Tietokonenörttieydestäni

Nörttiydestäni

 

Kuuntelin radiosta uusintana ohjelmaa nörttiydestä. Siinä haastateteltiin kahta nörttiä: Jyrki Kasvia ja Ismo Kiesiläistä.

 

Itse olen jo vuosia väittänyt olevani tietokonenörtti. Ohjelma vahvisti täysin omia käsityksiäni nörttiydestäni. Nörtit ovat ohjelman perusteella finninaamaisia, introvertteja ja inhoavat syvästi jotain, yleisimmin koululiikuntaa, ja tämä inho finnejä juuri aiheuttaakin.

 

Tietokonenörttinä minä siis inhoan sydämeni pohjasta tietokoneita ja kaikkea tietokoneisiin liittyvää ja yleisemmin kivikirveen jälkeen keksittyä tekniikkaa. Tietokoneiden logiikka nyt vain poikkeaa niin täydellisesti runoilijan logiikasta, että en niistä hölkäsen pöläystä ymmärrä enkä koskaaan tule ymmärtämäänkään. Koska en halua ymmärtää niitä pirulaisia enkä niiden sumeaa logiikkaa.

 

Otetaan nyt esimerkiksi ”yksinkertainen” tietokone, kännykkä. Miksei siinä voi olla kampea, jota kieputtamalla saa keskuksen vastaamaan ja lopulta sanomaan vapauttavasti: Hetkinen, yhdistän. Nyt sen sijaan soitti lähes mihin tahansa painellen yrittäen osua tulitikunpään kokoisiin näppäimiin (sillä älykännykkä, ei jumalan tähden) niin siellä vastataan: ”Jos haluat keskustella nettiliittymäsi laajakaistayhteyksistä paina numero x” tai jotain muuta yhtä älytöntä. Mikä ylipäätään on laajakaista? Tai mitä ihmeen virkaa on jollain reitittimellä? Mitä tarkoittaa modeemi, onko sillä jotain tekemistä modernin kanssa?

 

Tietokonenörttiyteni on saanut kuitenkin alkunsa jo paljon aiemmin, Turun yliopiston epäonnistuneella vuoden mittaisella opiskelijaurallani vuonna 1976. Näin siellä tietokoneen. Tai en oikeastaan nähnyt tietokonetta vaan tietokonehuoneen. Tietokone oli viereisen suuremman huoneen kokoinen. Sen ammottavaan kitaan syötettiin reikäkorteilla nollia ja ykkösiä kilometrien pituisilla pahvilevyillä ja huoneen toisessa päässä tietokone syöksi ahteristaan vastauksia samoina nollina ja ykkösinä niin että vastauksia ei erottanut kysymyksistä muuten kuin että ulostettu reikäkorttiketju oli jos mahdollista vielä pidempi kuin sisäänsyötetty. Se oli kammottavaa.

 

Tietokonenörttinä minä en haluaisi olla tietokoneen kanssa edes kosketusetäisyydellä. Mieluummin kirjoitan sulkakynällä pergamenttikääröön tai naputtelen poronluulla sanomalehtiä kallion kylkeen kuin Altan muinaiset kivikautiset asukkaat. Mutta se nyt vain nykymaailmassa ei kuulemma enää käy laatuun.

 

Niinpä ei ole mitenkään kummalllista, että en osaa kirjautua oikein sisään enkä ulos tietokoneelta. Kotonahan sitä ei tarvitse tehdäkään, mutta silloin tällöin kirjastossa tietokonetta käyttäessäni sivustoistani kuulemma jää jokin muistijälki koneeseen ja kakarat pääsevät kirjoittelemaan minun nimissäni homojuttuja viesteinä miespuolisille ja ”ota multa melaa”-viestejä naispuolisille fb-kavereilleni (jos niitä ylipäätään viimeisen tietokonenörtteilyn jäljiltä enää on olemassa).

 

Niin vastaavastihan tietokoneet inhoavat minua. Niinpä kun muutama viikko sitten toin viimeistä muuttokuormaa repuissani ja kasseissani kohti Jämsää eksyin junassa niin että tavarani lähtivät retkeilemään omille teilleen ensin Kuopion kalakukkomarkkinoille ja sitten Helsinkiin päätyen lopulta Suomen Löytötavarapalveluun, josta ne palautuivat kyllä aikanaan postitse minulle lukuunottamatta ruokintapönikkää ja repun pohjalle pakkaamaani avaamatonta nettiliittymäpakettia. Sinne menivät laajakaistat ja elisa-viihteet ja mobiilit ja reitittimet sun muut joita liittymäpakettikauppias arveli minun välttämättä tarvitsevan.

 

Nettiliittymän epäilen joutuneen jonkun Suomen Löytötavarapalvelun henkilökuntaan kuuluvan urheilunörtin olohuoneen varustukseen nyt, vaikka siitä ei näköjään ole jäänyt muistijälkeä yhtään mihinkään. Niinpä olen pakon edessä joutunut turvautumaan kirjaston nettipalveluihin ja joutunut jo toisen kerran kakaroiden fb-terrorismin uhriksi.

 

Minun utopiamaailmassani tietokoneita ei ole olemassa lainkaan tai jos jotain tietotekniikkaa on, se on sitä että puhelimen kampea kääntäessä Sentraali-Santra vastaa, varsinaiset tietokoneet syövät korkeintaan pahvia, niitä käsittelevät ihmiset joita en koskaan tule tapaamaan ja ystäväni kirjoittavat minulle viestejä kirjeissä kosmoskynillä. Niin ehdoton nörtti minä olen!