ja muita myöhäisiä merkintöjä
toim. Helena Saarikoski. 72 s.
Partuuna, Helsinki 2016
”Männyn neulaset
juttelevat etelätuulen kanssa
Olen kaukana poissa
seuduilta joissa minun äitini
syntyi”
Syntymäpäivänäni
postilaatikkoon kolahti kirje, jonka sisällä oli ohuehko kirja. Tämä josta nyt
kirjoitan. Pentti Saarikosken Bretagnen päiväkirja ja muut myöhäiset merkinnät.
Kirjassa on myös Saarikosken kuvataiteellista tuotantoa, jota en tässä ryhdy
kommentoimaan.
Ilahduin kyyneliin. Joku oli
ajatellut minua ja oikein ostanut minulle varta vasten kirjan, sen sijaan että
olisi lähettänyt iänikuisia ilmaiskappaleita tai divarilöytöjä, kuten minä
lähettäisin ystävilleni, jos minulla olisi rahaa postimerkkeihin. Juuri sen
kirjan jonka halusin lukea, josta olin juuri kuullut, mutta en vielä ollut
saanut käsiini.
Pentti Saarikoski kirjoitti
päiväkirjaa lähes koko ikänsä. 13-14-vuotiaasta viimeiseen kesään 1983,
45-vuotiaaksi. Kirjassa on kolme erillistä tekstiä: ”Rakas roskainen Dublin”,
runomuotoinen raportti Bloomin päivän vietosta 16.6.1982, ”Bretagnen
päiväkirja” matkalta 3.3.-26.3.1983 ja kotona Tjörnillä kirjoitettu kolumni,
joka julkaistiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen sarjassa ”Viimeinen sana”
syyskuussa 1983, postuumisti. Kirjan on toimittanut Pentti Saarikosken tytär
Helena Saarikoski.
II
Kaikki näistä teksteistä ei
näe päivänvaloa ensimmäistä kertaa. Rakas roskainen Dublin on ilmestynyt
Parnassossa. Bretagnen päiväkirja kuuluu Saarikosken Kootuissa teoksissa
(Otava) vielä julkaisemattomiin päiväkirjoihin. Viimeinen sana sai siis
ensi-iltansa Helsingin Sanomissa. Mutta 23 vuotta Saarikosken kuolemasta kesti
ennen kuin nämä Suomen merkittävimmän nykyrunoilijan tekstit pääsivät kirjan
kansien väliin.
Rakas roskainen Dublin kertoo
Pentti Saarikosken yhden päivän vaelluksesta James Joycen Odysseuksen
synnyinsijoilla Dublinissa. Odysseus on yhden päivän romaani, jota Joyce
kirjoitti kahdeksan vuoden ajan vuodesta 1904 alkaen. Sen päähenkilöitä ovat
rahaton lehtikirjoittaja Joycen alter ego Stephen Dedalus ja hieman
surkuhupaisa ilmoitushankkija Leopold Bloom, jonka kunniaksi Irlannissa
vietetään lähes kansallispäivän veroista Bloomin päivää joka vuosi kesäkuussa
kirjoittamisen aikaan.
Saarikoski suomensi
Odysseuksen 70-luvulla, mutta ei noihin aikoihin omien sanojensa mukaan osannut
juuri lainkaan englantia. (Juuri lainkaan; 70-luvun alussa Saarikoski suomensi
myös Salingerin Sieppari ruispellossa.) Kuitenkin Saarikosken suomentamaa
Odysseusta pidetään eräänä Euroopan parhaista Odysseus-käännöksistä. Hän itse
on tunnustanut kääntäneensä kirjan pääosin saksan, ranskan ja kreikan kielistä
ja loput hän on pistänyt omiaan.
Saarikoski harharetkeilee siis
yhden päivän Odysseuksen tapahtumapaikoilla. Hän jättää runoelmassa kertomatta,
että hänet oli kutsuttu kunniaviraaksi Bloomin päiville Dubliniin. Samoin sen
kuriositeetin, jonka Mia Berner kertoo muistelmassa ”PS – merkintöjä
suruvuodelta”, että he eivät meinanneet päästä koko Dubliniin, koska tullimies
ei suostunut uskomaan, että humalainen runoilija joka ei osaa puhua sanaakaan
englantia, on kääntänyt Joycea suomeksi. Mutta vaikka Saarikoski ei välttämättä
osannut puhua kieliä, hän ymmärsi niitä. Mutta Dublinin kekkerit Saarikoski
luistaa ja retkeilee päivän omiaan, osittain Leopold Bloomin hahmossa:
”Minä olen romaanihenkilö
Leopold Bloom
osoitteeni on 7, Eccles Str.,
Dublin
ammatti: ilmoitushankkija
siinä talossa ei asu kukaan
siinä talossa ei asunut kukaan
16.6.1904
siinä talossa ei asu kukaan
tänäänkään
16.6.1982
hiiret ja kyyhkyläiset siellä
vain
rakentavat omiaan
olen näet tuo mainittu Leopold
Bloom
ovat tänään tulleet
tavoittamaan
suuret kulttuuripersoonat
eri puolilta maailmaa
en aio olla niiden oppaana
tänä päivänä kuljen eri tietä”
III
Auray
”Ihmisten kasvot tänään
pieniä vuoristoja:
katselen niitä ikkunasta.
Näen ne silmieni ikkunoista.”
