Heimo Susi: Kentauri
Otava. 2003
Heimo Suden Kentauri on näennäisesti tieteisromaani. Se on kuvaus joskus 2100-luvulla rakennettavasta valtavasta avaruuslaivasta, jolla 10000 valittua ryhtyy tekemään 50 vuoden mittaista toivioretkeä kohti Alfa Kentauria ja sieltä löytynyttä planeettaa, joka ihmisten mielissä on paratiisi.
Kertomuksen kehyksenä on siis Harry Martinsonin Aniaran kaltainen matka, mutta kun Harry Martinson runoelmassaan kirjoittaa ihmisen tunteista, toivosta ja uskosta, kirjoittaa Heimo Susi tästä olemassaolevasta todellisuudesta, ihmisen maailmasta. Kun Martinson runoilee, Susi analysoi virkamiehen tai tietokirjailijan tarkkuudella. Jossain vaiheessa mieleeni tulee, että kirja muistuttaa YK:n Maailman tila -raportteja.
Heimo Susi sijoittaa teoksensa tulevaisuuteen voidakseen tarkastella nykyisyyttä. Hän kirjoittaa avaruusodysseian - matkustaa avaruuteen - voidakseen tarkastella maata. Heimo Suden tekstissä on samanlaista yritystä maailmantilanteen hahmottamiseen kuin Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemassa. Hän kirjoittaa "vanhanaikaisen" humanistisesti kuin Paavo Rintala, hänen tietomääränsä tuo mieleen Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian, hän pyrkii vimmaiseen maailmanselitykseen kuin Carl-Gustaf Lilius. Olen kaivannut suomalaiseen kirjallisuuteen tällaista kirjailijaa.
Sijoittamalla kirjan tulevaisuuteen Susi voi kärjistää nykyisyyttä, kirja on satiiri tästä digitekniikan ajasta, mutta satiiri ei naurata, sen ei ole tarkoitus olla huvittava. Heimo Suden vitsi on se, että 2100-luvun maailmassa valtaa pitävät yhä täysin samat ylikansalliset konsernit kuin vuoden 2003 maailmassa: Nestle, Exxon, Shell, Microsoft, Nokia ja Disneyworld sekä ennen muuta mediajätti NCT.
Maailma on muutenkin sama, vain tekniikka on sen verran kehittyneempää että avaruusrakentaminen on mahdollinen, että ihmisiä voidaan viihdyttää hologrammeilla ja rakettiin voidaan lastata tiedostoina koko maan historia, erilaiset kulttuurit ja uskonnot, josta ne voidaan tarjota ihmisille viihteenä hologrammien illuusiomaailmoina.
Heimo Susi on entinen työministeriön ylitarkastaja, joka eläkkeellä ollessaan on kirjoittanut nyt kaksi romaania. Ensimmäinen vuonna 1996 ilmestynyt Virkamatka toi heti Finlandia-palkintoehdokkuuden ja tämä toinenkin olisi Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen mielestä kuulunut Finlandia-palkintoehdokkaiden joukkoon. Runeberg-palkinnon saajaksi kirja olikin ehdolla.
Heimo Susi näyttää siis julkaisevan kirjoja harvakseen, mutta kirjat ovatkin sitten sisällöltään sitä painavampia. Sanoin jo että kirjan juonellinen kehys tuo mieleen Harry Martinsonin Aniaran. Itse Susi tunnustaa kirjan puolimaissa pääaluksen navigoinnin epäonnistuessa saman: "Olemmeko Aniara? Olemme."
Mutta juonella on Kentaurissa - kuten oli edellisessä romaanissa Virkamatkakin - hyvin epäolennainen merkitys. Virkamatkassa työministeriön virkamies ajeli autolla ympäri Suomea ja pysähtyi välillä kirjoittelemaan sylimikrolla muistiin konseptejaan sekä piipahti työvoimatoimistoissa esittelemässä ajatuksiaan henkisestä työsuojelusta. Nyt ollaan avaruudessa ja taas matkalla, tarvitaan isommat kehykset, avaruuden kokoiset, kun analyysin kohteena on maailman tila.
Susi kirjoittaa ajatusromaania, hänen tekstinsä on ajatusta ja analyysia, joka ei jätä lukijalle juurikaan tilaa hengitykseen ja keveyteen. Jossain välissä mieleen tulee, että kirjailijan tekstissä on jotain Hessen Lasihelmipelin piinaavaa pitkäveteisyyttä ja kuinka ollakaan avaruuslaivassa ryhdytään pelaamaan Lasihelmipeliä. Kyllä siellä tehdään hologrammia Jeesuksestakin, vaikka suurempi sosiaalinen tilaus joidenkin mielestä olisi ollut esimerkiksi Konfutselle tai Laotselle. "Loppujen lopuksi Jeesushan ei ollut humanisti."
Ajatusten herättämiseksihän kirjoja pitää kirjoittaa ja juuri ajatuksellisuudessaan Heimo Suden romaani on painava tiiliskivi - oikeastaan ennemmin nykyisyyden kulttuurihistoriaa kuin romaani. Mutta tässä ajatusten loogisessa kehittelyssä, tässä analyyttisyydessä piilee myös kirjan heikkous: se on puhtaaksi ajateltu kuin muistio. Irrationaaliselle, "runoudelle", jää kirjassa kovin vähän tilaa.
Silti: Heimo Suden Kentauri on jotain täysin poikkeuksellista kotimaisessa kirjallisuudessa: se on maapallon kokoinen visio nykyisyydestä, sen sisään mahtuu kulttuuria, taidetta, tiedettä, filosofiaa, uskontoa ja virtuaalitodellisuutta. Se on selitysyritys ja kysymys: Miksi ihminen on? Vastaavaa raskaansarjan fiktiota todellisuudesta etsiessäni mieleen tulee oikeastaan vain kaukaa 60-luvulta Erkki Ahosen tieteisromaani Tietokonelapsi, jossa siinäkin tulevaisuuden sijasta lopulta tähdättiin nykyisyyteen.
Mikä on elämän tarkoitus, saattaa lukija kirjaa lukiessaan itseltään kysyä. Ja sehän on aina hyvä kysymys. Onko Heimo Suden Kentauri tieteiskirjallisuutta, Science fictionia? Mielenkiintoinen, mutta tarpeeton kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti