Kuka on Uuninpankkopoika Saku Timonen?

Tutustuin Uuninpankkopoika Saku Timoseen noin kymmenen vuotta sitten netitse. Koskaan emme ole henkilökohtaisesti tavanneet. Minä harvoin puutun toisten ihmisten elämään liittyviin asioihin ja nytkin teen sen Saku Timoselta lupaa kysymättä. Kerron kuitenkin hieman taustaa omasta näkökulmastani. 

Olin opettelemassa tätä modernia nettiä kirjastossa ja onnistuin liittymään erinäisiin ryhmiin kuten Puolangan pessimistipäivät. Kerroi kaverilleni T. Sameli Rajalalle, että minäkin haluaisin perustaa jonkin ryhmän. Hän lupasi auttaa. “Mikä ryhmän nimi on?” “Häh? No vaikka Pohjois-Kalotin Itsenäisyysliike PKI” “Mikä on ryhmän tarkoitus?” “Tota noin, mä meen kotiin kahville ja mietin puoli tuntia.” Olin kyllästynyt ryppyotsaiseen luonnonsuojeluun ja ideani oli perustaa humoristinen luonnonsuojeluryhmä, josta voisivat kiinnostua nekin, jotka eivät varsinaisia luontoihmisiä olleetkaan. Tämä tapahtui 2009

Piti ryhmään löytää myös jäseniä. FBn mukaan ainakaan silloin ei ainoastaan yhden henkilön ryhmä ollut mahdollinen. Puolangan Pessimismipäiviltä löysin ensimmäiset jäsenet, Uuninpankkopoika Saku Timonen oli 5 ensimmäisen ryhmääni hyväksytyn jäsenen joukossa. Kaikki ensimmäiset jäsenet olivat jostain syystä Puolangan pessimistejä, koska en ketään muita netissä tuntenut.

PKIn historia oli mikä oli, mutta tavallaan netitse ystävystyin moniin ryhmän jäseniin. PKIn ensimmäisessä itsenäisyyskonferenssissa tapasinkin joitakin kymmeniä heistä. Uuninpankkopoika mökötti konferenssin ajan kotona uuninpankolla vai oliko se nyt ruumislaudalla. 

Osapuilleen samoihin aikoihin ellei jo aiemmin Sakari Timonen oli itse ryhtynyt julkaisemaan blogia Uuninpankkopoika Saku Timonen. Hän julkaisee ja on julkaissut käytännössä päivittäin uuden blogitekstin. Nykyään blogit ilmestyvät APU-lehden blogeina. Uuninpankkopoika on näissä blogeissaan 10 vuoden ajan kirjoittanut suvaitsevaisuuden puolesta, köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan, antanut neuvoja kaltoin kohdelluille kansanryhmille sekä oikaissut sekä lain epäoikeudenmukaisista (huonosti valmistelluista) säädöksistä, että esimerkiksi vain 9 euron päiväpalkalla lain vastaisesti pakkotyöllistettyjen uhrien asemasta.

Uuninpankkopoika itse kuvailee itseään ja blogiaan näin: Kuka on Uuninpankkopoika?

“Uuninpankkopoika on juukalaisen 61-vuotiaan sosionomi ja oikeustieteen kandidaatti Sakari Timosen alter ego, joka tarkastelee ja kommentoi yhteiskunnan eri ilmiöitä kriittisesti. Juridiikka, politiikka ja tiedonvälitys ovat mielenkiintoni tavallisimmat kohteet, mutta aihepiiri ei ole niihin rajattu. Saatan kirjoittaa ihan mistä tahansa ihan milloin tahansa.

Olen tähänastisen elämäni aikana toiminut mm. haudankaivajan apulaisena, taksikuskina, kirjastoapulaisena, Maaningan kunnan taloussihteerinä, Vantaan kaupungin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä, Tiehallituksen ylitarkastajana, Helsingin kaupungin apulaiskaupunginsihteerinä ja Helsingin kaupungin rakennusviraston toimistopäällikköna sekä avustajana oikeudenkäynneissä erinäisiä kertoja. Olen myös Juuan kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsen (SDP). Älkää siis antako Uuninpankkopojan ylvään tittelin hämätä.

Uuninpankkopoika ei kirjoita iloa tihkuvaa tekstiä. Hyväntuulinen Sakari Timonen löytyy joko henkilökohtaisen tuttavuuden kautta tai jopa facebookista kaveripyynnöllä. Yleensä hyväksyn kaveripyynnöt, jos profiilin takana näyttää olevan ihan oikea henkilö.

Asiattomuuksia kirjoittelevat poistan kavereista ja laitan eston päälle. Fb-kaveruus ei tarkoita sitä, että voisitte kaataa lakiongelmanne minulle ilmaisten neuvojen toivossa. Sähköpostitse en enää ota vastaan henkilökohtaista palautetta. Oma lähestymistapanne määrittelee minun suhtautumiseni. Asiallisiin asioihin suhtaudun asiallisesti, huumoriin huumorilla ja rähisijät otan vastaan ilkeydellä tai mykkyydellä. Kunnianloukkaukset ja laittomat uhkaukset käsitellään käräjäoikeudessa.”

Minun näkökulmastani katsottuna Uuninpankkopoika on ihmisoikeusaktivisti joka erään toisen fb-ystäväni Sira Moksin kanssa kuuluu samalla fb:n rasistisiiven eniten vihaamien blogistien ja suvaitsevaisuuden puolesta julkaisevien henkilöiden joukkoon. Viha näitä oikeudenmukaisuutta puolustavia kannanottajia kohtaanhan ilmenee paitsi jatkuvina tiettyjen rasististen ryhmien uhkailuina ja verhoiltuina tappouhkauksina sekä Sira Moksin pilapiirrosten kohdalla jatkuvina tiettyjen ryhmien ilmiantojen aiheuttamina banneina myös jonain paljon järkyttävämpänä.

Uuninpankkopojan historiasta tiedän sen, että hän asuu nykyään Juuassa (tai Juukassa) vanhan äitinsä luona ja muiden toimiensa ohella auttaa pitkälti yli 80-vuotiasta äitiään selviytymään kotonaan elämän jokapäiväisissä asioissa kuten vaikkapa lumitöiden tekemisessä ja sen sellaisessa. Tätä suomalaiset uusnatsit eivät voi sulattaa. Ajatus on: “Siellä se uuninpankkopoika elelee äitinsä siivellä tekemättä yhtään mitään.” Tällaisia mielipiteitä esittävät pääosin työtätekemättömät alkoholisoituneet rasistit pilvipäissään ja öisin.

Karmeinta oli jokin vuosi sitten tapahtunut episodi, jossa kahdelle suomalaiselle yhteiskunnallisesti vaikuttavalle ns. “suvakille” lähetettiin postipakettina kuollut rotta, ihan noin niin kuin humoristisena uhkauksena. Saku Timosen kohdalla paketin vastaanottajaksi ei kuitenkaan ollut merkitty Sakaria itseään vaan hänen äitinsä. ikään kuin äidille olisi yritetty vihjata hänen poikansa tulevaisuudesta jotain. Onneksi äiti ei koskaan paketin sisältöä nähnyt, mutta myöskään pakettien lähettäjää ei saatu koskaan kiinni.

Tämänpäiväisessä blogissaan Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoittaa uunituoreesta Abdirahim Husu Husseinin tapauksessa. Tämä oli saanut postipakettina hirttoköyden ja siitähän syntyi valtava twitter-riemu rasistipiireissä. Näitä kunnianloukkauksia tai suoranaisia tappouhkauksia poliisin tai ns. nettipoliisin voimavarat eivät riitä tutkimaan, joten ne päässääntöisesti jäävät omaan arvoonsa.

Minullakin on oma arvomaailmani. Arvostan erittäin korkealle fb-ystäväni Sakari Timosen täyspäiväisesti ja toimisesti tekemää työtä ihmisoikeuksien, ihmisyyden ja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi Suomessa ja tässä kehotan lukemaan hänen blogiaan Uuninpankkopoika Saku Timonen ainakin aina silloin tällöin. Olisi helkkarin hienoa nähdä että hänet joutilaaksi nössöksi ja tapettavaksi luteeksi tuomitsevat rasistit itse edes joskus tekisivät jotain sillä tavalla yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä kuin Sakari Timonen on tehnyt paitsi blogistina olemisen, myös koko työhistoriansa ajan.

Liitteenä Uuninpankkopojan blogi Abdirahim Husu Husseinin hirttoköydestä: https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2019/08/29/mediakasvatusta/

Historiastani

Kiinnostuin linnuista noin 10-vuotiaana. Kävimme Rajamäen viinatehtaan jätevesialtaalla kaverini Heikkilän Erkin kanssa katsomassa kahlaajia. Allas haisi rankkitynnyriltä.

Asuin tuolloin jo Tampereella ja liityin heti oppikouluun päästyäni Tampereen lyseon luontokerhoon. Teimme yhden eräretkenkin Siikanevan kansallispuistoon hiihtäen. Reppuni painoi enemmän kuin minä ja kaaduin selälleni jo lähtömetreillä.

Siikanevan kansallispuistossa opin mitä tarkoittavat suomenkieliset paikannimet kuten mulkkujärvi ja juostenpaskattu.

Muutimme Kristiinankaupunkiin 1973, jonne isäni ryhtyi rakentamaan voimalaitosta, joka koskaan ei ole ollut käytössä mutta jonka avulla Pohjolan Voima saa ostettua halvempaa sähköä muilta sähköntuottajilta,

Lintujen suojelun lisäksi kiinnostuin laajemmin luonnonsuojelusta. Tilasin ja jaoin sellaisian lehtiä kuin Pehmeä teknologia ja Vaihtoehto ydionvoimalle. Mutta luonnonsuojelu sai minut kiinnostumaan myös ihmisyydestä.

Niinpä kun Eritreassa 1974 puhkesi sota vein tuntia ennen koulun alkua luokan ilmoitustaululle julisteen Biafran nälkäänäkevistä lapsista. Pakenin paikalta ja palasin luokkakavereiden kanssa kouluun nauramaan sille, että kuka idiootti tuonkin julisteen on kiinnittänyt. Liityin Amnesty internationaliin, mutta siihen aikaan olisi pitänyt osata lukea ja puhua englantia. Liityin prosenttiliikkeeseen.

Kävin Koijärvellä ihmettelemässä 1979 mitä siellä puuhataan. Mulla oli teltta ja kumisaappaat, Helsingistä tuli bussilastillinen nuoria, joilla ei ollut kumisaappaita, he halusivat lainata niitä saappaita minulta. Menin malliksi näyttämään miten patoa tehdään ja jouduin Uuden Suomen etusivulle.

Koijärveä seurasi Suomussalmen maanpuolustusleiri (Äiti Maan puolesta) jossa vihreää liikettä perustettiin ja Nordisk Samaktion, joka oli pohjoismaisten kollektiivien yhteisötapaaminen. Sinne muuan norjalainen anarkisti oli kaksi kuukautta kiskonut käsikärryillä vaimonsa kanssa pikkulapsiaan ja telttaa tromssasta Suomussalmelle. Hän myi minulle pamfletin: ”Koskaan niin suuri määrä ihmisiä ei ole kokoontunut yhteen niin hyvän asian puolesta kuin Alta-joen suojelussa ja epäonnistuneet niin täydellisesti”

Paljon myöhemmin liftasin Altaan ja kuulin että Tromssan anarkisti viettää nykyään aikaansa mielisiraalassa. Silloin kuitenkin keskusteltiin siitä mitä kommuunit voisivat yhdessä tehdä. Minä ainakin haluaisin auroja ja työkaluja, vastasi anarkisti.

Vuonna 1981 muutin Seinäjoelle. Tein pohjalaista kulttuurilehteä Lakeuden Kutsua, olin mukana perustamassa Seinäjoen Rauhankomiteaa ja järjestämässä Seinäjoen ensimmäiset rauhankulkueet joista supo kuvasi jokaisen osallistujan, niitä oli toisessa kulkueessa 1700.

Yli kymmeneksi vuodeksi menin kapitalismin palvelukseen, toimittajaksi ja toimitussihteeriksi pieneen vasemmistolaiseen maakuntalehteen kunnes lehti myytiin alta. Olin kirjoittanut luonnosta, luonnonsuojelusta, kulttuurista ja ihmisyydestä ja pakon edessä vaikkapa automainoksia.

Kävin Kaj Bärlundin kanssa suojelemassa Kyrönjoen ja Mikkelinsaaret, nykyisen Selkämeren Kansalluispuiston. Kirjoitin Vaasassa Suomen ensimmäisistä irakin kurdeista turvapaikanhakijoina vuonna 1986.

Ryhdyin kuvataiteilijaksi ja runoilijaksi. Vuonna 1998 sain tilaisuuden tehdä Suomen painavimman graniittiteoksen 155 000 kiloa punaista graniittia. Nimitin sen Kiviajaksi – Stone Age, mutta ideana oli ihmiskunnan historian muistomerkki 1900-luvun lopun teollisuusyhteiskunnasta ja tasapäisestä arkkitehtuurista tuleville sukupolville. Nyt sen päälle suunnitellaan 7-kerroksisia kivitaloja.

2000-luvulla olin olosuhteiden pakosta pitkään hiljaa. Pohjanmaalla olin toisinajattelija ja minua ei huolittu toimittajaksi mihinkään Ilkan omistamiin lehtiin. Ilkka omistaa täällä päin kaikki lehdet. 2009 menin facebookiin Ja perustin Pohjois-Kalotin Itsenäisyysliikkeen. Ideani oli huumorin keinoin jakaa luonnonsuojeluasiaa niillekin joita evvvk. Se oli menestys, parhaimmillaan lähes 400 jäsentä. Järjestimme itsenäisyyskonferenssinkin Himangalla. Julistimme Himangan itsenäiseksi valtioksi.

Jo PKIssa oli kskeisenä teemana myös vähemmistökansat niiden kulttuurin ja ”itsen'isyyden” suojelu. Mutta kun Soldiers of Odin syntyi entiseen kotikaupunkiini punaiseen Kemiin ja levisi sieltä entiseen kotikaupunkiini valkoiseen Vaasaan oli pakko tehdä jotain. Perustin humoristisen ryhmän LOL Dears of Odin -klovnit ylistaro Tampereen klovien innoittamana ja vakavamman Mieluummin otan naapurikseni turvapaikanhakijan kuin rasistin. Lisäksi edelleen on olemassa humoristinen PKI ja vakavampi Elämänsuojelijat.

Miksi kirjoitan kaiken tämän: koska viimeisen kuukauden aikana minua on syytetty sekä rasistisuudesta rasismin vastustajien seinillä että suvakkikusipääksi rasistien seinillä. Ja yritys on sanoa. Historia on johtanut minut tähän missä nyt olen. En pyydä anteeksi jos olen omaa mieltä.

Voiton päivä rasismista

Kuten ryhmässäni "LOL Dears of Odin -klovnit Ylistaro" lupasin, sytytin illalla hautakynttilän kuistini kaiteelle. 

Se on muistokynttilä 28-vuotialle Jimi Karttuselle, joka menehtyi 16. syyskuuta 2016, viikko sen jälkeen kuin Suomen vastarintaliikkeen aktivisti oli pahoinpidellyt hänet Helsingin Elielinaukiolla. 

Mutta se on myös toivon kynttilä 24.9.2016 useilla paikkakunnilla järjestettyjen Peli Poikki -mielenosoitusten johdosta, siitä että hiljainen enemmistö nyt suureen ääneen ja suurella joukkovoimalla nousi vaatimaan maamme valtiojohdon, hallituksen ja eduskunnan sekä jokaisen kansalaisen puuttumista maahamme ilmestyneisiin järjestäytyneen rasismin ilmiöihin kuten Suomen Vastarintaliikkeen, Soldiers of Odinnin ja Rajat Kiinni-liikkeen toimintaan. 

On surullista, että sekä kansalaiset että lainsäätäjämme sai laajemmassa mitassa havahtumaan vasta rasistisen järjestön Suomen Vastarintaliikkeen tapahtumassa tehty tappo, jonka uhriksi joutui rasismia vastaan äänensä korottanut Jimi Karttunen. 

Tähän olisi voitu ja pitänyt puuttua jo paljon paljon aiemmin, siinä vaiheessa kun perustuslain vastaiset rasistijärjestöt ryhtyivät sylkemään suustaan muukalaisvastaisuuden mantraa. 

Jimi Karttunen joutui tahtomattaan marttyyriksi, mutta se myös sai kansalaiset heräämään. Peli Poikki -mielenosoitusta Helsingissä ja muilla paikkakunnilla voidaan pitää Voiton päivän tapahtumana suomalaisesta rasismista. 

Helsingissä "Nyt riittää rasismi ja fasismi" -tunnuksen takana marssineeseen mielenosoitukseen osallistui 15000 - 20000 ihmistä, kun samaan aikaan mm. Rajat Kiinni ryhmän organisoimaan vastamielenosoitukseen, joka siis vastusti rasismin vastustamista, osallistui poliisin arvion mukaan kymmenkunta ihmistä. 

Se näytti rasistisen liikehdinnän todellisen kannatuksen suomalaisessa yhteiskunnassa. Niinpä sytytin kynttiläni myös toivon soihduksi suomalaisen rasistisen liikehdinnän roviolle. 

Kynttiläni kestää palaa korkeintaan kolme vuorokautta, mutta työ on edelleen kesken, niin kauan kuin yksikin rasisti yhteiskunnassamme saa oikeutuksen toimintaansa. 

Niinpä ei riitä, että yhtenä päivänä saavutettiin suuri voitto, vaan että sytytämme uusia kynttilöitä ja jatkamme rasisminvastaista toimintaa kaikkialla Suomessa jokaisena päivänä niin kauan että rasistinen toiminta ja rasistinen ajattelu on lopullisesti kitketty juuriltaan isänmaassamme. 

Ei riitä että Peli puhallettiin poikki yhtenä päivänä, se pitää puhaltaa poikki vuoden jokaisena päivänä nyt ja tästä päivästä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen asti!

Nalle Puh, Veli Kani ja Puhkuoikeuksien julistus

"Jep. Eräs jännittävä seikkailu on taas ohi", sanoi Nalle Puh. 
"No mitä teit tänään", kysyi Veli Kani, "Minä itse hypin ja loikin koko päivän." "Minä en tehnyt oikeastaan mitään", vastasi Nalle Puh. "Kävin Puh Puh Puhetta Vaasasta sivustolla PUHumassa suvaitsevaisuudesta ja rasismista." 
"Sillä välin minä vain hypin ja pompin", sanoi kani, "no miten siinä kävi?" 
"No ensin minut erotettiin Puh Vaasasta ryhmästä ja otettiin sitten takaisin, mutta matkalla katos yks paperi. Siinä lukee jotain Puhkuoikeuksien julistus." "Älä sitä enää tänään etsi", sanoi Veli Kani: "Mene nukkumaan. Minä hypin ja pompin tässä vielä vähän aikaa." 
"Menen, menen mutta mistähän minä saisin näin raskaan päivän jälkeen kupillisen hunajaa?" 

"Puh katso! Tuolla se paperi lentää. Ehkä Puh Vaasa ryhmä on lähettänyt sen meren yli lentämään kaikkien maanosien yli kertomaan suvaitsevaisuuden sanomaa", arveli Veli Kani. 
"Minä ennemmin uskon", sanoi Puh "että sille käy niin kuin minullekin Puh Vaasasta ryhmässä. Jouduin lähtemään henkiseen maanpakoon." 
"Mutta minne se sitten lopulta laskeutuu", kysyi Veli Kani. 
"Ei minnekään tässä maailmassa" sanoi Nalle Puh "nyt minä menen nukkumaan."
...
Ai niin mutisi Nalle Puh unissaan itsekseen. Sain viimeisen varoituksen. en enää koskaan saa käyttää puh rasismi-sanaa rasisteista tai puh lennän lopullisesti ulos puh vaasasta kuin Puhkuoikeuksien julistus Euroopasta, puh puh, hyvää yötä puh

Katupartioista - välittäkää toisistanne!

Katupartioista on tullut moderni kansanliike. 

Kaikki sai alkunsa Kemistä, missä muuan kansallissosialisti perusti haalariporukan Soldiers of Odin turvaamaan ihmisiä mamuilta. 

Joukkue koostui entisistä rikollisista jotka nyt ryhtyivät rauhanturvaajiksi Kemin kaduille.

Ajatus levisi nopeasti. Soldiers of Odin levittäytyi Joensuuhun ja Tampereelle ja on ilmoittanut toimivansa jo yli 20 paikkakunnalla Suomessa. 

Lisäksi on syntynyt muita ryhmiä jotka kiistävät kuuluvansa Odinnin sotilaisiin ja ovat erilaisia Street Patrolleja, Pegidan kannattajia, 105th Guardians porukkaa ja ties mitä.

Helvetin enkeleillä ja Cannon Ballsillakin on taas jotain mielekästä tekemistä, kun turvaavat naisrauhaa ja mummojen kotimatkoja öisin kymmenen hengen porukoissa kaupunkien kaduilla. Maahanmuuttokriittisesti.

Oikeasti osa kansaa ja varsinkin naisia alkoi pelätä. Vastareaktio syntyikin nopeasti. Joensuussa sai alkunsa Kyllikin siskot. Sen haarakonttori perustettiin välittömästi Kemiin. Näille Soldiers of Odinnin pääkallonpaikalle. Naiset jyrkähkösti halusivat huolehtia rauhastaan ja vapaudestaan itse ilman soturipartioita.

Alkoi syntyä mielenosoituksia Rajat Kiinni ja Suvaitsevaisuuden puolesta ja hämminkiäkin syntyi.

En nyt puhu polttopulloiskuista vaan esimerkiksi Helsingissä tapahtuneista ilkivallanteoista mielenosoitusten tiimoilta.

Eräänä aamuna satuin katsomaan aamu-TVtä ja repesin. Tampereella oli ilmaantunut esiin uusi ryhmä Loldiers of Odin. Se oli puuhapelleryhmä joka pisti sekä Soldiersin rauhanturvajoukkojen että aamu-Tvn juontajien pasmat sekaisin. 

Kyse oli osallistuvasta katuteatterista jota on muun muassa Ranskassa aiemmin toteuttanut brasilialaissyntyinen Augusto Boal. Mutta tätä eivät sen paremmin Tampereen Odinnin soturit, YLEn juontajat kuin paikalla poliisitkaan ymmärtäneet. Kaksi vastamielenosoittajaa on myöhemmissä tempauksessa otettu kiinni, toinen tikkarin tarjoamisesta rasisteille.

Minä putosin sohvalta kun aamu-TVssä haastateltiin pääpellejä, jotka eivät suostuneet vastaamaan mihinkään kysymykseen juontajien pyytämällä tavalla, ratsastivat studiossa keppihevosella ja ryhtyivät itse haastattelemaan juontajia YLEn ja median suhtautumisesta rasismiin.

Sillä hetkellä päätin perustaa Ylistaroon oman yhden miehen katupartion LOL Dears of Odin -klovnit Ylistaro. Huomasin että Loldiers vertaisryhmiä oli jo perustettu Savonlinnaan ja heti perään loldiers haarakonttori perustettiin Keravalle, vai kenen haarakonttori se nyt olikaan.

Oma katupartioni lähti yhden hengen katupartion ajatuksesta ilman haalareita. Samanlaisia yhden hengen ryhmiä on nopeasti syntynyt pitkin maata, he puuhaavat ja partioivat ketään vahingoittamatta ja häiritsemättä omissa päivittäisissä askareissaan tuvasta navettaan tai Helsingissä kotoa työmaalle antikvariaattiin. Tällaista arjen partiointia minä arvostan.

En jaksa käsittää miksi katupartiointiin tarvitaan haalareita ja joukkueita. Tarvitaan vain Vuorisaarnan sanat ja jokainen ihminen auttaa lähimmäistään jos hän joutuu uhatuksi raiskauksella, väkivallalla tai muun rikollisella teolla tai on muuten vain pulassa tai sairaskohtauksen saaneena kadulla. 

Tätä nimitetään lähimmäisenrakkaudeksi ja välittämiseksi ja lähimmäisestä, lapsista, vanhuksista ja kanssaihmisistä huolehtimiseksi, jotka jokaisen pitäisi omaksua jo äidinmaidossa ja kotikasvatuksessa.

Mihin minä tässä nykyisessäkään maailmantilanteessa sotureita tarvitsen tai mihin kukaan niitä tarvitsee. Päin vastoin toivoisin että tulisi uusi rauhanomainen välittämisen ja huolehtimisen aalto.

Että pulassa olevia autettaisiin entistä enemmän. Että katupartioissa olisi jokainen Suomen kansalainen omalta osaltaan, katsomassa että mitään pahaa sen paremmin maahanmuuttajille kuin alkuperäiskansalaisille ei päivisin, iltaisin, öisin lähipiirissämme tai kaduilla pääsisi mitään pahaa tapahtumaan. 

Että jo kaupungistumisen jossain vaiheessa lähes kokonaan unohdettu lähimmäisenrakkaus kaivettaisiin uudelleen esiin.

Sen jälkeen katumme olisivat taas turvallisia jokaisen ihmisen elää.

Vaelluskirjaa 6.2.2016 - rajat auki tai kiinni

Kävin Seinäjoella lauantaina 6.2. 2016 kahdessa mielenosoituksessa - Rajat kiinni! ja Ei rasismia minun nimissäni! Valinta oli helppo koska molemmat mielenosoitukset olivat samassa paikassa samaan aikaan, Kauppatorilla joten sujuvasti saatoin vaeltaa ryhmistä sinne ja tänne.

Itse olin tavallaan paikalla yksityishenkilönä, vaikka oma yhden miehen katupartioni LOL Dears of Odin -klovnit Ylistaro partioi kaikkia tällaisia tilaisuuksia ja on saanut aiheesta ja aiheetta kohtuullista suurempaa julkisuuttaakin.

Rajat Kiinni-ryhmä oli valmistautunut omaan mielenosoitukseensa huolellisesti, oli mikrofoneja, äänentoistolaitteistoja, pitkä puhujalista Viron äärioikeiston kansanedustajasta Lapin läänin Suomen Sisuun ja Hakkaraisesta James Hirvisaareen. Vastamielenosoitus oli syntynyt spontaanisti alle viikossa nuorten suvakkityttöjen toimesta.

Kun aamupäivällä kävelin tapahtumapaikan ohi Rajat Kiinni! sääteli äänentoistoa, Ei rasismia minun nimissäni -paikalla oli kolme heinäpaalia, linnuille pari ruoka-astiaa ja näitä vartioiva ystävällinen koira (en tunne koirarotuja, mutta oisko ollu bokseri).

Vähän ennen tilaisuuden alkua tulin takaisin. Menin Torikeskukseen sisätiloihin puhaltamaan LOL ilmapalloja lapsille kunnes huomasin että nykyiset keuhkoni eivät riitä puhaltamaan edes yhtä ilmapalloa täyteen.

Ilmapallohappeningini herätti kuitenkin huomiota, paikalle tuli ensin yksi asiallinen Rajat Kiinni -henkilö. Sitten yksi hieman asiaton joka julisti minulle että en ole koskaan päivääkään töitä tehnyt, se näkyy käsistäni ja saisin painua helvettiin. Sitten tuli pari Rajat Kiinni-järjestäjää pöytääni ja sovimme että käytytäydemme asiallisesti ja saisin käyttää oman suvaitsevaisuus-puheenvuoroni Rajat Kiinni-tapahtumassa. Hymyilimme!

Alhaalla puuhasi pari Rajat Kiinni-tyttöä askartelemassa kylttejä ja kysyin heiltä saisinko yhden kylttipohjan vastamielenosoitukseen. En saanut, mutta ystävällisiä olimme toki toisillemme, aatteet riitelevät, eivät ihmiset, yleensä.

II

Tapahtuma alkoi ja menin paikalle. Poliisi oli vaatinut ilmeisesti siirtämään vastamielenosoituksen heinäpaalit ja keppihevosen sivuun, koska ne voisivat herättää aggressioita tai estää liikennettä. Tai sitten ne vain oli päätetty siirtää sivuun. Molempiin tapahtumiin oli kuitenkin saatu poliisin lupa ja järjestysmiesten lisäksi poliisit valvoivat järjestystä.

Mitään konflikteja ei ilmennytkään. Siinä lähituntumassa toisiinsa olleet vähän huutelivat kommentteja ja pari hieman horjuen liikkuvaa kävi solvaamassa rasismin vastustajia.

Rajat Kiinni ryhmä oli saanut lahjoituksena seinäjokelaiselta yrittäjältä 100 pilkkihaalaria, joiden selässä luki 105th Guardians. Käydessäni kaks kertaa vessassa kysyin, että mitä tuo sinun selässäsi lukeva teksti tarkoittaa, Guardianhan on aikakauslehti. "En tiedä, kysy päälliköiltä", vastasivat kusella olleet Guardian soturit.

Sillä välin paikalla oli tapahtunut lievää hässäkkää, joku naamioitunut mies oli kuulema Torikeskuksen yläkerrassa heilutellut pistoolia ja poliisit olivat sännänneet sinne. Saattoi olla leikkipistooli ja totuuspohjaa asialle en tiedä.

Joku Rajat kiinni henkilö esitteli suvaitsevaisuuden puolustajille Suomen lippua johon oli töhritty humalaisella käsialalla Rajat Kiinni! Vastamielenosoittajat huusivat: Suomen lipun häpäisy! Suomen lipun häpäisy. Paikalla oli molemmin puolin kaksi poliisiautoa, mutta kun toisesta kävin kysymässä lipun häpäisystä he eivät olleet nähneet mitään, eivät kai toisestakaan.

III

Tapahtuman sisältöön muuten en puutu tarkemmin, koko tapahtuma on julkaistu Rajat Kiinni järjestäjien toimesta you tubessa 3 tuntia 50 minuuttia. Hakkarainen puhui sekä itseni että Ilkan mielestä vähän hämäriä. James Hirvisaari haukkui kirkon, "karkkipiispan" vaati islamia kiellettäväksi lailla sekä islamilaisia roviolle. Viron äärioikeiston kansanedustaja tuntui puhuvan väärässä valtiossa, puskaraiskatun maahanmuuttajan puheenvuoro oli liikuttava.

Itse yritin Rajat Kiinni mikrofoneihin lukea ääneen YK:n ihmisoikeussopimusta, johon sain eturivin rajat kiinni katsojilta kommentteja: "Turpa kiinni! Painu vittuun! Sulkekaa mikrofonit! Heittäkää tuo ulos! jne.!" Jälkeeni tuli lavalle todistamaan myös muuan naishenkilö joka huusi minun kannattavan raiskausta Suomessa.

Alunperin aikomukseni oli sanoa myös pari sanaa kirjailijoiden mielipiteenvapausjärjestö Penistä, taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDista, toimittajien rauhanliikkeestä, lääkärit ilman rajoja järjesdstöstä ja pakolaissopimuksista joihin sekä YK EU että Suomi on sitoutunut. Mutta ne tässä hässäkässä jäivät mainitsematta. Niitä ja suvaitsevaisuutta kannatan.

Kun pienen mutkan jälkeen juoksin junaan noin 70 Rajat Kiinni -ihmistä marssi minua vastaan kadulla, olivat ystävän puheen mukaan partioineet Seinäjoella valomerkkiin asti.

Rasismista

Olen asunut monilla paikkakunnilla, joilla rasismista ei ole koskaan ollut tietoakaan. Etelän vouhotuksia sanoisin minä. Siksi yllätyin kun Soldiers of Odin perustettiin juuri Kemissä, vanhassa punaisessa Kemissä. Ja nyt he aikovat mennä Norjaan ja vallata joka vuonon ja notkon. Lisäksi nämä turhautunet, itseni kaltaiset mitääntekemättömät valtaavat suvakkien sivustoja ja ovat perustamassa katupartioita 14 paikkakunnalle Suomessa.

Pellepuuhastelua, mutta sillä on vakavammat seuraukset. Pakolaiskysymyksessä tavallisella kansalaisella on valittavana oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Rajat auki tai rajat kiinni. Harmaata aluetta tässä kysymyksessä ei oikeastaan ole.

Olen asunut elämäni aikana muutamassa merenrantakaupungissa, mm. Kristiinankaupungissa, Vaasassa ja Kemissä. Olen nähnyt monikulttuurisia ihmisiä Espoon lähiöissä. Olen majaillut hetken Porvoossa ja ihan pienenä asuin Raumallakin.

Nämä merenreunan kaupungit ovat siitä erikoisia, että niillä on takanaan pitkä merenkulun historia. Ne ovat kansainvälistyneet jo vuosisatoja sitten. Suomenruotsalainen suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan on ollut vallalla monessa rannikkokaupungissa. Kristiinassa totuin siihen että otetaan vieras baarissa pöytään, mutta katsotaan vähän minkälainen tyyppi se on. Suvaittiin mutta ei hyväksytty heti.

Tämä Soldiers of Odin on järkyttävästi uutta liikehdintää, miten se voimansa tunnossa poukahti pinnalle juuri Kemissä ja Vaasassa, vanhoissa kotikaupungeissani, toki muuallakin kuten Joensuussa ja Tampereella. 

Siihen on kaksi eri syytä. Työläisten kakarat ovat entisissä työläiskaupungeissa kommunismin romahdettua liittyneet joukolla persuihin ja äärioikeistolaisiin järjestöihin, kun työpaikatkin on menetetty. 

Vaasan tai muiden kaksikielisten rannikkokaupunkien tilanne on toinen. Niihin on jo pitkään vastaanotettu maahanmuuttajia ja pakolaisia, joita ei ole koskaan ennen noteerattu erityisesti, koska he ovat ihonväristä huolimatta ikään kuin aina kuuluneet monikulttuuriseen katukuvaan. 

Nyt kuitenkin esimerkiksi juuri Vaasassa rinta rottingilla kulkevat turhautuneet ihmisparat nostavat älämölöä siitä, että heiltä raiskataan naiset ja viedään työpaikat. Jorma Ojaharjun valkoisessa kaupungissa kerrotaan miten Palosaaren työläiset olivat ennen itsenäistymistä kahden vallan alla, ruotsinkielisten valtaapitävien ja venäläisten kasakoiden, kostetaanko tässä nyt jotain siitä.

Yhteenkään raiskaukseen en suhtaudu vähätellen. Mutta pelkoa Suomessa nyt ovat ryhtyneet levittämään pelon soturit jotka eivät tiedä miten Odin kieliopillisesti taivutetaan. Siis Odinnin soturit. Ja pelko on alkanut hiipiä ihmisten mieliin. Kun puhutaan aiheesta paljon, aletaan miettiä, onko jotain oikeasti pelättävää.

Pohjimmiltaan tässä rajat auki vai kiinni kysymyksessä on kuitenkin vain nämä kaksi vaihtoehtoa: joko me otamme hädissään sotaa pakenevia ihmisiä vastaan tai sitten emme. Nyt maa tämän kysymyksen edessä näyttää repeytyvän kahtia ja turvapaikanhakijat katsovat ihmeissään sivusta.

Onneksi vielä toistaiseksi enemmistö suomalaisista on suvaitsevaisuuden kannalla. 

Mutta voimmeko me enää sanoa, että Suomi ei ole rasistinen maa?