keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Apurahaodotuksia


Loppuvuosi ja vuoden vaihde ovat apurahaodottajan elämän kulta-aikaa. Juuri nyt on aika jättää apurahahakemus jos toinenkin suurin odotuksin: jospa tällä kertaa vihdoinkin tärppäisi.


Omasta mielestään kukin taiteilija on varmasti riittävän ansioitunut ja apurahansa ansainnut. Apurahan turvin voi sitten toteuttaa taiteelliset unelmansa, vihdoinkin luoda jotain todella suurta.


Suurin osa näistä toiveiden tynnyreistä joudutaan kuitenkin kaatamaan vessanpöntöstä viemäriin. Tälläkin kertaa apurahat tullaan jakamaan taas väärin, muiden paitsi apurahan saajien mielestä.


Yleisen käsityksen mukaan apurahat menevät taide-eliitille: vanhemmille taiteilijoille jotka kuuluvat tähän eliittiin tai nuorille lahjakkuuksille joilla on suhteita tähän eliittiin. Eliitin ulkopuolisten - niiden joilla ei ole suhteita - on turha odottaa mitään.


Oikeudenmukainen, puhtaasti ansioiden mukainen apurahojen jako olisi mahdotontakin, koska taide ei ole urheilulaji. Suoritukset eivät ole yhteismitallisia. Niitä ei voi mitata sekuntikellolla. Niinpä apurahojen jaossa onkin otettu aikanaan käyttöön ns. ”sulle-mulle”-periaate. Se on yleisesti käytössä edelleen.


Mikä on ”sulle-mulle”-periaate? Taiteilijoiden oma kaupunkilegenda kertoo, miten läänin taidetoimikunnan jäsen ja valtion taidetoimikunnan jäsen onnittelivat kulttuurikapakassa toisiaan apurahan johdosta. Toinen oli saanut apurahan lääniltä, toinen valtiolta.


Koska apurahoja ei siis ylipäätään voi jakaa oikeudenmukaisesti ansioiden mukaan, minulla on konkreettinen ehdotus. Apurahat voisi jakaa hakijoiden kesken arpomalla. Silloin eliitin ulkopuolisillakin olisi edes jotain mahdollisuuksia. Eikä apurahoja mitenkään voisi jakaa enemmän väärin kuin nykykäytännöllä.


Toinen asia on se, että suuren yleisön mielestä taiteilijat eivät ansaitse apurahoja lainkaan. Eivätkä mitään muutakaan. Eiväthän ne tee töitäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti