Katupartioista - välittäkää toisistanne!

Katupartioista on tullut moderni kansanliike. 

Kaikki sai alkunsa Kemistä, missä muuan kansallissosialisti perusti haalariporukan Soldiers of Odin turvaamaan ihmisiä mamuilta. 

Joukkue koostui entisistä rikollisista jotka nyt ryhtyivät rauhanturvaajiksi Kemin kaduille.

Ajatus levisi nopeasti. Soldiers of Odin levittäytyi Joensuuhun ja Tampereelle ja on ilmoittanut toimivansa jo yli 20 paikkakunnalla Suomessa. 

Lisäksi on syntynyt muita ryhmiä jotka kiistävät kuuluvansa Odinnin sotilaisiin ja ovat erilaisia Street Patrolleja, Pegidan kannattajia, 105th Guardians porukkaa ja ties mitä.

Helvetin enkeleillä ja Cannon Ballsillakin on taas jotain mielekästä tekemistä, kun turvaavat naisrauhaa ja mummojen kotimatkoja öisin kymmenen hengen porukoissa kaupunkien kaduilla. Maahanmuuttokriittisesti.

Oikeasti osa kansaa ja varsinkin naisia alkoi pelätä. Vastareaktio syntyikin nopeasti. Joensuussa sai alkunsa Kyllikin siskot. Sen haarakonttori perustettiin välittömästi Kemiin. Näille Soldiers of Odinnin pääkallonpaikalle. Naiset jyrkähkösti halusivat huolehtia rauhastaan ja vapaudestaan itse ilman soturipartioita.

Alkoi syntyä mielenosoituksia Rajat Kiinni ja Suvaitsevaisuuden puolesta ja hämminkiäkin syntyi.

En nyt puhu polttopulloiskuista vaan esimerkiksi Helsingissä tapahtuneista ilkivallanteoista mielenosoitusten tiimoilta.

Eräänä aamuna satuin katsomaan aamu-TVtä ja repesin. Tampereella oli ilmaantunut esiin uusi ryhmä Loldiers of Odin. Se oli puuhapelleryhmä joka pisti sekä Soldiersin rauhanturvajoukkojen että aamu-Tvn juontajien pasmat sekaisin. 

Kyse oli osallistuvasta katuteatterista jota on muun muassa Ranskassa aiemmin toteuttanut brasilialaissyntyinen Augusto Boal. Mutta tätä eivät sen paremmin Tampereen Odinnin soturit, YLEn juontajat kuin paikalla poliisitkaan ymmärtäneet. Kaksi vastamielenosoittajaa on myöhemmissä tempauksessa otettu kiinni, toinen tikkarin tarjoamisesta rasisteille.

Minä putosin sohvalta kun aamu-TVssä haastateltiin pääpellejä, jotka eivät suostuneet vastaamaan mihinkään kysymykseen juontajien pyytämällä tavalla, ratsastivat studiossa keppihevosella ja ryhtyivät itse haastattelemaan juontajia YLEn ja median suhtautumisesta rasismiin.

Sillä hetkellä päätin perustaa Ylistaroon oman yhden miehen katupartion LOL Dears of Odin -klovnit Ylistaro. Huomasin että Loldiers vertaisryhmiä oli jo perustettu Savonlinnaan ja heti perään loldiers haarakonttori perustettiin Keravalle, vai kenen haarakonttori se nyt olikaan.

Oma katupartioni lähti yhden hengen katupartion ajatuksesta ilman haalareita. Samanlaisia yhden hengen ryhmiä on nopeasti syntynyt pitkin maata, he puuhaavat ja partioivat ketään vahingoittamatta ja häiritsemättä omissa päivittäisissä askareissaan tuvasta navettaan tai Helsingissä kotoa työmaalle antikvariaattiin. Tällaista arjen partiointia minä arvostan.

En jaksa käsittää miksi katupartiointiin tarvitaan haalareita ja joukkueita. Tarvitaan vain Vuorisaarnan sanat ja jokainen ihminen auttaa lähimmäistään jos hän joutuu uhatuksi raiskauksella, väkivallalla tai muun rikollisella teolla tai on muuten vain pulassa tai sairaskohtauksen saaneena kadulla. 

Tätä nimitetään lähimmäisenrakkaudeksi ja välittämiseksi ja lähimmäisestä, lapsista, vanhuksista ja kanssaihmisistä huolehtimiseksi, jotka jokaisen pitäisi omaksua jo äidinmaidossa ja kotikasvatuksessa.

Mihin minä tässä nykyisessäkään maailmantilanteessa sotureita tarvitsen tai mihin kukaan niitä tarvitsee. Päin vastoin toivoisin että tulisi uusi rauhanomainen välittämisen ja huolehtimisen aalto.

Että pulassa olevia autettaisiin entistä enemmän. Että katupartioissa olisi jokainen Suomen kansalainen omalta osaltaan, katsomassa että mitään pahaa sen paremmin maahanmuuttajille kuin alkuperäiskansalaisille ei päivisin, iltaisin, öisin lähipiirissämme tai kaduilla pääsisi mitään pahaa tapahtumaan. 

Että jo kaupungistumisen jossain vaiheessa lähes kokonaan unohdettu lähimmäisenrakkaus kaivettaisiin uudelleen esiin.

Sen jälkeen katumme olisivat taas turvallisia jokaisen ihmisen elää.

Rasismista

Olen asunut monilla paikkakunnilla, joilla rasismista ei ole koskaan ollut tietoakaan. Etelän vouhotuksia sanoisin minä. Siksi yllätyin kun Soldiers of Odin perustettiin juuri Kemissä, vanhassa punaisessa Kemissä. Ja nyt he aikovat mennä Norjaan ja vallata joka vuonon ja notkon. Lisäksi nämä turhautunet, itseni kaltaiset mitääntekemättömät valtaavat suvakkien sivustoja ja ovat perustamassa katupartioita 14 paikkakunnalle Suomessa.

Pellepuuhastelua, mutta sillä on vakavammat seuraukset. Pakolaiskysymyksessä tavallisella kansalaisella on valittavana oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Rajat auki tai rajat kiinni. Harmaata aluetta tässä kysymyksessä ei oikeastaan ole.

Olen asunut elämäni aikana muutamassa merenrantakaupungissa, mm. Kristiinankaupungissa, Vaasassa ja Kemissä. Olen nähnyt monikulttuurisia ihmisiä Espoon lähiöissä. Olen majaillut hetken Porvoossa ja ihan pienenä asuin Raumallakin.

Nämä merenreunan kaupungit ovat siitä erikoisia, että niillä on takanaan pitkä merenkulun historia. Ne ovat kansainvälistyneet jo vuosisatoja sitten. Suomenruotsalainen suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan on ollut vallalla monessa rannikkokaupungissa. Kristiinassa totuin siihen että otetaan vieras baarissa pöytään, mutta katsotaan vähän minkälainen tyyppi se on. Suvaittiin mutta ei hyväksytty heti.

Tämä Soldiers of Odin on järkyttävästi uutta liikehdintää, miten se voimansa tunnossa poukahti pinnalle juuri Kemissä ja Vaasassa, vanhoissa kotikaupungeissani, toki muuallakin kuten Joensuussa ja Tampereella. 

Siihen on kaksi eri syytä. Työläisten kakarat ovat entisissä työläiskaupungeissa kommunismin romahdettua liittyneet joukolla persuihin ja äärioikeistolaisiin järjestöihin, kun työpaikatkin on menetetty. 

Vaasan tai muiden kaksikielisten rannikkokaupunkien tilanne on toinen. Niihin on jo pitkään vastaanotettu maahanmuuttajia ja pakolaisia, joita ei ole koskaan ennen noteerattu erityisesti, koska he ovat ihonväristä huolimatta ikään kuin aina kuuluneet monikulttuuriseen katukuvaan. 

Nyt kuitenkin esimerkiksi juuri Vaasassa rinta rottingilla kulkevat turhautuneet ihmisparat nostavat älämölöä siitä, että heiltä raiskataan naiset ja viedään työpaikat. Jorma Ojaharjun valkoisessa kaupungissa kerrotaan miten Palosaaren työläiset olivat ennen itsenäistymistä kahden vallan alla, ruotsinkielisten valtaapitävien ja venäläisten kasakoiden, kostetaanko tässä nyt jotain siitä.

Yhteenkään raiskaukseen en suhtaudu vähätellen. Mutta pelkoa Suomessa nyt ovat ryhtyneet levittämään pelon soturit jotka eivät tiedä miten Odin kieliopillisesti taivutetaan. Siis Odinnin soturit. Ja pelko on alkanut hiipiä ihmisten mieliin. Kun puhutaan aiheesta paljon, aletaan miettiä, onko jotain oikeasti pelättävää.

Pohjimmiltaan tässä rajat auki vai kiinni kysymyksessä on kuitenkin vain nämä kaksi vaihtoehtoa: joko me otamme hädissään sotaa pakenevia ihmisiä vastaan tai sitten emme. Nyt maa tämän kysymyksen edessä näyttää repeytyvän kahtia ja turvapaikanhakijat katsovat ihmeissään sivusta.

Onneksi vielä toistaiseksi enemmistö suomalaisista on suvaitsevaisuuden kannalla. 

Mutta voimmeko me enää sanoa, että Suomi ei ole rasistinen maa?