Bretagnen päiväkirja on siis
kirjoitettu 3.-26.3.1983 runsaan kolmen viikon Bretagnen matkan aikana, jonka
Saarikoski teki vaimonsa Mia Bernerin ja osittain kuvanveistäjä Kari Huhtamon
kanssa. Tiarnia trilogia, Saarikosken pääteos on ilmestynyt. Objektiivisesti
runoilija toteaa että Tiarnia on hänen parasta runouttaan nuoruuden runojen
ohella ja hän on tällä hetkellä Euroopan paras runoilija.
Saarikoski kääntää Bretagnessa
Werner Aspenströmiä, mutta kääntäminen ei ota sujuakseen, koska Aspenström
kirjoittaa niin yksinkertaisesti. Salakavalasti. On vaikea löytää runoihin
oikea tunnelma. Saarikoski juo turhautuneena, Mia juo, Huhtamo juo:
Kronenbourgia, Beckiä, Kiltonia, giniä ja kalvaa. Juominen tulee kun työ ei
suju. Mia ja Pentti riitelevät. Mia riitelee Huhtamonkin kanssa. Lopulta
kääntäminen alkaa sujua:
”Olen tehnyt Aspenströmiä koko
päivän – ruotsalaista runouttako kääntämään minä tänne tulin?” kirjailija
ihmettelee. Bretgnen päiväkirjojen pyrkimys on kai tulla Aika Prahassa tai
Islannin päiväkirjojen kaltaiseksi teokseksi, mutta niin korkealle se ei kanna.
Saarikoski on myös Bretagnessa
edelleen julmistunut siitä, että häntä ei otettu mukaan Raamatun
suomennoskomiteaan, vaikka hän on ainoa suomalainen runoilija joka kykenee
lukemaan Raamattua sillä kielellä millä se on kirjoitettu: muinaiskreikaksi.
Sen sijaan suomennoskomiteaan otettiin Lassi Nummi joka ei osaa mitään kieltä.
Saarikoski on kuitenkin suomentanut Johanneksen evankeliumin ja suunnittelee
Tuomaan evankeliumin kääntämistä, koska se on paras evankeliumeista vaikka
onkin tuomittu apogryfikirjojen joukkoon. Muitakin suunnitelmia on. Vaikka jo
Hämärän tansseissa Saarikoski istuu viimeisenä vuorella yksin, hänen
elämäntyönsä on edelleen kesken kunnes se lopulta kuolemassa on valmis.
Saarikoski kuvittaa Bretagnen
päiväkirjansa piirroksin, joiden taiteellisesta tasosta en vieläkään sano
mitään.
IV
Viimeinen sana on siis
postuumisti ilmestynyt kolumni, joka kertoo eräästä juhannuksen jälkeisestä
sunnuntaista Tjörnin saarella 1983, pari kuukautta ennen runoilijan kuolemaa. Viikin Nils soittaa kirkonkelloja.
Saarikoski kulkee luonnossa, katselee kedon kukkia ja taivaan lintuja kuin eräs
vielä kuuluisampi henkilö ennen häntä. Hän poimii kukkavihkon ja miettii
Johanneksen evankeliumin sanaa ”logos”. ”Alussa oli Sana. Ja sana oli Jumalan
luona. Ja sana oli Jumala.” Niin minä olen koulussa oppinut. Mutta Saarikoski
haluaa kääntää sanan mieluummin järjeksi. Ja järki jää vaivaamaan hänen
päätään.
Kolumni ei ole pitkä, mutta
runoilijan työ täyttyy senkin lopussa:
”Minotaurus, patsas jonka olen
rakentanut vuorelle, katsoo täsmälleen siihen kohtaan mihin aurinko
juhannusyönä laskee. Se näkee auringon vain kolmena iltana vuodessa. Se ei osaa
kääntää päätään. Se on bysanttilaisen politiikan symboli. Se on keynesiläinen.
Se on marxisti-leninisti. Se on bernsteinilainen. Se äänestää Reagania. Se
äänestää Thatcheria. Se kannattaa kieltolakia. Minun vallassani on purkaa se,
kapuanko vuorelle ja puran sen, en, kun siellä sataa.”
Pentti Saarikoski kuolee
Joensuussa Suomen matkalla 24.8.1983.
PS. Toimittajan jälkisanoissa
Pentti Saarikosken tytär kertoo, että Saarikosken päiväkirjoja on suomennettu
vasta vuoteen 1972 asti. Nopeamminkin Otava voisi niitä julkaista. Lisäksi osan
Mia Berner on tallentanut SKS:n sijaan Ruotsiin Göteborgin yliopiston arkistoon.
Sitä Helena Saarikoski ei kerro, että Saarikosken vaimot, ”entiset ja
nykyiset”, olivat kovia riitelemään vielä hautajaisissakin keskenään siitä kuka
oli rakkain vaimo ja myöhäisten tekstien julkaisemisessa on
tekijänoikeusongelmia. Edesmennyt viimeinen vaimo Mia Berner lienee myös
kokonaan kätkenyt sellaisia tekstejä joissa Pentti pahiten vittuilee hänelle.
Mutta Bretagnen päiväkirja on
kulttuuriteko Partuunalta, vaikka se ei edustakaan kirjallisesti parasta
Saarikoskea. Se luo kuitenkin yhden omaelämäkerrallisen näkökulman tämän
runoilijajättiläisen, Minotauruksen, myöhäisiin vaiheisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti