Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 3

Saaren Jallu, Rummin Jussi ja Sippola surmatöissä

Jämsän valkoisen terrorin toteuttajista tuli legendaarisia hahmoja punaisten keskuudessa. Myös valkoinen puoli antoi valkoiselle terrorille jämsäläiset kasvot, ehkä suunnatakseen huomion terrorista yleensä "terrorin sairastuttamiin poikkeusyksilöihin". Jopa Tampereen vapaudenpatsas sai punaisilta  pilkkanimen Rummin Jussi. Tiivistelmä Risto Hakolan artikkelisarjan kolmannesta osasta.
                                                 III
"Saaren määräyksestä oli todistaja ollut teloituksissa läsnä, mutta vastenmielistä kuin toimitus oli, ei Mäkinen voinut sanoa, kuka kulloinkin vankeja surmasi, eikä todistaja edes kaikkia ampujia tuntenut, kun olivat vieraan seurakunnan miehiä.

Jalamari Saaren ja Juho Frommin (Rummin-Jussi) oli todistaja ainakin nähnyt ampumassa, samoin kuin Isolukkariksi kutsutun miehen ja arvattavasti Veikko Sippolankin.

Vangit olivat ammuttaviksi tuotaessa ollut kytketyt käsiraudoilla yhteen ja näin  ollen  usein toinen saanut odottaa, kunnes toveri ensin oli tapettu. Päällysvaatteita ei vangeilla ammuttavaksi tuotaessa ollut, mutta ammutuilta oli niiltä, joilla paremmat kengät oli jalassa, jalkineet otettu ennen hautaamista pois."

Punaisten johtohenkilöiden pidätyksen jälkeen melko pian, helmikuun puolivälin tienoilla, alkoivat Jämsässä punaisten tai sellaisiksi leimattujen murhat. Puhdistusten kaava oli seuraava: henkilöiden vangitseminen aseiden tai asiapapereiden etsimisen yhteydessä, vankien säilyttäminen Saaren talossa, vangittujen kuulustelut, toisinaan kidutukset "tunnustusten" saamiseksi ja teloitukset, ensin Saaren kartanon mailla, sittemmin kirkon kellotapulissa ja myöhemmin hautausmaalla joukkohautaan. Konkreettisten murhaamisten toteuttajana oli pääasiassa yllä mainittu nelikko.

Saari oli jämsäläinen ison talon isäntä ja poikamies, sisällissodan aikaan 45-vuotias ja suojeluskunnan esikunnan jäsen. Hänen henkilöhistoriastaan tiedetään pitkäaikainen ja leppymätön viha työväenaatetta kohtaan.

Miksi jämsäläisest Johannes Fromista sitten tuli reilun parinkympin ikäisenä "tyypillinen luokkaloikkari" ja kylmäverinen teloittaja, "Rummin Jussi", josta väsäiltiin arkkiveisuja. Jussin elämästä tiedetään, että hänestä tuli lapsena orpo ja hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa huutolaisena. Ennen sisällissotaa hän oli ottanut osaa työväenliikkeen toimintaan luennoilla ja kursseilla. Oliko hänellä tarve uulua johonkin, jossa pääsi "toteuttamaan" luontoaan tai kostamaan koko ihmiskunnalle kaltoin kohtelunsa?

Kolmikymppinen Veikko Sippola tuli Jämsään rintamalionjojen läpi Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta. Sippola oli lähtöisin Pohjanmaalta ja hänestä tiedetään ennen sotaa leppymärön viha "punikkeja" kohtaan ja epäonnistuminen rakennusmiehenä Helsingissä. Sippola toimi Jämsässä vangitsijana, kuulustelijana ja aktiivisena teloittajana. Maaliskuun alkupuolella hänet mainitaan Korpilahden suojeluskunnan päällikkönä ja lisäksi hän osallistui Tampereen valtaukseen. Missä Sippola liikkuikin, siellä syntyi ruumiita, myös korpilahtelaisia ammuttiin.

Saari ja Sippola joutuivat, oikeastaan ainoana valkoisena Suomessa oikeuteen sisällissodan aikaisista tapahtumista, Sippola tosin kesän 1918 Kärkölän murhista. Saari oli syytettynä Kokkolassa toukokuussa 1918 tapahtuneesta jämsäläisen August Laineen murhan yllytyksestä ja jämsänkoskelaisen opettaja Kaarlo Isomäen murhayritykseen yllytyksestä. Rummin Jussi joutui oikeuden eteen kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen syytteistä Laineen murhaan ja Isomäen murhan yritykseen. Syytetyistä Saari tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, mutta kaikki syytetyt vapautettiin lopulta ns. Svinhufvudin armahduslain nojalla.

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 2

Vaikka Jämsässä sisällissodan veritekojen aikaan ei varsinaista punakaartia toiminutkaan, teloitusten taustalta löytyy samoja syitä kuin yleisemmin Suomessa kansan repeytyessä kahtia jo 1917 alkaneiden tapahtumien seurauksena. Jämsäläinen yhdyskunta oli voimakkaasti kahtia jakautunut jo ennen sotaa ja ilmapiiri oli kireä vuoden 1917 kuohunnassa. Risto Hakolan esseesarjan toinen osa tiivistelmänä:
                                                          II
"Lakkolaisten enemmistön muodostivatkin, ei suinkaan maanviljelyksessä työskentelevät, vaan käsityöläisten ja heidän oppipoikiensa kanssa nopeasti paikalle kasvanut huligaanijoukko, jota voimakkaasti tuki läheisen Jämsänkosken tehtaan huonoin irtoaines."

Edellä kuvattu on katkelma jämsäläisen tilallisen ja suojeluskuntalaisen Harry Palmrothin muistelmista.

Jämsä 1917 oli kuin Etelä-Suomi pienoiskoossa, sekoitus suurtilallisten, Jämsän "komiittien" ja torppareiden sekä vielä vähempi väkisten agraariyhdyskuntaa ja nousevaa teollisuutta. Jämsänkosken tehtailla työskenteli satamäärin työläisiä, jotka perheineen asuivat pienissä mökeissä viheliäisten kujaisten kujien varrella.

Kuohunta kulki käsi kädessä valtakunnallisen kehityksen kanssa. Jo keväällä ja alkukesästä 1917 ilmapiiri kiristyi. Kevään maatalouslakoissa työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivää. Paikallisia tunteita nostatti Ylä-Apialan tilan Perälän torpan häätö, jota vaadittiin peruutettavaksi. Häädön suorittanut isäntä Armas Raitio. paikallisen suojeluskunnan esikuntaan kuulunut tilallinen, ilmoitti työväen lähetystölle, että on valmis heittämään henkensä mieluummin kuin korjauttamaan alas revityttämänsä torpan ikkunat, ovet ja savupiipun.

Marraskuun suurlakon kuohunnassa noin 70 jämsänkoskelaista puinakaartilaista marssi Jämsään lopettamaan väkipakolla Kansallistalolla pidetyt käräjät, joissa käsiteltiin torpparihäätöjä. Mukaan liittyi joukko jämsäläisiä, kaartilaiset marssivat oikeustalolle ja käräjät päättyivät: kirjan kannet pantiin kiinni joukkovoiman edessä.

Jämsä sisällissodan kynnyksellä koettiin varmasti sisällissodan kynnyksellä uhaksi porvaristolle, se oli hyvin punainen, noin 70 prosenttia väestöstä oli äänestänyt eduskuntavaaleissa sosialidemokraatteja. Työväestön tunteita kiihdyttivat elintarvikepula ja nälkä. Jämsäläiset porvarit saattoivat kokea ainakin kuvitteellisena uhkana myös Jämsänkosken tehtaan sadat tehdastyöläiset, jotka saattaisivat tarttua aseisiin.

On myös syytä muistaa, että sisällissodan alkaessa "Jämsän vallankumouskomitean" nimissä keskustan puhelinpylväisiin oli naulattu julistus, jonka mukaan aseet piti luovuttaa Jämsän työväentalolle 24 tunnin kuluessa ja niitä joilta aseita tämän jälkeen löytyy kohdeltaisiin kuin vihollista ase kädessä. Mutta tuohon julistukseen punaisten "vallankumouskomitean" toiminta Jämsässä sitten päättyikin. Jämsäsn suojeluskuntaaiset saivat apua Hämeenlinnan ja Vanajan suojeluskunnilta. Osa paikkakunnan punakaartilaisista siirtyi vähin äänin muilla paikkakunnilla toimiviin punakaarteihin tai rintamalle.

Muutamien kriitttisten päivien jälkeen Jämsä oli sisällissodan syttyessä vahvasti valkoinen. Valkoisten Jyväskylän esikunta antoi määräyksen Jämsän ja Jämsänkosken puhdistuksesta, jossa "pahimmat punakaartien johtomiehet piti vangita ja luovuttaa Jyväskylän piiriesikunnan huostaan".

Vangitsemisia suoritettiin 7.helmikuuta alken, vaikka esimerkiksi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijä Jako Solin ei niitä omalta tontiltaan hyväksynyt. Kaikkiaan kahdeksan punaisten "tekijämiestä" kuten Jämsän työväenyhdistyksen sihteeri August Laine ja kunnan elintarvikelautakunnan johtaja Herman Saarela vietiin rekikyydillä Jyväskylään.

Itse surmaamiset alkoivat Jämsässä reilun viikon kuluttua.

Jämsä 1918 - sisällissodan surullisimmat lehdet

Jämsäläisten valkoisten suorittamissa teloituksissa Jämsässä ammuttiin noin 80 henkeä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Mikä teki Jämsän vuoden 1918 tapahtumista poikkeuksellisia koko Suomea ajatellen, kysyy käsikirjoittaja, ohjaaja, freelance-toimittaja Risto Hakola kuusiosaisen artikkelisarjansa aluksi. Julkaisen nykyisen kotipaikkakuntani Jämsän historian surullisimmat lehdet 1918 tapahtumista tiivistelmänä Hakolan laajoista Jämsän Seudussa ilmestyneistä artikkeleista.
                                         I
"Vanginvartija Saari (Jalmari, "Saaren Jallu") oli telefoonissa käskenyt todistajan kaivamaan useampia hautoja muistamatta montako, muistamatta keitä varten, minkä todistaja oli tehnytkin. Illalla oli vanginvartija Saari telefoonitse sitten käskenyt Mäkisen taloon ruumiita noutamaan, minkä todistaja oli tehnytkin. Ruumiit olivat olleet Saaren talon nurkan takana ja Jalmari Saari ja Aleksander Mäkinen yhdessä Saaren hevosella kuljettaneet ruumiit hautausmaahan, mihin ne oli Saaren kaivamiin hautoihin haudattu.

Jonkin päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästä lähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saaren, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaava, ettei todistajan auttanut kuin taipua tuohon määräykseen.

Melkein joka yö tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla anatnut todistajalle määräyksen, montako hautaa oli kaivettava."

1918 Suomessa tapahtui sekä punaista että valkoista terroria. Poikkeukselliseksi Jämsän tapahtumat tekee kuitenkin se, että varsinaisia punaisten ja valkoisten välisiä taisteluita ei Keski-Suomessa käyty. Jämsän tapahtumat voidaan nykynäkökulmasta nähtdä puhtaasti teloituksiksi tai murhiksi. Jämsässä punaista terroria ei esiintynyt, ei osattu tai ehtinyt esiintyä. Jämsässä keskiössä on ainoastaan valkoinen terrori.

Sisällissodan historiankirjoituksen uranuurtaja Jaakko Paavolainen pitää Jämsän teloituksia  niiden häikäilemättömyyden johdosta "poikkeuksellisessa määrin oikeudenmukaisuutta loukkaavina".
Merkittävänä poikkeuksena Paavolainen pitää sitä, että teloituksia toteutettiin pitkän aikaa ja järjestelmällisesti helmi-toukokuun aikana. Näin kyse ei ollut mistään pikaistuksissa tehdystä teosta kuten joukkoteloitukset Länkipohjassa tai Varkaudessa taisteluiden jälkeen.

Merkittävin poikkeus on kuitenkin juuri se, että Jämsä ei koskaan ollut sotatoimialuetta. Seudulla ei ollut aseistettua punakaartia, punaisten terroria ei ollut eikä mitään muutakaan, mikä vkivallanteot olisi oikeuttanut.

Lisäksi on muistettava, että Jämsän uhreja ei tuomittu missään siviili- tai sotatuomioistuimessa, vaan Jämsässä teloitukset tapahtuivat salakähmäisesti öisin. Mikä tekee Jämsän tapahtumista poikkeukselliset koko Suomessa, sen kiteyttää Jukka Rislakki: "Täällä ei ollut missään vaiheessa sodankäyntiä, ei punakaartin terroria, eikä oikein mitään rauhoitettavaa."