keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kirjoja hyllystäni: Saarikosken myöhäiset merkinnät





Pentti Saarikoski: Bretagnen päiväkirja
ja muita myöhäisiä merkintöjä
toim. Helena Saarikoski. 72 s.
Partuuna, Helsinki 2016


”Männyn neulaset
juttelevat etelätuulen kanssa
Olen kaukana poissa
seuduilta joissa minun äitini syntyi”

Syntymäpäivänäni postilaatikkoon kolahti kirje, jonka sisällä oli ohuehko kirja. Tämä josta nyt kirjoitan. Pentti Saarikosken Bretagnen päiväkirja ja muut myöhäiset merkinnät. Kirjassa on myös Saarikosken kuvataiteellista tuotantoa, jota en tässä ryhdy kommentoimaan.

Ilahduin kyyneliin. Joku oli ajatellut minua ja oikein ostanut minulle varta vasten kirjan, sen sijaan että olisi lähettänyt iänikuisia ilmaiskappaleita tai divarilöytöjä, kuten minä lähettäisin ystävilleni, jos minulla olisi rahaa postimerkkeihin. Juuri sen kirjan jonka halusin lukea, josta olin juuri kuullut, mutta en vielä ollut saanut käsiini.

Pentti Saarikoski kirjoitti päiväkirjaa lähes koko ikänsä. 13-14-vuotiaasta viimeiseen kesään 1983, 45-vuotiaaksi. Kirjassa on kolme erillistä tekstiä: ”Rakas roskainen Dublin”, runomuotoinen raportti Bloomin päivän vietosta 16.6.1982, ”Bretagnen päiväkirja” matkalta 3.3.-26.3.1983 ja kotona Tjörnillä kirjoitettu kolumni, joka julkaistiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen sarjassa ”Viimeinen sana” syyskuussa 1983, postuumisti. Kirjan on toimittanut Pentti Saarikosken tytär Helena Saarikoski.

II

Kaikki näistä teksteistä ei näe päivänvaloa ensimmäistä kertaa. Rakas roskainen Dublin on ilmestynyt Parnassossa. Bretagnen päiväkirja kuuluu Saarikosken Kootuissa teoksissa (Otava) vielä julkaisemattomiin päiväkirjoihin. Viimeinen sana sai siis ensi-iltansa Helsingin Sanomissa. Mutta 23 vuotta Saarikosken kuolemasta kesti ennen kuin nämä Suomen merkittävimmän nykyrunoilijan tekstit pääsivät kirjan kansien väliin.

Rakas roskainen Dublin kertoo Pentti Saarikosken yhden päivän vaelluksesta James Joycen Odysseuksen synnyinsijoilla Dublinissa. Odysseus on yhden päivän romaani, jota Joyce kirjoitti kahdeksan vuoden ajan vuodesta 1904 alkaen. Sen päähenkilöitä ovat rahaton lehtikirjoittaja Joycen alter ego Stephen Dedalus ja hieman surkuhupaisa ilmoitushankkija Leopold Bloom, jonka kunniaksi Irlannissa vietetään lähes kansallispäivän veroista Bloomin päivää joka vuosi kesäkuussa kirjoittamisen aikaan.

Saarikoski suomensi Odysseuksen 70-luvulla, mutta ei noihin aikoihin omien sanojensa mukaan osannut juuri lainkaan englantia. (Juuri lainkaan; 70-luvun alussa Saarikoski suomensi myös Salingerin Sieppari ruispellossa.) Kuitenkin Saarikosken suomentamaa Odysseusta pidetään eräänä Euroopan parhaista Odysseus-käännöksistä. Hän itse on tunnustanut kääntäneensä kirjan pääosin saksan, ranskan ja kreikan kielistä ja loput hän on pistänyt omiaan.

Saarikoski harharetkeilee siis yhden päivän Odysseuksen tapahtumapaikoilla. Hän jättää runoelmassa kertomatta, että hänet oli kutsuttu kunniaviraaksi Bloomin päiville Dubliniin. Samoin sen kuriositeetin, jonka Mia Berner kertoo muistelmassa ”PS – merkintöjä suruvuodelta”, että he eivät meinanneet päästä koko Dubliniin, koska tullimies ei suostunut uskomaan, että humalainen runoilija joka ei osaa puhua sanaakaan englantia, on kääntänyt Joycea suomeksi. Mutta vaikka Saarikoski ei välttämättä osannut puhua kieliä, hän ymmärsi niitä. Mutta Dublinin kekkerit Saarikoski luistaa ja retkeilee päivän omiaan, osittain Leopold Bloomin hahmossa:

”Minä olen romaanihenkilö
Leopold Bloom
osoitteeni on 7, Eccles Str., Dublin
ammatti: ilmoitushankkija
siinä talossa ei asu kukaan
siinä talossa ei asunut kukaan
16.6.1904
siinä talossa ei asu kukaan tänäänkään
16.6.1982
hiiret ja kyyhkyläiset siellä vain
rakentavat omiaan
olen näet tuo mainittu Leopold Bloom
ovat tänään tulleet tavoittamaan
suuret kulttuuripersoonat
eri puolilta maailmaa
en aio olla niiden oppaana
tänä päivänä kuljen eri tietä”


III

Auray

”Ihmisten kasvot tänään
pieniä vuoristoja:
katselen niitä ikkunasta.

