perjantai 23. joulukuuta 2016

Vaelluskirjaa 2013 - 5 osastoa

Ensimmäinen osasto
Vaellusrunoja 3.5. 2013
I Porraspäässä

Istun kuistin kynnyksellä
odottamassa kevättä
monettako viikkoa jo
se on myöhässä

Jostain Alaskasta tulee kylmä viima
ja kolea ilma
vaikka vappukin on mennyt jo

Mutta kevät etenee
säistä huolimatta
idänsinililjat kukkivat tontin nurkalla
raparperi nostaa esiin
homoeroottisia varrenalkujaan
viime kesän ruohosipulit
nostavat päättään
kuin kukkapenkki olisi irokeesikampaus

Mutta olen kuvitellut
että tuulta olisi mennyt niin paljon ylitse
että se alkaisi jo loppumaan
jostain käsittämättömästä
sitä aina vain kasvaa lisää.

II Puistossa

Omituinen naakka:
sen keho oli valkoisilla laikuilla kirjailtu
värivirheinen yksilö.

Mutta naakat eivät ole rasisteja,
se oli löytänyt itselleen puolison.
Uskon että helmikirjailtu naakka oli naaras,
se kantoi paksua viime kesän heinätuppoa nokassaan
pesän rakentamista varten, innokkaana.
Perässä hyppi laiska puoliso
kaksi ruohonkortta suussaan.

Sukupuolista eriarvoisuutta naakkamaailmassakin
näyttää esiintyvän,
suoranaista rodunjalostusajatusta ei.

III Puistobaarissa

Helmipöllönpönttöön
orava on tehnyt pesän.

Se juoksee aina samaa oksaa pitkin
vanhaan puistokuuseen,
sen runkoa pöntölle ja kapuaa
pöntön suuaukosta sisään
niin että vain paksu häntä
jää pöntön aukosta näkyviin.

Edestakaisin se kulkee oksaa touhuissaan.
Sillä on niin kiire ruokkia poikuettaan,
että se on itse laiha kuin runoilija
joka seuraa tapahtumaa hiljaa sivusta.

Toinen osasto
Vaelluskirjaa 24.7.2013


I
24.7.2013
Vaelluksella taas.. Halkaisen lakeutta linja-auton kyydissä aluksi Kauhajoelle:

Annan ajatusten
tulla ja mennä mihin mielivät.
Lakeudellakin ne yltävät kevyesti horisonttiin
ja kauas sen rajan yli
ajassa ja ulottuvuudessa.

Nuijamiesten muistomerkki. Nähtävyyskyltti. Polku muistomerkille. Kunnioittaako täällä joku vielä Nuijasotaa? Toiseen suuntaan tienviitta: Varpahaiskylä 10. Tuo mieleen jotain. Miltähän tuntuisi asua Varpahaiskylässä?

Vaelluksen varrella
kerään linnunsulkia, runoja, muistoja, unia.
Kun avaan olkalaukun sivutaskun,
harakansulka on jäänyt vetoketjun väliin;
kaunis metalolinvihreä väri.

Tämä on todellakin pikavuoro. Nyt jo Kurikka, vaikka avasin kirjoitusvihon vasta äsken. Muutama tykki ja luonnollisen kokoinen hirvipatsas, joka menetti toisen jalkansa toissatalvena. Jossain täällä on myös Carolus Enckellin kuuluisa ympäristötaideteos, jota en ole löytänyt mistään ja jota kukaan paikallinen ei tiedä. Tai joku on sen nähnyt, sen pitäisi osoittaa ilmansuuntia ja kesäpäivänseisausta, mutta on kuulemma väärässä ajassa.

Penkkejä ja tuoleja rantapuistossa katsomona, mutta ei esiintymislavaa. Jokilaiva täälläkin. Uskomaton tämä pohjalainen jokilaivaintoilu.

Viertokankaantie
Sillantöyrä
valkoisia pillereitä pellolla
Pitkämön altaasta
joki pudottautuu
ja teke pienen rotkon.
Ei mitään mainittavaa:
säleiksi hajonnut lato
(sälöt vielä pystyssä sojottaen)
kuin soiva veistos
out 24° C
Lohiluoma
Autionmaa
Hirvivaara 2,3 km
Miten ne sen niin tarkkaan
ovat mitanneet?
Puupeltoja,
aukkohakkuuta,
lakeutta;
oikeata metsää ei missään.
Kaksi pääskystä langalla,
jokub ratsastaa vanhalla konilla sivutietä.
Matkan kuvaus.
Punainen henkilöauto, uusi, urheilullinen
kanootti katolla
peräkärry takana, lomareissu,
tulee sivulta päätielle.
Polkupyörä viskattuna
linja-auton katoksen katolle.
Aronkylä jo.
Liian moneen kertaan kuljettu
tämä väli, ei mitään mainittavaa.
Toistan. Dokumentti kuitenkin.
Suljen vihon, poistun.
Vielä rypsinkeltainen rypsipelto,
Lellavankuja (mikä on lellava?),
silta joen yli
ja pysäkki,
eivät ehdi tähän muistiinpanoon.
Poltan sätkän,
oikaisen pellon yli pihamaalle.
Pellolla naisen alushousut
ja perillä äitini asunnolla
alkupisteessä.


Kolmas osasto
Vaelluskirjaa 24.-27.7.2013


II
Välikylä, torppa 25,7.

Perillä mökillä.
Töyhtötiainen pulisee metsässä.
Käpylintuparvi lensi yli.
Punarinnan lentopoikanen saunanportaalla.

Kottikärryt odottavat pihapuusavottaa. Muutama torpan alle juuriaan työntävä kuusi kaadettu ja katkottu pölkyiksi. Lentomuurahainen tässä kirjoitusvihon sivulla. Hellepäivä. Paarmoja. Elämä on taas onnellista hetken.

Illalla mökissä. Radiossa naisjalkapalloa Tanska – Norja. Kirjoitan vaelluskirjaa, vaikka en ole matkalla täältä mihinkään. Teen puusavottaa siihen tahtiin kuin runoilija tekee. Muutama kuusi ja mänty katkottu mökkitontilta, oksittu ja katkottu pölkyiksi. Suurin kuusi on halkaisijaltaan melkein metrinen, niihin pölkkyihin voimani eivät riitä. Olen kantanut yhtä metsäänpäin kaadettua latvasta lähtien kottikärryyn, kärryllä tontin kulmaan pinoon.

Metsään muodostuu polku siinä missä kuljen edestakaisin. Kuusi ja kantomatka lyhenee pölkky kerrallaan, mutta samalla pölkyt paksuuntuvat. Välillä istun pihatuolissa ja ihmettelen. Käpytikka on nakuttanut samaa pystyynkuollutta kuusta koko päivän. Punarinnat ovat pyörineet alapihalla. Silloin tällöin lentää kyyhky yli. Illalla pelloilta kurjen huutoja. Luen samalla Werner Herzogin Jäistä matkaa. Nyt uupunut.

Taidan olla vähän pihkassa. Ainakin flanerllipaitani on. Päivällä paarmoja, illalla jonkin verran hyttysiä. Pitkästä aikaa akvarelliluonnos, ruususta. Piirros onnistui hyvin mutta sähläsin pensseleillä – ei kunnollista teräväkärkistä sivellintä. Tyytyväinen kuitenkin että sain tehdyksi jotain. En ole tiennyt että hyttyset tartuttavat ihmiseen jänisruttoa.

Ei runoakaan koko päivänä.


Neljäs osasto

Vaelluskirjaa 26.7.2013


III

26.7.2013

Yöllä kello 1.36 herään puhelimen soittoon. Ystäväni, joka ei ole soittanut kuukausiin, on keksinyt soittaa keskellä yötä. Miten kavereilla tuleekin asiaa aina ravintoloiden sulkemisaikaan? En vastaa, suljen puhelimen. Mutta olen jo herännyt. Lähden ulos kuselle. Istun pihatuolilla tupakan verran ja teen yöhavaintoja:

Torpan yläpuolella aukko taivaaseen.
Lepakkopariskunta lentele ympäri pihaa.
Vintillä äiti on karkottanut ne hyttyskierukoilla.
Kuulomatkan rajoilla,
jokivarren pelloilla,
ruisrääkkä sahaa loputtomiin nimeään:
Crex crex
En ole kuullut ääntä vuosiin.
Lehtokurppa tsiippailee ja kurnuttaa
kerran mökin ohi.
Kuu pilkistää kuusenoksien lomitse,
onko se täysi?
Yökulkija ajqaa autolla maantietä
torpan ohi ja pilaa tunnelman.

Aamukahvilla pihassa kirjoitin tämän, jonka yöllä merkitsin vain päähäni. Käpytikka jatkaa eilistä työmaataan. Se on alkanut työpäivänsä ennen kuin minä olen ehtinyt kahville heräämään.

Hidas aurinkoinen päivä. Olen tehnyt puutöitä omaan tahtiin. Kottikärryllinen tai kaksi pölkkyjä, sitten istunut, ihmetellyt, miettinyt kaikenlaista. Äiti on mukana kahvinkeittäjänä ja työnjohtajana, oivallinen työnjohtaja, pelkää koko ajan että rasitan itseäni liikaa. Nyt äiti ajaa trimmerillä rikkaruohopusikkoa, omenapuun juurelta. Minä istun tässä pihatuolissa ja kirjoitan. Saan luettua Herzogin loppuun.

Ukkonen jyrähtelee kauempana. Kurkien ääniä kuuluu taivaanreiästä torpan yläpuolelta, mutta en saa lintuja silmiini. Puoliniittyinern pihamaa houkuttelee perhosia: tummanruskeita (nokiperhosia), vaaleanruskeita, oransseja, valkoisia kaaliperhosia. Punarinnoilla on hyväty ruoka-apajat alapihalla.Koiraan vakiotähystyspaikka pöllipinon päällä. Ruskeaa ja vihreää sammalta puuvajan katolla. Puuseessä pari isän 50-luvulla tekemää akvarellia. Jaaha, äiti on saanut trimmeröityä ja lähtee kahvin keittoon.


Viides osasto
Vaelluskirjaa 27.7.2013

Kuin herätyskellon herättämänä heräsin yöllä taas kello 1.16. Tällä kertaa tarpeilleni. Olin nähnyt hieman humoristista painajaisunta.

Olin jossain Oulun liepeillä. Tarkoitus oli päästä asemalta esikaupunkialueelle ja junalla kotiin. Rahapula oli tavanomainen. Luulemani 50 euron seteli osoittautui joksikin arvaksi. Arvelin hilujen riittävän juuri ja juuri junalippuun, mutta ei ravintolavaunuun. Minulla oli jostain polkupyörä ja lähdin pyöräilemään keskustaa kohti. Välissä oli kuitenkin metsätaivalta, pimeää, pyöränlamppu ei toiminut. Hiekkatiellä jossain risteyksessä erehdyin väärään suuntaan. Huomasin ajavani ratakiskojen välissä yksiraiteista rautatietä pitkin. Aidat kiskojen välillä saivat pelkäämään mahdollista junan tuloa, mutta loogisesti ajattelin pääseväni rataa pitkin Ouluun asemalle. Tulin jollekin pienelle väliasemalle. Yhden oven takana paloi kuitenkin valo. Ovi ei ollut lukossa, joten astuin sisään.

Asema paljastui jonkinlaiseksi pultsareiden vastaanottokeskukseksi. Elämää nähneitä miehiä ja naisia oli paikalla joukoittain. Ryhdyin selittämään ongelmaani, pitäisi päästä junaan, mutta juna ei enää pysähtynyt ase4malla. Muuan asiallinen partasuinen mies tiesi neuvon ja lä'hti etsimään paikan valvojaa. Lähdin hänen peräänsä, mutta väkijoukossa hukkasin miehen heti. Kuulin jonkun toteavan, että Väinö Tanner oli kova matkustamaan junalla. Hän pääsi tältä asemalta aina junaan, vaikka juna ei pysähtynytkään.

Lähdin siis ulos. Tein tarpeeni. Käärin sätkän ja istuin pihatuolille kuuntelemaan yön ääniä:

Ruisrääkkä rääkkyi taas
samassa kompassineulan suunnassa
kuin edellisyönä.
Seurasin ääntä puolisen kilometriä
Rantatielle asti,
mutta ruisrääkän sirkkeli soi
jatkuvasti samassta suunnasta
samalla sinnikkyydellä ja voimakkuudella,
totisesti sen räähke kuuluu
usean kilometrin päähän
yön hiljaisuudessa.
Kuu ei ollutkaan täysi,
sen oikeasta laidasta puuttui
kaistale pyöreydestä.
En tiennyt oliko se alakuu vai yläkuu
kun kuu oli keskeneräinen sivulta.
Päivän helteen jälkeen yö oli
yllättävän viileä.
Sumu nousi miehenkorkuisena mattona
soiselta hakkuuaukealta.
Pitkät kapeat pilvet
muodostivat aaltoja horisontin yläpuolle.
Kotipihaan päästyäni
istuin takaisin tuoliin ihmettelemään.
Kuulin yölliset kurkien huudot.
Metsässä tapahtui jotain.
Linnut tsirahtelivat lyhyitä outoja ääniä.
Olin niin kaukana, etteivät ne voineet
pelästyä minua, ehkä jokin kissa
saalistusmatkalla.

Aamulla kahvin jälkeen maalasin pari tuntia kukka-akvarellia, jonka olin piirtänyt illalla. Siitä tuli jo paljon parempi kuin edellisestä. Tai tulee, aion värkätä sitä vielä vähän myöhemmin.

Lähdin mustikkaan tien toiselle puolelle, kahden hakkuuaukion väliin. En löytänyt juuri mustikan varpuakaan saati mustikoita. Pari tuntia vaelsin ja poimin mustikoita taiteelliseen tyyliini, välillä kannonnokassa istuen, metsäluontoa katsellen, sammalikkoa, naavakuusia, aitoa metsäsarkaa hävitettyjen aukkojen välissä.

Sain puoli litraa mustikoita pieneltä läntiltä, jonka löysin lopuksi. Yhden keltahaperon poimin sienipussiin, jonka sitten jossain vaiheessa hukkasin, muuten haperot olivat vanhoja, kuivuneita ja toukkaisia enkä viitsinyt poimia sieniä lainkaan. Palasin kotiin kuitenkin metsästä nauttineena.

Yöllä vielä pihalla tupakan verran. Kerään loput tavarat pois pihalta. Tien vieressä käyn katsomassa öistä maisemaa hakikuuaukean yli. Ikkunasta sisältä kajastaa ulospäin valo. Mieleen tulee jostain Saarikosen runonpätkä:

”Jos en tietäisi kuka tässä talossa asuu,
ajattelisin, että siinä asuu onnellisia ihmisiä.”

Mutta minun onnellisuudessani ei ole mitään valittamista, kun suljen kirjoitusvihkoni tältä päivältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti