkoisten Jyväskylän esikunta antoi määräyksen Jämsän ja Jämsänkosken puhdistuksesta, jossa "pahimmat punakaartien johtomiehet piti vangita ja luovuttaa Jyväskylän piiriesikunnan huostaan".
Vangitsemisia suoritettiin 7.helmikuuta alken, vaikka esimerkiksi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijä Jako Solin ei niitä omalta tontiltaan hyväksynyt. Kaikkiaan kahdeksan punaisten "tekijämiestä" kuten Jämsän työväenyhdistyksen sihteeri August Laine ja kunnan elintarvikelautakunnan johtaja Herman Saarela vietiin rekikyydillä Jyväskylään.
Itse surmaamiset alkoivat Jämsässä reilun viikon kuluttua.
II
"Lakkolaisten enemmistön muodostivatkin, ei suinkaan maanviljelyksessä työskentelevät, vaan käsityöläisten ja heidän oppipoikiensa kanssa nopeasti paikalle kasvanut huligaanijoukko, jota voimakkaasti tuki läheisen Jämsänkosken tehtaan huonoin irtoaines."
Edellä kuvattu on katkelma jämsäläisen tilallisen ja suojeluskuntalaisen Harry Palmrothin muistelmista.
Jämsä 1917 oli kuin Etelä-Suomi pienoiskoossa, sekoitus suurtilallisten, Jämsän "komiittien" ja torppareiden sekä vielä vähempi väkisten agraariyhdyskuntaa ja nousevaa teollisuutta. Jämsänkosken tehtailla työskenteli satamäärin työläisiä, jotka perheineen asuivat pienissä mökeissä viheliäisten kujaisten kujien varrella.
Kuohunta kulki käsi kädessä valtakunnallisen kehityksen kanssa. Jo keväällä ja alkukesästä 1917 ilmapiiri kiristyi. Kevään maatalouslakoissa työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivää. Paikallisia tunteita nostatti Ylä-Apialan tilan Perälän torpan häätö, jota vaadittiin peruutettavaksi. Häädön suorittanut isäntä Armas Raitio. paikallisen suojeluskunnan esikuntaan kuulunut tilallinen, ilmoitti työväen lähetystölle, että on valmis heittämään henkensä mieluummin kuin korjauttamaan alas revityttämänsä torpan ikkunat, ovet ja savupiipun.
Marraskuun suurlakon kuohunnassa noin 70 jämsänkoskelaista puinakaartilaista marssi Jämsään lopettamaan väkipakolla Kansallistalolla pidetyt käräjät, joissa käsiteltiin torpparihäätöjä. Mukaan liittyi joukko jämsäläisiä, kaartilaiset marssivat oikeustalolle ja käräjät päättyivät: kirjan kannet pantiin kiinni joukkovoiman edessä.
Jämsä sisällissodan kynnyksellä koettiin varmasti sisällissodan kynnyksellä uhaksi porvaristolle, se oli hyvin punainen, noin 70 prosenttia väestöstä oli äänestänyt eduskuntavaaleissa sosialidemokraatteja. Työväestön tunteita kiihdyttivat elintarvikepula ja nälkä. Jämsäläiset porvarit saattoivat kokea ainakin kuvitteellisena uhkana myös Jämsänkosken tehtaan sadat tehdastyöläiset, jotka saattaisivat tarttua aseisiin.
On myös syytä muistaa, että sisällissodan alkaessa "Jämsän vallankumouskomitean" nimissä keskustan puhelinpylväisiin oli naulattu julistus, jonka mukaan aseet piti luovuttaa Jämsän työväentalolle 24 tunnin kuluessa ja niitä joilta aseita tämän jälkeen löytyy kohdeltaisiin kuin vihollista ase kädessä. Mutta tuohon julistukseen punaisten "vallankumouskomitean" toiminta Jämsässä sitten päättyikin. Jämsäsn suojeluskuntaaiset saivat apua Hämeenlinnan ja Vanajan suojeluskunnilta. Osa paikkakunnan punakaartilaisista siirtyi vähin äänin muilla paikkakunnilla toimiviin punakaarteihin tai rintamalle.
Muutamien kriitttisten päivien jälkeen Jämsä oli sisällissodan syttyessä vahvasti valkoinen. Valkoisten Jyväskylän esikunta antoi määräyksen Jämsän ja Jämsänkosken puhdistuksesta, jossa "pahimmat punakaartien johtomiehet piti vangita ja luovuttaa Jyväskylän piiriesikunnan huostaan".
Vangitsemisia suoritettiin 7.helmikuuta alken, vaikka esimerkiksi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijä Jako Solin ei niitä omalta tontiltaan hyväksynyt. Kaikkiaan kahdeksan punaisten "tekijämiestä" kuten Jämsän työväenyhdistyksen sihteeri August Laine ja kunnan elintarvikelautakunnan johtaja Herman Saarela vietiin rekikyydillä Jyväskylään.
Itse surmaamiset alkoivat Jämsässä reilun viikon kuluttua.
Jämsä 1918 - sisällissodan surullisimmat lehdet
Jämsäläisten valkoisten suorittamissa teloituksissa Jämsässä ammuttiin noin 80 henkeä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Mikä teki Jämsän vuoden 1918 tapahtumista poikkeuksellisia koko Suomea ajatellen, kysyy käsikirjoittaja, ohjaaja, freelance-toimittaja Risto Hakola kuusiosaisen artikkelisarjansa aluksi. Julkaisen nykyisen kotipaikkakuntani Jämsän historian surullisimmat lehdet 1918 tapahtumista tiivistelmänä Hakolan laajoista Jämsän Seudussa ilmestyneistä artikkeleista.
I
"Vanginvartija Saari (Jalmari, "Saaren Jallu") oli telefoonissa käskenyt todistajan kaivamaan useampia hautoja muistamatta montako, muistamatta keitä varten, minkä todistaja oli tehnytkin. Illalla oli vanginvartija Saari telefoonitse sitten käskenyt Mäkisen taloon ruumiita noutamaan, minkä todistaja oli tehnytkin. Ruumiit olivat olleet Saaren talon nurkan takana ja Jalmari Saari ja Aleksander Mäkinen yhdessä Saaren hevosella kuljettaneet ruumiit hautausmaahan, mihin ne oli Saaren kaivamiin hautoihin haudattu.
Jonkin päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästä lähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saaren, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaava, ettei todistajan auttanut kuin taipua tuohon määräykseen.
Melkein joka yö tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla anatnut todistajalle määräyksen, montako hautaa oli kaivettava."
1918 Suomessa tapahtui sekä punaista että valkoista terroria. Poikkeukselliseksi Jämsän tapahtumat tekee kuitenkin se, että varsinaisia punaisten ja valkoisten välisiä taisteluita ei Keski-Suomessa käyty. Jämsän tapahtumat voidaan nykynäkökulmasta nähtdä puhtaasti teloituksiksi tai murhiksi. Jämsässä punaista terroria ei esiintynyt, ei osattu tai ehtinyt esiintyä. Jämsässä keskiössä on ainoastaan valkoinen terrori.
Sisällissodan historiankirjoituksen uranuurtaja Jaakko Paavolainen pitää Jämsän teloituksia niiden häikäilemättömyyden johdosta "poikkeuksellisessa määrin oikeudenmukaisuutta loukkaavina".
Merkittävänä poikkeuksena Paavolainen pitää sitä, että teloituksia toteutettiin pitkän aikaa ja järjestelmällisesti helmi-toukokuun aikana. Näin kyse ei ollut mistään pikaistuksissa tehdystä teosta kuten joukkoteloitukset Länkipohjassa tai Varkaudessa taisteluiden jälkeen.
Merkittävin poikkeus on kuitenkin juuri se, että Jämsä ei koskaan ollut sotatoimialuetta. Seudulla ei ollut aseistettua punakaartia, punaisten terroria ei ollut eikä mitään muutakaan, mikä vkivallanteot olisi oikeuttanut.
Lisäksi on muistettava, että Jämsän uhreja ei tuomittu missään siviili- tai sotatuomioistuimessa, vaan Jämsässä teloitukset tapahtuivat salakähmäisesti öisin. Mikä tekee Jämsän tapahtumista poikkeukselliset koko Suomessa, sen kiteyttää Jukka Rislakki: "Täällä ei ollut missään vaiheessa sodankäyntiä, ei punakaartin terroria, eikä oikein mitään rauhoitettavaa."
I
"Vanginvartija Saari (Jalmari, "Saaren Jallu") oli telefoonissa käskenyt todistajan kaivamaan useampia hautoja muistamatta montako, muistamatta keitä varten, minkä todistaja oli tehnytkin. Illalla oli vanginvartija Saari telefoonitse sitten käskenyt Mäkisen taloon ruumiita noutamaan, minkä todistaja oli tehnytkin. Ruumiit olivat olleet Saaren talon nurkan takana ja Jalmari Saari ja Aleksander Mäkinen yhdessä Saaren hevosella kuljettaneet ruumiit hautausmaahan, mihin ne oli Saaren kaivamiin hautoihin haudattu.
Jonkin päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästä lähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saaren, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaava, ettei todistajan auttanut kuin taipua tuohon määräykseen.
Melkein joka yö tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla anatnut todistajalle määräyksen, montako hautaa oli kaivettava."
1918 Suomessa tapahtui sekä punaista että valkoista terroria. Poikkeukselliseksi Jämsän tapahtumat tekee kuitenkin se, että varsinaisia punaisten ja valkoisten välisiä taisteluita ei Keski-Suomessa käyty. Jämsän tapahtumat voidaan nykynäkökulmasta nähtdä puhtaasti teloituksiksi tai murhiksi. Jämsässä punaista terroria ei esiintynyt, ei osattu tai ehtinyt esiintyä. Jämsässä keskiössä on ainoastaan valkoinen terrori.
Sisällissodan historiankirjoituksen uranuurtaja Jaakko Paavolainen pitää Jämsän teloituksia niiden häikäilemättömyyden johdosta "poikkeuksellisessa määrin oikeudenmukaisuutta loukkaavina".
Merkittävänä poikkeuksena Paavolainen pitää sitä, että teloituksia toteutettiin pitkän aikaa ja järjestelmällisesti helmi-toukokuun aikana. Näin kyse ei ollut mistään pikaistuksissa tehdystä teosta kuten joukkoteloitukset Länkipohjassa tai Varkaudessa taisteluiden jälkeen.
Merkittävin poikkeus on kuitenkin juuri se, että Jämsä ei koskaan ollut sotatoimialuetta. Seudulla ei ollut aseistettua punakaartia, punaisten terroria ei ollut eikä mitään muutakaan, mikä vkivallanteot olisi oikeuttanut.
Lisäksi on muistettava, että Jämsän uhreja ei tuomittu missään siviili- tai sotatuomioistuimessa, vaan Jämsässä teloitukset tapahtuivat salakähmäisesti öisin. Mikä tekee Jämsän tapahtumista poikkeukselliset koko Suomessa, sen kiteyttää Jukka Rislakki: "Täällä ei ollut missään vaiheessa sodankäyntiä, ei punakaartin terroria, eikä oikein mitään rauhoitettavaa."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)