Vaelluskirjaa 2013 - 5 osastoa

Ensimmäinen osasto
Vaellusrunoja 3.5. 2013

I Porraspäässä

Istun kuistin kynnyksellä

odottamassa kevättä

monettako viikkoa jo

se on myöhässä

Jostain Alaskasta tulee kylmä viima

ja kolea ilma

vaikka vappukin on mennyt jo

Mutta kevät etenee

säistä huolimatta

idänsinililjat kukkivat tontin nurkalla

raparperi nostaa esiin

homoeroottisia varrenalkujaan

viime kesän ruohosipulit

nostavat päättään

kuin kukkapenkki olisi irokeesikampaus

Mutta olen kuvitellut

että tuulta olisi mennyt niin paljon ylitse

että se alkaisi jo loppumaan

jostain käsittämättömästä

sitä aina vain kasvaa lisää.

II Puistossa

Omituinen naakka:

sen keho oli valkoisilla laikuilla kirjailtu

värivirheinen yksilö.

Mutta naakat eivät ole rasisteja,

se oli löytänyt itselleen puolison.

Uskon että helmikirjailtu naakka oli naaras,

se kantoi paksua viime kesän heinätuppoa nokassaan

pesän rakentamista varten, innokkaana.

Perässä hyppi laiska puoliso

kaksi ruohonkortta suussaan.

Sukupuolista eriarvoisuutta naakkamaailmassakin

näyttää esiintyvän,

suoranaista rodunjalostusajatusta ei.

III Puistobaarissa

Helmipöllönpönttöön

orava on tehnyt pesän.

Se juoksee aina samaa oksaa pitkin

vanhaan puistokuuseen,

sen runkoa pöntölle ja kapuaa

pöntön suuaukosta sisään

niin että vain paksu häntä

jää pöntön aukosta näkyviin.

Edestakaisin se kulkee oksaa touhuissaan.

Sillä on niin kiire ruokkia poikuettaan,

että se on itse laiha kuin runoilija

joka seuraa tapahtumaa hiljaa sivusta.

Toinen osasto
Vaelluskirjaa 24.7.2013

I

24.7.2013

Vaelluksella taas.. Halkaisen lakeutta linja-auton kyydissä aluksi Kauhajoelle:

Annan ajatusten

tulla ja mennä mihin mielivät.

Lakeudellakin ne yltävät kevyesti horisonttiin

ja kauas sen rajan yli

ajassa ja ulottuvuudessa.

Nuijamiesten muistomerkki. Nähtävyyskyltti. Polku muistomerkille. Kunnioittaako täällä joku vielä Nuijasotaa? Toiseen suuntaan tienviitta: Varpahaiskylä 10. Tuo mieleen jotain. Miltähän tuntuisi asua Varpahaiskylässä?

Vaelluksen varrella

kerään linnunsulkia, runoja, muistoja, unia.

Kun avaan olkalaukun sivutaskun,

harakansulka on jäänyt vetoketjun väliin;

kaunis metalolinvihreä väri.

Tämä on todellakin pikavuoro. Nyt jo Kurikka, vaikka avasin kirjoitusvihon vasta äsken. Muutama tykki ja luonnollisen kokoinen hirvipatsas, joka menetti toisen jalkansa toissatalvena. Jossain täällä on myös Carolus Enckellin kuuluisa ympäristötaideteos, jota en ole löytänyt mistään ja jota kukaan paikallinen ei tiedä. Tai joku on sen nähnyt, sen pitäisi osoittaa ilmansuuntia ja kesäpäivänseisausta, mutta on kuulemma väärässä ajassa.

Penkkejä ja tuoleja rantapuistossa katsomona, mutta ei esiintymislavaa. Jokilaiva täälläkin. Uskomaton tämä pohjalainen jokilaivaintoilu.

Viertokankaantie

Sillantöyrä

valkoisia pillereitä pellolla

Pitkämön altaasta

joki pudottautuu

ja teke pienen rotkon.

Ei mitään mainittavaa:

säleiksi hajonnut lato

(sälöt vielä pystyssä sojottaen)

kuin soiva veistos

out 24° C

Lohiluoma

Autionmaa

Hirvivaara 2,3 km

Miten ne sen niin tarkkaan

ovat mitanneet?

Puupeltoja,

aukkohakkuuta,

lakeutta;

oikeata metsää ei missään.

Kaksi pääskystä langalla,

jokub ratsastaa vanhalla konilla sivutietä.

Matkan kuvaus.

Punainen henkilöauto, uusi, urheilullinen

kanootti katolla

peräkärry takana, lomareissu,

tulee sivulta päätielle.

Polkupyörä viskattuna

linja-auton katoksen katolle.

Aronkylä jo.

Liian moneen kertaan kuljettu

tämä väli, ei mitään mainittavaa.

Toistan. Dokumentti kuitenkin.

Suljen vihon, poistun.

Vielä rypsinkeltainen rypsipelto,

Lellavankuja (mikä on lellava?),

silta joen yli

ja pysäkki,

eivät ehdi tähän muistiinpanoon.

Poltan sätkän,

oikaisen pellon yli pihamaalle.

Pellolla naisen alushousut

ja perillä äitini asunnolla

alkupisteessä.


Kolmas osasto
Vaelluskirjaa 24.-27.7.2013


II

Välikylä, torppa 25,7.

Perillä mökillä.

Töyhtötiainen pulisee metsässä.

Käpylintuparvi lensi yli.

Punarinnan lentopoikanen saunanportaalla.

Kottikärryt odottavat pihapuusavottaa. Muutama torpan alle juuriaan työntävä kuusi kaadettu ja katkottu pölkyiksi. Lentomuurahainen tässä kirjoitusvihon sivulla. Hellepäivä. Paarmoja. Elämä on taas onnellista hetken.

Illalla mökissä. Radiossa naisjalkapalloa Tanska – Norja. Kirjoitan vaelluskirjaa, vaikka en ole matkalla täältä mihinkään. Teen puusavottaa siihen tahtiin kuin runoilija tekee. Muutama kuusi ja mänty katkottu mökkitontilta, oksittu ja katkottu pölkyiksi. Suurin kuusi on halkaisijaltaan melkein metrinen, niihin pölkkyihin voimani eivät riitä. Olen kantanut yhtä metsäänpäin kaadettua latvasta lähtien kottikärryyn, kärryllä tontin kulmaan pinoon.

Metsään muodostuu polku siinä missä kuljen edestakaisin. Kuusi ja kantomatka lyhenee pölkky kerrallaan, mutta samalla pölkyt paksuuntuvat. Välillä istun pihatuolissa ja ihmettelen. Käpytikka on nakuttanut samaa pystyynkuollutta kuusta koko päivän. Punarinnat ovat pyörineet alapihalla. Silloin tällöin lentää kyyhky yli. Illalla pelloilta kurjen huutoja. Luen samalla Werner Herzogin Jäistä matkaa. Nyt uupunut.

Taidan olla vähän pihkassa. Ainakin flanerllipaitani on. Päivällä paarmoja, illalla jonkin verran hyttysiä. Pitkästä aikaa akvarelliluonnos, ruususta. Piirros onnistui hyvin mutta sähläsin pensseleillä – ei kunnollista teräväkärkistä sivellintä. Tyytyväinen kuitenkin että sain tehdyksi jotain. En ole tiennyt että hyttyset tartuttavat ihmiseen jänisruttoa.

Ei runoakaan koko päivänä.


Neljäs osasto

Vaelluskirjaa 26.7.2013

III

26.7.2013

Yöllä kello 1.36 herään puhelimen soittoon. Ystäväni, joka ei ole soittanut kuukausiin, on keksinyt soittaa keskellä yötä. Miten kavereilla tuleekin asiaa aina ravintoloiden sulkemisaikaan? En vastaa, suljen puhelimen. Mutta olen jo herännyt. Lähden ulos kuselle. Istun pihatuolilla tupakan verran ja teen yöhavaintoja:

Torpan yläpuolella aukko taivaaseen.

Lepakkopariskunta lentele ympäri pihaa.

Vintillä äiti on karkottanut ne hyttyskierukoilla.

Kuulomatkan rajoilla,

jokivarren pelloilla,

ruisrääkkä sahaa loputtomiin nimeään:

Crex crex

En ole kuullut ääntä vuosiin.

Lehtokurppa tsiippailee ja kurnuttaa

kerran mökin ohi.

Kuu pilkistää kuusenoksien lomitse,

onko se täysi?

Yökulkija ajqaa autolla maantietä

torpan ohi ja pilaa tunnelman.

Aamukahvilla pihassa kirjoitin tämän, jonka yöllä merkitsin vain päähäni. Käpytikka jatkaa eilistä työmaataan. Se on alkanut työpäivänsä ennen kuin minä olen ehtinyt kahville heräämään.

Hidas aurinkoinen päivä. Olen tehnyt puutöitä omaan tahtiin. Kottikärryllinen tai kaksi pölkkyjä, sitten istunut, ihmetellyt, miettinyt kaikenlaista. Äiti on mukana kahvinkeittäjänä ja työnjohtajana, oivallinen työnjohtaja, pelkää koko ajan että rasitan itseäni liikaa. Nyt äiti ajaa trimmerillä rikkaruohopusikkoa, omenapuun juurelta. Minä istun tässä pihatuolissa ja kirjoitan. Saan luettua Herzogin loppuun.

Ukkonen jyrähtelee kauempana. Kurkien ääniä kuuluu taivaanreiästä torpan yläpuolelta, mutta en saa lintuja silmiini. Puoliniittyinern pihamaa houkuttelee perhosia: tummanruskeita (nokiperhosia), vaaleanruskeita, oransseja, valkoisia kaaliperhosia. Punarinnoilla on hyväty ruoka-apajat alapihalla.Koiraan vakiotähystyspaikka pöllipinon päällä. Ruskeaa ja vihreää sammalta puuvajan katolla. Puuseessä pari isän 50-luvulla tekemää akvarellia. Jaaha, äiti on saanut trimmeröityä ja lähtee kahvin keittoon.


Viides osasto
Vaelluskirjaa 27.7.2013

Kuin herätyskellon herättämänä heräsin yöllä taas kello 1.16. Tällä kertaa tarpeilleni. Olin nähnyt hieman humoristista painajaisunta.

Olin jossain Oulun liepeillä. Tarkoitus oli päästä asemalta esikaupunkialueelle ja junalla kotiin. Rahapula oli tavanomainen. Luulemani 50 euron seteli osoittautui joksikin arvaksi. Arvelin hilujen riittävän juuri ja juuri junalippuun, mutta ei ravintolavaunuun. Minulla oli jostain polkupyörä ja lähdin pyöräilemään keskustaa kohti. Välissä oli kuitenkin metsätaivalta, pimeää, pyöränlamppu ei toiminut. Hiekkatiellä jossain risteyksessä erehdyin väärään suuntaan. Huomasin ajavani ratakiskojen välissä yksiraiteista rautatietä pitkin. Aidat kiskojen välillä saivat pelkäämään mahdollista junan tuloa, mutta loogisesti ajattelin pääseväni rataa pitkin Ouluun asemalle. Tulin jollekin pienelle väliasemalle. Yhden oven takana paloi kuitenkin valo. Ovi ei ollut lukossa, joten astuin sisään.

Asema paljastui jonkinlaiseksi pultsareiden vastaanottokeskukseksi. Elämää nähneitä miehiä ja naisia oli paikalla joukoittain. Ryhdyin selittämään ongelmaani, pitäisi päästä junaan, mutta juna ei enää pysähtynyt ase4malla. Muuan asiallinen partasuinen mies tiesi neuvon ja lä'hti etsimään paikan valvojaa. Lähdin hänen peräänsä, mutta väkijoukossa hukkasin miehen heti. Kuulin jonkun toteavan, että Väinö Tanner oli kova matkustamaan junalla. Hän pääsi tältä asemalta aina junaan, vaikka juna ei pysähtynytkään.

Lähdin siis ulos. Tein tarpeeni. Käärin sätkän ja istuin pihatuolille kuuntelemaan yön ääniä:

Ruisrääkkä rääkkyi taas

samassa kompassineulan suunnassa

kuin edellisyönä.

Seurasin ääntä puolisen kilometriä

Rantatielle asti,

mutta ruisrääkän sirkkeli soi

jatkuvasti samassta suunnasta

samalla sinnikkyydellä ja voimakkuudella,

totisesti sen räähke kuuluu

usean kilometrin päähän

yön hiljaisuudessa.

Kuu ei ollutkaan täysi,

sen oikeasta laidasta puuttui

kaistale pyöreydestä.

En tiennyt oliko se alakuu vai yläkuu

kun kuu oli keskeneräinen sivulta.

Päivän helteen jälkeen yö oli

yllättävän viileä.

Sumu nousi miehenkorkuisena mattona

soiselta hakkuuaukealta.

Pitkät kapeat pilvet

muodostivat aaltoja horisontin yläpuolle.

Kotipihaan päästyäni

istuin takaisin tuoliin ihmettelemään.

Kuulin yölliset kurkien huudot.

Metsässä tapahtui jotain.

Linnut tsirahtelivat lyhyitä outoja ääniä.

Olin niin kaukana, etteivät ne voineet

pelästyä minua, ehkä jokin kissa

saalistusmatkalla.

Aamulla kahvin jälkeen maalasin pari tuntia kukka-akvarellia, jonka olin piirtänyt illalla. Siitä tuli jo paljon parempi kuin edellisestä. Tai tulee, aion värkätä sitä vielä vähän myöhemmin.

Lähdin mustikkaan tien toiselle puolelle, kahden hakkuuaukion väliin. En löytänyt juuri mustikan varpuakaan saati mustikoita. Pari tuntia vaelsin ja poimin mustikoita taiteelliseen tyyliini, välillä kannonnokassa istuen, metsäluontoa katsellen, sammalikkoa, naavakuusia, aitoa metsäsarkaa hävitettyjen aukkojen välissä.

Sain puoli litraa mustikoita pieneltä läntiltä, jonka löysin lopuksi. Yhden keltahaperon poimin sienipussiin, jonka sitten jossain vaiheessa hukkasin, muuten haperot olivat vanhoja, kuivuneita ja toukkaisia enkä viitsinyt poimia sieniä lainkaan. Palasin kotiin kuitenkin metsästä nauttineena.

Yöllä vielä pihalla tupakan verran. Kerään loput tavarat pois pihalta. Tien vieressä käyn katsomassa öistä maisemaa hakikuuaukean yli. Ikkunasta sisältä kajastaa ulospäin valo. Mieleen tulee jostain Saarikosen runonpätkä:

”Jos en tietäisi kuka tässä talossa asuu,

ajattelisin, että siinä asuu onnellisia ihmisiä.”

Mutta minun onnellisuudessani ei ole mitään valittamista, kun suljen kirjoitusvihkoni tältä päivältä.