Syyskuun runot

runo 14.9.2016

harsoiset pilvet

olivat kuin islantilainen muusikko

olisi soittanut pyykkilautaa

taivaalle

kaksi haikua 24.9.2016

rastaat lentävät

rannalla kaikkiin suuntiin

valmiina lähtöön

kurkien muutto

ne kolaavat aurallaan

sinisen taivaan

Haiku 26.9.2016

perhonen uupui

se väsähti elämään

teki osansa

(in memoriam perhoselle, joka ehti asua luonani vain kaksi päivää, mutta johon ehdin kiintyä syvästi.)

Haiku 27.9.2016 (perhonen osa II)

jeesuksen ihme

yökkönen virkosi

nousi kuolleista

2 haikua 27.9.2016

jokirannassa

rastaiden levottomuus

lähdön odotus

tuhat rastasta

purjehti ylitseni

kuin hyttyspilvi

Unohtunut haiku (syyskuun alku)

kaakkurin huuto

rikkoo yöhiljaisuuden

palsanlahdella

2 haikua 29.9.2016

1.

istun rannalla

iltaa pitkin viilenee

hämärtyy yöksi

2.

rastaita parvi

ne pitävät kokousta

rupattelevat

Tanka 30.9.2016

Hyvästi lakeus!

Nomadi purkaa majan.

En jää kaipaamaan.

Lähden rastaiden matkaan.

Etsin ihmisen sijaa.

Bjarmia – suomalaisugrilaisten vähemmistökansojen runoutta

Bjarmia-antologia

suomensukuisten vähemmistökansojen runoantologia

toim. Ville Ropponen

114 s. Savukeidas 2015

I

Viime vuonna osallistuin etnofuturistisen taidesymposiumiin Multialla. Samoihin aikoihin ilmestyi Savukeidas-kustantamolta Ville Ropposen toimittama Bjarmia-antologia. Joka esittelee suomalaisugrilaista nykyrunoutta Venäjältä ja Virosta.

Etnofuturismi on keskeisesti esillä myös Bjarmia-antologian runoudessa. Kaikki kokoelman kahdeksan runoilijaa edustavat kielivähemmistöjä omissa maissaan.

”Esittävä runous vallitsee, rumpu kaikuu ja korpi kohisee. Kokoelman runoissa näkyvät luonto, mytologia ja kansanrunouden jäljet. Taustalla digitaaliaallotb sihisevät ja kaupungin tornitalot vääntyvät kitaran kielinä”, esitellään teoksen takakannessa.

”Käy sisään!

Metsän portti on auki.”

(Jan Rahman)

II

”Metsän portti on auki.

Käy sisään, tästä lähtee polku

toiseen metsään, mäntykankaalle,

pajuniitylle.

Käy sisään, tästä lähtee polku

oravien, lintujen ja muurahaisten

valtakuntaan, ja yhden karhun,

pikkuisen ja pyöreän.

(Jan Rahman)

Bjarmia on muinaisvaltakunta, joka mainitaan muun muassa norjalaisissa ja islantilaisissa saagoissa. Ottar Haagolantilaisen matkakertomuksessa vuodelta 890 mainitaan Bjarmian asukkaiden puhuvan lähs samaa kieltä kuin fennit eli saamelaiset.

Bjarmia sijoitetaan usein Vienajoen suuhun, nykyisen Arkanglin alueelle. Martti Haavio on tulkinnut bjarmien olevan vepsäläisiä. Komilainen kirjailija Kallistrat Zakov väittää bjarmeja muinaisiksi komeiksi. Varmalta tuntuu vain, että Bjarmian asukkaat puhuvat suomalaisugrilaista kieltä.

”Sijaitsee Bjarmia sitten Vienanmerellä, Karjalasssa, Komissa, Virossa tai kenties Marinmaalla, kyseessä on taikojen ja kuvitelmien valtakunta, johon voimme kaikki samaistua”, kirteyttää Ville Ropponen.

III

”... sen sijaan että istuisin paikallani, tuijottaisin

miten puu palaa ja linnut

sirkuttavat vielä palamattomien puiden

ja ihmisten latvoissa.”

(Jan Rahman)

Antologia esittelee siis kahdeksan runoilijaa. Mukana ovat marilaiset Valeri Mikor ja Raisia Sungarova, komilainen Nina Obrezkova, karjalainen Santtu Karhu, vöruksi kirjoittavat virolaiset Aapo Ilves, Jan Rahman ja ja Magnus Konnula sekä udmurtti Nadi Muś.

Antologian vanhin runoilija on vuonna 1960 syntynyt Valeri Mikor, nuorin 1987 syntynyt Raisia Sungurova. Suomalaisille lukijoille tunnetuimpia lienevät karjalankielellä laulava muusikko Santtu Karhu, nykyään Helsingissä asuva vuorimarilainen Mikor sekä yhteiskokoelman Heli Laaksosen kanssa kirjoittanut Jan Rahman. Suomeksirunoja on aiemmin ilmestynyt myös Nina Obrezkovalta sekä Muś Nadilta.

Antologian julkaisemisen taustalla on syksyllä 2013 ja kesällä 2014 järjestetty runokiertue, jolle nämä kahdeksan runoilijaa osallistuivat.

IV

”...Nyt viljankorret ajattelevat:

tapahtuneelle ei voi enää mitään.”

(Raisia Sungurova)

- Kokoelman runoilijoita yhdistää laajasti ottaen kiinnostus luontoon, mytologiaan, kansanperinteisiin ja niin sanottuun etnofuturistiseen taidesuuntaukseen. Näissä runoissa moderni maailma yhdistyy kansanrunouden jälkiin, laulullisuuteen ja rytmiin, kirjoittaa Ville Ropponen.

Etnofuturismi saattaa suomalaisen lukijan korviin kuulostaa hieman huvittavaltakin käsitteeltä, mutta Venäjän alistettujen ugrilaisten kansojen keskuudessa se on hyvin merkittävä kirjallinen, taiteellinen ja poliittinenkin suuntaus, se on vähemmistökansojen kansallismielistä kulttuuria,

Etnofuturismi on silloisen Neuvostoliiton vallan alla eläneessä Virossa 1980-luvun lopussa syntynyt taidesuuntaus, joka 90-luvulla levisi kaikkialle suomalaisugrilaisille alueille, erityisesti Udmurtiaan ja Komiin.

Etnofuturismin päämääränä on yhdistää modernia ja postmodernia maailmankulttuuria perinteiseen, paikalliseen ja kansalliseen,

Etnofuturismi on myös vastarintaa. Suurten kielten eli tappajakielten asemasta se keskittää huomiomn pieniin kieliin ja vähemmistökieliin.

”Se kysyy miten pienet kansat ja kulttuurit voivat selvitä hengissä tasapäistävän, ylikansallisin tunnuksin ja turbokapitalistien logiikan mukaan jyräävän globalisaation taifuunissa, globalisaation joka niin usein tuntuu seuraavan vain suurten ja voimakkaiden kieltä ja mieltä.”

V

”Sinä seisot Volgan rannalla

palavana kynttilänä

katsoen toista rantaa kohti.

Vaikka puhaltavat kovat

tuulet haluan, että

et sammuisi ikinä.”

(Valeri Mikor)

Ennen kaikkea Bjarmia-antologia muistuttaa meitä siitä, miten kauas me suomalaisessa nykyrunoudessa olemme pääosin kulttuuriset juuremme ja luontoyhteytemme kadottaneet.

”Viimeinen heinäsuovasi on jäänyt vielä nostamatta,

viimeiset marjasi ovat vielä metsästä tuomatta,

viimeinen lapasparimme on vielä kutomaton,

viimeistä lauluasi emme ole vielä laulaneet...”

(Nina Obrezkova)

Perhoskammo ja iso perhonen

Lähistöllä asuvalla ystävälläni on perhoskammo. Perhoskammo saattaa ensi kuulemalta naurattaa, mutta se on ihan oikea fobia, jolla on tieteellinen nimikin: lepidopterophobia eli suomeksi perhoskammo. Sen oireisiin kuuluu että varsinkin suuret perhoset pelottavat.

 

Ystäväni soitti minulle eilen hädissään: "Voitko tulla pelastamaan, keittiössäni on ISO perhonen. Minä pelkään kuollakseni hämähäkkejä ja perhosia." Lupasin lähteä apuun heti, en nauranut. Jossain alitajuntani hämärissä komeroissa piili mielikuva että perhoskammo on todellinen fobia siinä missä itseäni ahdistava korkean paikan kammokin, joka saa jalkani vapisemaan jo noustesssani tuolille seisomaan.

 

Otin keittiön kaapista litran pakasterasian kansineen, vedin kumisaappaat jalkaan ja riensin apuun. Kysyin missä päin hirviö oleskeli, kun paniikissa oleva ystäväni tärisi olohuoneessa. Hän sanoi että näki sen lähellä kattoa jääkaapin yläosassa. 

 

Löysin syyllisen. Korkean paikan kammostani huolimatta kiipesin keittiötuolille, otin perhosen pakasterasiaan ja ujutin kannen päälle, ja vein ötökän ulos kuistin portaalle. 

 

Olin arvaillut mielessäni matkan varrella mikä iso perhonen kyseessä oli ja arvaillut lähinnä neito- tai amiraaliperhosta. Tämä oli kyllä iso, yhtä iso kuin edellämainitut, mutta tuollaista perhosta en ole koskaan ennen nähnyt. Päätin yrittää ottaa kännykälläni siitä valokuvan samalla kun avasin varovasti kannen. Oletin perhosen lehahtavan välittömästi vapauteen.

 

Mutta ei, perhonen ei hievahtanut pakasterasian pohjalta minnekään. Otin hätäisesti pari huonoa kuvaa, joista on vaikea selvittää lajia kun siivet olivat supussa ja perhoskirjoissa perhosten siivet ovat aina viuhkoiksi levitetyt. Ulkomuodon perusteella arvailin kiitäjää tai kehrääjää.

 

Jätin kannen auki perhosen lentää vapauteen ja kiirehdin rauhoittamaan ystävääni. Rupattelimme siinä tunnin verran ja minä lähdin kuistille tupakalle. Vilkaisin ohimennen säilykepurkin pohjalle ja perhonen kökötti edelleen purkin pohjalla samassa asennossa. 

 

Olisin halunnut kuvan sen siivistä ja sain idean. Otan sen kotiperhosekseni siksi aikaa että se lennähtäisi vaikka olohuoneeni ikkunaan ja saisin kuvan perhosesta koko komeudessaan.

 

Näin toimin. Vein perhosen kotiini, asetin purkin ikkunalaudalle ja aina välillä kävin tarkistamassa tilannetta. “Kiitäjäksi” kyseessä oli kyllä harvinaisen flegmaattinen yksilö. 

 

Toin perhosen kotiin iltapäivällä. Iltaan mennessä se oli jossain vaiheessa kiivennyt pakasterasian yläreunalle ja aamulla näin sen siirtynen purkin toiseen kulmaan. Siinä se nyt kököttää ja mököttää edelleen. 

 

Onko tämä kiitäjille luonteenomaista käyttäytymistä, vai onko perhoseni jotenkin sairas, pohdin. Päätin ryhtyä ruokkimaan ja elvyttämään perhosta vireämpään kuntoon. Kuumensin mikrossa tilkan vettä ja sekoitin siihen niin paljon sokeria kuin veteen nyt yleensä saa sekoitettua, sokerilientä. Kaadoin liemen kivennäisvesipullon korkille jäähtymään. 

 

Kun liemi oli jäähtynyt vein korkin varovasti pakastepurkille ja pudotin sen keskelle rasian pohjaa. Onnistuin pudotuksessa niin hyvin että korkki jäi pohjalle aiottuun asentoon, liemi pysyi korkissa. 

 

Nyt olen taas odotellut. Mutta sokeriliemen hajukaan ei saa perhosta aktivoitumaan. Onko kenelläkään reseptiä siitä mitä voisin tehdä. Ajattelin jo kesyttää perhosen kotiperhosekseni jota lennättäisin sitten pihalla ohuen langan varassa kuin leijaa. Mutta ei noin kesyä perhosta voi kesyttää.

 

Ja osaako joku arvata mikä tuo perhonen voisi olla. Sen siivet ruumista vasten ovat yhtä suipot kuin vartalo. Pää on keltaoransssi paksuhko samoin kuin tumma vartalo. Siivet ovat harmaanruskeat, olen erottavinani niissä pari pienehköä silmätäplää. Kyljissä tai supistettujen siipien laidassa on leveä valkoinen raita. Se on heikosti karvainen, mielestäni kuitenkin kaljumpi uin kehrääjä. Minusta se muistuttaa hiukan mäntykiitäjää, mutta en tiedä miltä mäntykiitäjä näyttää siivet supussa sivukuvassa, tai olisiko jokin muu kiitäjä?

 

Ja ennen kaikkea. Mitenkähän minun tässä uudessa kotieläinhommissani lopulta käy? Täällä on hallaa ollut jo monena yönä peräkkäin. myöhäissyksy ja talvi lähestyy, en raaskisi sitä uloskaan lähettää kuolemaan. Neuvokaa nyt joku hyvät kaverit miten saan perhoseni elpymään, miten saan houkuteltua sen syömään ja mitä tuollainen perhonen mieluiten syö?

Voiton päivä rasismista

Kuten ryhmässäni "LOL Dears of Odin -klovnit Ylistaro" lupasin, sytytin illalla hautakynttilän kuistini kaiteelle. 

Se on muistokynttilä 28-vuotialle Jimi Karttuselle, joka menehtyi 16. syyskuuta 2016, viikko sen jälkeen kuin Suomen vastarintaliikkeen aktivisti oli pahoinpidellyt hänet Helsingin Elielinaukiolla. 

Mutta se on myös toivon kynttilä 24.9.2016 useilla paikkakunnilla järjestettyjen Peli Poikki -mielenosoitusten johdosta, siitä että hiljainen enemmistö nyt suureen ääneen ja suurella joukkovoimalla nousi vaatimaan maamme valtiojohdon, hallituksen ja eduskunnan sekä jokaisen kansalaisen puuttumista maahamme ilmestyneisiin järjestäytyneen rasismin ilmiöihin kuten Suomen Vastarintaliikkeen, Soldiers of Odinnin ja Rajat Kiinni-liikkeen toimintaan. 

On surullista, että sekä kansalaiset että lainsäätäjämme sai laajemmassa mitassa havahtumaan vasta rasistisen järjestön Suomen Vastarintaliikkeen tapahtumassa tehty tappo, jonka uhriksi joutui rasismia vastaan äänensä korottanut Jimi Karttunen. 

Tähän olisi voitu ja pitänyt puuttua jo paljon paljon aiemmin, siinä vaiheessa kun perustuslain vastaiset rasistijärjestöt ryhtyivät sylkemään suustaan muukalaisvastaisuuden mantraa. 

Jimi Karttunen joutui tahtomattaan marttyyriksi, mutta se myös sai kansalaiset heräämään. Peli Poikki -mielenosoitusta Helsingissä ja muilla paikkakunnilla voidaan pitää Voiton päivän tapahtumana suomalaisesta rasismista. 

Helsingissä "Nyt riittää rasismi ja fasismi" -tunnuksen takana marssineeseen mielenosoitukseen osallistui 15000 - 20000 ihmistä, kun samaan aikaan mm. Rajat Kiinni ryhmän organisoimaan vastamielenosoitukseen, joka siis vastusti rasismin vastustamista, osallistui poliisin arvion mukaan kymmenkunta ihmistä. 

Se näytti rasistisen liikehdinnän todellisen kannatuksen suomalaisessa yhteiskunnassa. Niinpä sytytin kynttiläni myös toivon soihduksi suomalaisen rasistisen liikehdinnän roviolle. 

Kynttiläni kestää palaa korkeintaan kolme vuorokautta, mutta työ on edelleen kesken, niin kauan kuin yksikin rasisti yhteiskunnassamme saa oikeutuksen toimintaansa. 

Niinpä ei riitä, että yhtenä päivänä saavutettiin suuri voitto, vaan että sytytämme uusia kynttilöitä ja jatkamme rasisminvastaista toimintaa kaikkialla Suomessa jokaisena päivänä niin kauan että rasistinen toiminta ja rasistinen ajattelu on lopullisesti kitketty juuriltaan isänmaassamme. 

Ei riitä että Peli puhallettiin poikki yhtenä päivänä, se pitää puhaltaa poikki vuoden jokaisena päivänä nyt ja tästä päivästä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen asti!

Jämsänkosken paperitehtaan lupahakemus

Siirrä postilaatikkoon

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Asia. Ympäristönsuojelulain mukainen lupahakemus/UPM, Dnro LSSAVI/6460/2015

Mielipide UPM-Kymmenen Jämsänkosken paperitehtaan lupahakemukseen liittyen

Olen käynyt Jämsänkoskella tänä vuonna kahdesti. Olin noin 6-13.5. Jämsänkoskella viikon paperitehdasta vastapäisellä pienellä suojelualueella rankoja keräämässä ja siistimässä ympäristöä. Syyskuun alussa olin vuokra-asunnon näytössä noin kilometrin päässä tehtaasta. Ympäristö on viihtyisä ja minun olisi mahdollista saada sieltä asunto.

Mutta.

Jämsänkosken paperitehdas haisee. Se haisee mädäntyneen kananmunan ja ammoniakin sekoitukselta. Ainakin haisi koko toukokuun vierailuni ja syyskuun käyntini ajan. Syyskuussa sain astmakohtauksen kaltaisia oireita tehtaan hajusta johtuen. Suvussani on astmaa: äidillä, veljellä, siskontytöllä ja itsellänikin diagnosoimaton astman rajatila. En tiedä kykenenkö muuttamaan sinne ellei tehtaalla tehdä mitään haju- ja muiden ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

On esitetty että hajuhaitat johtuvat biologisesta puhdistamosta eivätkä itse tehtaan prosessista. Käsittääkseni ne silloin nykytekniikalla ja nykytietämyksellä olisi mahdollista saada kuriin ilman ylivoimaisia kustannuksia jos asiaan vain halutaan ja viitsitään paneutua.

Haju ei ole pelkästään esteettinen haitta. Hajua ei synny ilmaan itsestään vaan sen taustalla ovat kemikaalit, tässä tapauksessa ilmeisen haitalliset aineet ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle.

Nuorempana asuin ja liikuin useilla tehdaspaikkakunnilla, joissa haisi sama mätä kananmuna etten sanoisi paska. Silloin sanottiin että haju on rahaa. Mutta maailma on muuttunut ja ympäristöasioihin pitäisi kiinnittää jatkuvasti enenevää huomiota.

Valkeakoskella haisi raha ja paperiteollisuus. Kristiinankaupungissa haisi Kaskisten Metsä-Botnian sellutehdas 30 kilometrin päähän. Kemissä haisi aina, koska toisella puolella kaupunkia sijaitsivat Veitsiluodon ja toisella puolella Metsä-Serlan tehtaat. Oulussa haisi Kemira.

Mutta 1990-luvulta lähtien ympäristölainsäädäntö on kehittynyt ja lupaehdot tiukentuneet, onneksi ja ihmisten elinympäristön hyväksi. Hajuhaittoja on suurilla tehdaspaikkakunnilla onnistuttu vähentämään. Kemissä ei haise enää kovinkaan usein, Valkeakosken ohi voi yleensä ajaa autolla nenästä kiinni pitämättä. Ja niin edelleen. Tämän pitäisi olla mahdollista myös Jämsänkoskella ja katson, että sitä pitää edellyttää lupaehdoissa myös UPM-Kymmene Jämsänkosken tehtaan lupapäätöksen yhteydessä.

2. Muut haitat

Jämsänkosken paperitehdas sijaitsee Jämsänjoen rannalla ja sen käsitellyt jätevedet laskevat jokea pitkin Jämsän keskustaan sekä edelleen lopulta Päijänteeseen. Jämsänjoen virkistyskäyttöarvo on käytännössä tuhoutunut paperitehtaan vuoksi. Miten tämä arvo voitaisiin seudun asukkaille korvata?

Jätevesipäästöjen määrää on vuosikymmenten kuluessa saatu pienennettyä, mutta se ei tarkoita että tehtaan jätevedet nykyään olisivat puhtaat. Niiden puhdistamista voidaan edelleen tehostaa ja toivon että niin vaaditaan lupapäätöksessäkin.

Entä melu- ja valosaaste? Nimensä mukaisesti ne ovat saasteita ja aiheuttavat näin ollen haittaa alueen asukkaiden elinympäristölle ja heidän elämäänsä. Tätä voitaisiin vähentää parantamalla toimintakäytäntöjä, mutta esimerkiksi asuinalueiden arvonmenetys ja arkielämän haitat pitäisi myös korvata alueen asukkaille. Melu- ja valosaasteet pitäisi myös ottaa huomioon lupapäätöksessä.

Toivon todella että lupaviranomainen pystyy aseettamaan Jämsänkosken paperitehtaalle sellaiset lupaehdot, jotka jatkossa mahdollistavat Jämsänkosken ja Jämsän asukkaille viihtyisämmän ja elinkelpoisemman asuinympäristön ja itse kykenisin muuttamaan paikkakunnalle pelkäämättä hengitystiesairauksia.

Ylistarossa 21.9.2016

Keijo Nevaranta

kuvataiteilija, runoilija

elokuun runot

Haiku 1.8.2016

telkkä sukelsi

vedessä laajenevat

pyöreät väreet

vaelluskirjaa 2.8.2016

Kirjoittaisin jotain mutta mitä?

Kävelin joen rantaan,

katselin kun pikkukalat

noukkivat veden pinnalta perhosia.

vene oli kaadettu kumolleen

rantapuuta vasten.

Istuin siinä pitkään ja ihmettelin.

Rastaat kerääntyvät jo parveen

aavistaen syksyn.

Punarinta tiputteli äänipisaroita

vastarannalla.

Ja hetken kaikki oli hiljaa.

Runo 12.8,2016

Sateenharmaat pilvet purjehtivat yli taivaan

repaleinen taivas, repaleinen mieli

ja olen tyytyväinen katoksesta

kun kaatosade ryöppyää kaikkialta niskaan

Haiku 14.8.2016

rastaat parveilee

sataa päiväkausia

enteilee syksyn

runo 24.8.2016

Neitoperhosen siiveniskut

heijastuvat aamuauringon valossa

ikkunaan ja ikkunan läpi;

päätyvät tummana, suurentuneena

lepattavana varjona

harsoisiin oransseihin ikkunaverhoihin. 

Runoo ja haikuu 25.8.2016

Haiku

pajussa kukkii

isokierto on kasvanut

sitä halaamaan

Rakkausruno

Täi on pieni, nätti ja pullukka

kuten sinäkin rakkaani.

Kun hymyilet, naamasi on

kuin kuolleella hylkeellä.

Runo

Liukastuin ja lensin

jokirannassa

selälleni rapakkoon

Haiku

Kaukolanranta

istumakivelläni

kiitän kaikesta

Runo 27.8.2o16

Ajattelin ihmisyyttä,

vaikka sillä sanalla on huono kaiku

paitsi ihmisten

myös eläinten, puiden ja kivien keskuudessa.

Mutta se voitaisiin laittaa pesukoneeseen

ja ottaa sen jälkeen uudestaan esiin

pyykkinarulle kuivumaan.

RUNO 27.8.2016

Hiljainen kivi kestää,

aallot tulevat ja menevät,

katoavat.

(omistettu Helge Riskulalle joka keksi hiljaisen kiven)

Runo 28.8.2016

syysmyrsky riehuu

repii puita juuriltaan

silti on lämmin