Näen ne silmieni ikkunoista.”

Bretagnen päiväkirja on siis kirjoitettu 3.-26.3.1983 runsaan kolmen viikon Bretagnen matkan aikana, jonka Saarikoski teki vaimonsa Mia Bernerin ja osittain kuvanveistäjä Kari Huhtamon kanssa. Tiarnia trilogia, Saarikosken pääteos on ilmestynyt. Objektiivisesti runoilija toteaa että Tiarnia on hänen parasta runouttaan nuoruuden runojen ohella ja hän on tällä hetkellä Euroopan paras runoilija.

Saarikoski kääntää Bretagnessa Werner Aspenströmiä, mutta kääntäminen ei ota sujuakseen, koska Aspenström kirjoittaa niin yksinkertaisesti. Salakavalasti. On vaikea löytää runoihin oikea tunnelma. Saarikoski juo turhautuneena, Mia juo, Huhtamo juo: Kronenbourgia, Beckiä, Kiltonia, giniä ja kalvaa. Juominen tulee kun työ ei suju. Mia ja Pentti riitelevät. Mia riitelee Huhtamonkin kanssa. Lopulta kääntäminen alkaa sujua:

”Olen tehnyt Aspenströmiä koko päivän – ruotsalaista runouttako kääntämään minä tänne tulin?” kirjailija ihmettelee. Bretgnen päiväkirjojen pyrkimys on kai tulla Aika Prahassa tai Islannin päiväkirjojen kaltaiseksi teokseksi, mutta niin korkealle se ei kanna.

Saarikoski on myös Bretagnessa edelleen julmistunut siitä, että häntä ei otettu mukaan Raamatun suomennoskomiteaan, vaikka hän on ainoa suomalainen runoilija joka kykenee lukemaan Raamattua sillä kielellä millä se on kirjoitettu: muinaiskreikaksi. Sen sijaan suomennoskomiteaan otettiin Lassi Nummi joka ei osaa mitään kieltä. Saarikoski on kuitenkin suomentanut Johanneksen evankeliumin ja suunnittelee Tuomaan evankeliumin kääntämistä, koska se on paras evankeliumeista vaikka onkin tuomittu apogryfikirjojen joukkoon. Muitakin suunnitelmia on. Vaikka jo Hämärän tansseissa Saarikoski istuu viimeisenä vuorella yksin, hänen elämäntyönsä on edelleen kesken kunnes se lopulta kuolemassa on valmis.

Saarikoski kuvittaa Bretagnen päiväkirjansa piirroksin, joiden taiteellisesta tasosta en vieläkään sano mitään.

IV

Viimeinen sana on siis postuumisti ilmestynyt kolumni, joka kertoo eräästä juhannuksen jälkeisestä sunnuntaista Tjörnin saarella 1983, pari kuukautta ennen runoilijan  kuolemaa. Viikin Nils soittaa kirkonkelloja. Saarikoski kulkee luonnossa, katselee kedon kukkia ja taivaan lintuja kuin eräs vielä kuuluisampi henkilö ennen häntä. Hän poimii kukkavihkon ja miettii Johanneksen evankeliumin sanaa ”logos”. ”Alussa oli Sana. Ja sana oli Jumalan luona. Ja sana oli Jumala.” Niin minä olen koulussa oppinut. Mutta Saarikoski haluaa kääntää sanan mieluummin järjeksi. Ja järki jää vaivaamaan hänen päätään.

Kolumni ei ole pitkä, mutta runoilijan työ täyttyy senkin lopussa:

”Minotaurus, patsas jonka olen rakentanut vuorelle, katsoo täsmälleen siihen kohtaan mihin aurinko juhannusyönä laskee. Se näkee auringon vain kolmena iltana vuodessa. Se ei osaa kääntää päätään. Se on bysanttilaisen politiikan symboli. Se on keynesiläinen. Se on marxisti-leninisti. Se on bernsteinilainen. Se äänestää Reagania. Se äänestää Thatcheria. Se kannattaa kieltolakia. Minun vallassani on purkaa se, kapuanko vuorelle ja puran sen, en, kun siellä sataa.”

Pentti Saarikoski kuolee Joensuussa Suomen matkalla 24.8.1983.

PS. Toimittajan jälkisanoissa Pentti Saarikosken tytär kertoo, että Saarikosken päiväkirjoja on suomennettu vasta vuoteen 1972 asti. Nopeamminkin Otava voisi niitä julkaista. Lisäksi osan Mia Berner on tallentanut SKS:n sijaan Ruotsiin Göteborgin yliopiston arkistoon. Sitä Helena Saarikoski ei kerro, että Saarikosken vaimot, ”entiset ja nykyiset”, olivat kovia riitelemään vielä hautajaisissakin keskenään siitä kuka oli rakkain vaimo ja myöhäisten tekstien julkaisemisessa on tekijänoikeusongelmia. Edesmennyt viimeinen vaimo Mia Berner lienee myös kokonaan kätkenyt sellaisia tekstejä joissa Pentti pahiten vittuilee hänelle.

Mutta Bretagnen päiväkirja on kulttuuriteko Partuunalta, vaikka se ei edustakaan kirjallisesti parasta Saarikoskea. Se luo kuitenkin yhden omaelämäkerrallisen näkökulman tämän runoilijajättiläisen, Minotauruksen, myöhäisiin vaiheisiin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti