Richard Long ja kävelemisen taide

Richard long: Walkingh a Line in Peru, 1972
I
Richard Long (s.1945) on englantilainen käsitetaiteilija ja brittiläisen ympäristötaiteen pioneereja. Hän edustaa yhdessä toisten tunnettujen englantilaisten ympäristötaiteilijoiden Hamish Fultonin ja Andy Goldswothyn kanssa ympäristötaiteen pienimuotoista maanläheistä linjaa, jos akselin toisessa päässä on amerikkalaisen maataiteen kaivinkoneilla ja puskutraktoreilla, ympäristöä maanmuokkauksella ja teknologian keinoin toteuttava suureellinen linja, jonka edustajia ovat vaikkapa Robert Smithson ja Alice Aycock, joiden teoksia on nähty suomessakin - tai mikseipä vaikka oma Kiviaika-Stone Age -ympäristötaideteokseni Kemissä.

Longin teoksissa keskeisintä, sen käsitteellinen ydin, on käveleminen ja kartat. Long käyttää geometrisia perusmuotoja, kuten muun muassa maagisia ympyröitä, spiraaleja, viivoja tai viivastoja. Oleellisinta on kuitenkin, että hän kävelee. Siinä hän on Henry David Thoreaun "kävelemisen taidon" ideologisilla linjoilla.

II
"Longille keskeistä on käveleminen - metaforiset vaellukset ja muut karttaan liittyvät teokset. Long toteutti ensimmäisen viivakävelyn "A Line Made by Walking" vuonna 1967, minkä jälkeen hän on työskennellyt systemaattisesti. Long matkustaa harvaanasutuille seuduille ja tekee luontoon teoksia kävelemällä ja veistoksia paikallaolevista materiaaleista. Kokemuksen välittämisen osana ovat myös valokuvat ja tekstit."

Näin kuvailee Wikipedia Richard Longin taidetta. Haluaisin tehdä ansiokkaaseen mutta lyhyeen esittelyyn eräitä lisäyksiä ja täsmennyksiä. Long on vuodesta 1967 tehnyt kävelemisen filosofiaan liittyviä teoksia eri puolilla maapalloa. Hän on kävellyt muun muassa Perun Andeilla, Afrikan Kilimanjarolla, Britannian Wiltshiressä, Stonehengen liepeillä, Arizonan autiomaassa, Bolivian vuoristoissa, Australian aavikolla, Kanadan preerialle, Japanin Honshun metsissä, Islannin laava-alueilla, Alaskassa, Sveitsin Alpeilla, Ladakhissa Intiassa, Nepalissa Himalajalla, Afrikan Malawissa, Fuji-vuorella Japanissa, Suomen Lapissa 1983, muun muassa. Muun muassa, sillä kävelyreittejä on toistaiseksi kertynyt satoja ellei tuhansia, mutta jo kyseinen luettelo osoittaa, että paikat on tarkkaan harkittu.

Long kävele useimmiten suoria linjoja, linjat määritellään etukäteen karttojen avulla. viivojen lisäksi Long kävelee myös muita geometrisia perusmuotoja, neliöitä, ympyröitä, spiraaleja jne. "Varsinaiset taideteokset" Long toteuttaa matkan varrella, itse kultakin paikalta löytämästään materiaalista kuten kivistä tai oksista. Teokset noudattavat jälleen maagisia perusmuotoja. "Teokset ovat tulosta pysähtymisestä ja paikalleen asettumisesta: jokainen sen paikan merkkinä, joka oli maailman keskipisteenä silloin kun hän oli täällä." Kävelyssä matkan lisäksi myös käytetyllä ajalla on usein merkittävä osuus teoksen toteutuksessa.

Longin vaikuttavimpia teoksia on omasta mielestäni "Walking a Line in Peru, 1972", kilometrien mittainen kävelty polkulinja Andien ylätasangolla kohti tiettyä pistettä kahden vuorenhuipun välissä. Wiltshiressä hän käveli keskikesän päivän kävelyn Stonehengen auringonnoususta Glastonburyn monoliitin auringonlaskuun 45 mailia aurinkoa seuraten.

III

Long kävelee yksin, matkan varrella reittiin kävellyt polut, kivi- ja risuteokset jäisivät ilman katsojia, ellei Long dokumentoisi teoksiaan valokuvin ja kirjallisin tekstein. Ulkotilaan toteutetut teokset Long julkistaa näyttelyissä valokuvina ja muina teosdokumentteina. Long toteuttaa myös samoihin materiaaleihin ja ideoihin pohjautuvia tilataideteoksia, jollainen oli nähtävissä myös Porin taidemuseossa 1986, ilmeisesti Longin Lapissa muutamaa vuotta aiemmin suorittaman kävelyn seurauksena.

Richard Longin taidetta voisi nimittää ekologiseksi sanan äärimmäisessä merkityksessä. Ekologinen jalanjälki pelkästään suoran linjan kävelemisestä on lähes nolla. Mitä nyt kengät kuluvat, jokunen kivi (yleensä noin 1000 kiveä) tai risu siirtyy toiseen paikkaan, jokin polku saattaa syntyä. Toivon kuitenkin vilpittömästi, että Long jaksaa jatkaa kävelyjään vielä pitkään tulevaisuuteenkin.

(JK. No sitä en varmuudella tiedä, lentääkö hän Himalajalle, Kilimanjarolle, Japanin Honsuun tai Andeille sun muualle, mutta luultavasti kyseiset lentokoneet lentäisivät reittejään ilman Richard Longiakin.)

Miten kivitalot sopivat veistoksen päälle?

Keijo Nevaranta: Kiviaika - Stone age 1998 (kuva: Kari Lunnas)

Sarjasta vanhan kertausta: Julkaisin oheisen kirjoituksen mielipiteenä Pohjolan sanomissa lokakuussa 2007 kuullessani ensimmäistä kertaa Ruutinrannan ja "Kiviaika - stone Age" -teoksen tuhoamishankkeesta:

"Ruutinpuistoa ei saa tuhota! kuulin hurjia huhuja, että suunnittelemani stone age-veistoksen päälle/ympäristöön Kemin Ruutinpuistoon ollaan kaavoittamassa kivitaloaluetta.

En tiedä miten kivitalot saataisiin veistoksen päälle anturoitua.

Käytin vuosina 1997 - 1998 noin 1,5 vuotta Stone Age -veistoksen suunnitteluun sen nykyiselle paikalle.

Kivimies Ahti Mäntylä mesenaattina vastasi 140 000 kiloa painavan teoksen materiaalikustannuksista. Pelkästään teokseen käytetyn graniittimäärän ulosmyyntihinta OK-Grabniitilla oli tuolloin noin 650 000 markkaa.

Teoksen kokonaisbudjetti oli 1,035 miljoonaa markkaa. kyseessä on tiettävästi suomen suurin graniittiveistos ja pysyvöä ympäristötaideteos.

Koko teos lahjoitettiin aikanaan Kemin kaupungille pysyväksi ja näkyväksi toisen vuosituhannen lopun inhimillisen kulttuurin muistomerkiksi. Stone agen esikuvana on ollut englannin wiltshiressä sijaitseva yli 3000 vuoden ikäinen stonehenge-aurinkotemppeli.

Stonehengen tavoin myös "Stone Age" -teoksen lähtöajatuksena on ollut siirtää jotain yli ajan kestävää ihmiskunnan henkisestä perinteestä toisen vuosituhannen lopulle ja seuraaville vuosisadoille, ihmiskunnan aamuhämärästä kenties ihmiskunnan iltahämärään asti.

Kuten Stone Age -teioksen graniittipaateen kiinnitetyssä laatassa todetaan:

"Stone Age" kantaa viestiä ihmiskunnan henkisestä perinnöstä. Veistos on muistomerkki suomalaiselle kaivosteollisuudessa, Outyokummun Elijärven kaivokselle ja lahjoittaja ahti Mäntylän elämäntyölle kivialalla."

Kun suunnittelin teosta ja sille haettiin Kemin kaupungilta rakennuslupaa, kaupungin edustajat lupasivat suullisesti teokselle 2000 vuoden takuun.

"Kyllä se tällä paikalla pystyssä pysyy ainakin yhtä kauan kuin stonehenge, joka on luonnon pohjalla. tämä on paremmin perustettu", kaupungin edustajat vakuuttivat.

Teosta suunnitellessani ja uhratessani siihen 1,5 vuotta ainutkertaisesta elämästäni en voinut mitenkään kuvitella, että jo 10 vuotta sen valmistumisen jälkeen teosta ja sen ympäristöä ollaan tuhoamassa lyhytnäköisellä kaupunkisuunnittelulla.

Materiaaliset vahingothan ovat aina korvattavissa, mutta entä minun elämäni ja teoksen suunnitteluun käyttämäni aika? Kuka ne korvaa?

Mutta yleisemmin:

Ruutinpuisto on nykyisellään jalokivi Kemin kaupungin sydämessä. Kemin kaupungin kauneus on nimenomaan sen rantapuistoissa, jotka helmijonona kiertävät koko kaupungin.

Ruutinpuisto on yleisenä virkistysalueena paljon arvokkaampi kuin yksityisten ihmisten asuinalueena. Ihmiskunnan pitkässä juoksussa jokin koirapuisto tai lasten leikkipuisto on arvokkaampi kuin tyly kivitalomaisema.

Ruutinpuistossa on arvaamattoman suuret mahdollisuudet sen kehittämiseksi yleiseen virkistyskäyttöön.

Mihin muuten on unohdettu Kemin kaupungin rantasuunnitelma ja sen toteuttaminen? ruutinpuistoa Kemin kaupungin kannattaisi kehittää veistos-, taide- ja tapahtumapuistoksi - jos kaupungilla olisi rahaa...

Epäilen että suunnitelma ruutinpuistosta asuntoalueena on syntynyt jonkun konsulttitoimiston kahvipöydässä konsultin silmäillessä huolimattomasti rakentamatonta länttiä: "Aha, tuossahan on trakentamaton alue. Rakennetaanpa sinne!"

Tämä on helpoin, lyhytnäköisin ja vaarallisin tie kaupunkisuunnittelussa. on irvokasta että juuri Stone Agesta ja sen ympäristöstä uhkaakin nyt tulla toisen vuosituhannen lopun henkisen perinnön jatkamisen sijaan ruutinpuiston tuhoamisen muistomerkki. Itse "Stone Age" -teokseen liittyy olennaisena osana myös se ympäristö, jossa monumentti sijaitsee.

Uskon että Kemin kaupungin päättäjät ovat riittävän kaukonäköisiä estääkseen Ruutinpuiston tuhoamisen.

Jos nyt kuitenkin käy niin, että kaupungin päättäjät lyhytnäköisesti tahtovat pilata Kemin rantamaiseman, "Stone Age" -teoksen ja Ruutinpuiston alueen, ehdotan että "Stone Age2 siirretään Kemin kaupungintalon katolle.

Siellä se on turvallisimmassa paikassa, kun otsonikato on tappanut yläilmakehän, kasvihuoneilmiö on sekoittanut maapallon lämpötasapainon, napajäätiköt sulavat ja merten pinnat nousevat 1900-luvun lopun ja 2000-luvun tuhoamiskulttuurin seurauksena.

"Stone age" on tarkoitettu myös henkiseksi keskukseksi, joka tarjoaa puitteet erilaisten tapahtumien järjestämiseksi ruutinpuiston alueella.

"Ensi kesäpäiväntasauksena "Stone age" -monumentilla järjestetäänkin muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen "Ilmaiskulttuurifestivaali", joka on kaikille kaupunkilaisille avoin ja ilmainen tapahtuma vuoden pisimpänä päivänä.

Tervetuloa viihtyymään niin kauan kuin alue on yleisessä käytössä!

Keijo Nevaranta

Kivirunoilija, monitaiteilija

Seinäjoki"