tiistai 20. joulukuuta 2016

Vaelluskirjaa, maaliskuu 2013

Hyvin lyhyt luontovaellus

Puolen päivän seutuvilla aurinko pilkotti lupaavasti pilvien raosta. Sisältä katsoen ilma näytti jo keväiseltä. Pakkasin kameralaukkuuni yksisilmäisen kiikarin, vellusrunovihkoni, kynän ja myöhässäolevat kirjaston kirjat. Ja lähdin vaellukselle. Keli oli nollassa. Kaupasta tankkasin matkaan riittävän määrän juomaa, sillä retkeilyssä nestetasapainon säilyttäminen on tärkeää.

Jatkoin kohti kirjastoa Pajuluoman vartta pitkin. Kiikari sai käyttöä ensimmäisen kerran kun tarkistin erään omakotitalon katolla istuneen lintuparin, etteivät pulut olisi turkinkyyhkyjä, joita parina edellisenä talvena oli käynyt pihassa ruokinnassa. Eivät olleet, puluja ne olivat. Huomasin että resua kiikariani on mahdoton tarkentaaa kunnolla; sillä näkee suunnilleen yhtä hyvin kuin normaalisilmillä ilman kiikaria, mutta itse olen lievästi likinäköinen.

Taidehallin kohdalla katu menee puusiltaa pitkin Pajuluoman yli, sen jälkeen rantakaista laajenee pieneksi metsiköntapaiseksi, siinä kahlasin mäkihyppääjämäisessä asennossa pystyssä kituvan haavan taakse suojaan ja pidin puolen siideripullon mittaisen tauon. Maassa oli noin variksenkokoisen linnun jälkiä runsaasti, muutamat siivenjäljet myös. Myös ilmassa alkoi variksia kerääntyä vastarannan muutaman puun kuusiston ylle ja ympärille. Ne olivat ilmeisesti havainneet jotain mitä minä en nähnyt. Tällä rannalla vihelteli pari punatulkkua surullista hyytään, luoman toiselta puolelta kuului viherpeippojen ja urpiaisten ääniä.

Alkoi sataa lujempaa rakeidensekaista räntää ja tuuli yltyi. Kun jatkoin matkaa, vinkkasi räntää naamalleni. Käännyin Lakeuden Ristin liepeiltä kirjastolle, palautin Malamudin Jumalan armon, Snyderin Loputtomat vuoret ja joet, maksoin kirjastosakot ja lainasin Edwin Abbott Abbottin scifi-klassikon, vuonna 1884 ilmestyneen Tasomaan. Pidin kahvinmittaisen tauon lukaisten kirjan esipuheen.

Ulkona yritin polttaa tupakan, mutta sytyttäminenkään ei tahtonut onnistua, tuuli oli jo navakkaa ja poltti lopulta tupakan puolestani. Päätin luopua luontoretkestä ja palata Taidehallin kautta kotiin. Koulukatua pitkin edelläni kulki hitaasti koiraa taluttava mies. Koiran takaraajat olivat osittain halvautuneet. Se ei saanut niihin tukea millään: horjahteli, takajalat osittain pettäen koko ajan alta. En tunne koirarotuja, mutta epäilen sen olleen mopsi. Ajattelin että koirien luonnoton rodunjalostus olisi kokonaan kiellettävä.

Ohitin koiraa taluttavan miehen jonka kasvoilla oli suru vääjäämättömästä. Vielä tätä miettiessäni vastaan tuli Päiväniemi, joka alkoi kertoa uusimpia naisjuttujaan. Ne ovat painokelvottomia tähän Vaelluskirjaan. Taidehallissa katsoin viiden taiteilijan näyttelyn, jonka teokset eivät tuota tekijän lisäksi iloa kenellekään, sovin että pari työtäni jää Taidehallin lainaamoon. Jatkoin kaupan kautta kotiin. Kotia lähestyessä kirjoitin päässäni retkestäni tylsän haikun:

Lähdin retkelle.
Tuuli vinkkaa, pyrytti.
Palasin kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti