Köyhyydestä

-->

Kirjoja hyllystäni:

George Orwell: Eläköön tuonenkielo!

"Gordon kokosi voimansa, ryhdistäytyi ja tunki savukerasian taskuunsa. Hänen teki ylettömästi mieli polttaa. Mutta savukkeita oli jäljellä enää neljä. Nyt oli keskiviikko eikä rahasta ollut tietoa ennen kuin vasta perjantaina. Olisi liian julmaa olla ilta ja vielä koko huominenkin ilman tupakkaa."

George Orwell – kirjojen 1984 ja Eläinten vallankumous kirjoittaja – julkaisi 1930-luvulla sarjan englantilaista pikku- ja poroporvarillisuutta pilkkaavia satiirisia romaaneja. Tähän vähemmän tunnettujen romaanien sarjaan kuuluu myös vuonna 1935 ilmestynyt ja vuonna 1998 suomeksi ilmestynyt romaani ”Eläköön tuonenkielo!”. Tämä nuoruudenromaani on myös elokuvattu Englannissa vuonna 1997; elokuvan ohjasi Robert Bierman.

"Hän oli melkein kolmenkymmenen eikä ollut saanut aikaan mitään, vain yhden surkean runokirjan, likilaskuisemman kuin pannukakku. Ja sen jälkeen hän oli ponnistellut kaksi vuotta uuden kirjantekeleen sokkeloissa, hankkeen joka ei koskaan edistynyt eikä, kuten hän selvänäköisinä hetkinään tajusi, ikinä edistyisikään. Kirjoituskyvyttömyys johtui rahanpuutteesta, pelkästä rahanpuutteesta. Siitä hän piti kiinni kuin uskonkappaleesta. Raha, raha, kaikki on rahaa! Kuka kirjoittaisi yksinkertaisinta roskalehden novelliakaan ilman rahaa, joka antaa siihen puhdin? Kekseliäisyys, tarmo, sukkeluus, tyylikkyys, sulo - kaikki on maksettava käteisellä."

Eläköön tuonenkielo on juoneltaan varsin yksinkertainen köyhyyden ja boheemin taiteilijaelämän kuvaus. Kirjailijan alter ego Gordon Comstock on kyllästynyt kaupallisuutta palvovaan työhön mainostoimistossa ja päättänyt ryhtyä köyhäksi runoilijaksi. Hän on julkaissut runokokoelman ”Hiiriä”, joka on arvosteltu ja ymmärretty väärin kaikkiaan 13 lehdessä. (Vaikkakin Times Lit. Supp. oli julistanut sen ”poikkeuksellisen lupaavaksi”.)

"Sitä ainokaista pikku kirjaparkaa, jonka hän oli kaksi vuotta sitten julkaissut, oli myyty tasan sataviisikymmentäkolme kappaletta, minkä jälkeen se oli 'alennettu' - eikä se 'alennettunakaan' ollut mennyt kaupaksi."

Mutta uusi kirja, mestariteos ”Lontoon iloja” ei ota syntyäkseen ja köyhyys on orsileipääkin kovempi pala purtavaksi. Gordon Comstock purjehtii köyhyydestä yhä syvempään köyhyyteen ja samassa suhteessa luovuus ja kirjoittamisen intohimo tyrehtyvät. Gordonilla on jäljellä vain itsekunnioituksen rippeet, joitakin harvoja ystäviä, sisar Julia joka auttaa taloudellisesti vaikka elää itse suuremmassa puutteessa kuin Gordon, tyttöystävä Rosemary jonka kanssa Gordon on seurustellut kaksi vuotta, mutta joka yhä on neitsyt.

"Ja hän ajatteli Rosemarya, tyttöään, joka rakasti häntä - sanojensa mukaan jumaloikin - mutta ei silti ollut koskaan maannut hänen kanssaan. Se johtui jälleen rahasta, aina on kysymys rahasta. Kaikki ihmissuhteet on ostettava rahalla. Jos ei ole rahaa, miehet eivät välitä eivätkä naiset rakasta, eivät välitä tai rakasta hivenenkään vertaa. Ja kuinka oikeassa he lopulta ovat! Sillä kuka nyt rahatonta ihmistä voisi rakastaa? Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä. Mutta kun minulla ei ole rahaa minä en puhu ihmisten ja enkelien kielillä."

Gordon Comstock purjehtii: köyhyydestä vähitellen hunningolle ja hunningolta rappiolle. Viihderomaanin tyyliin kirjassa kuitenkin lopulta tapahtuu väistämätön käänne. Rosemary antautuu Gordonille kerran ja seurauksena on tietenkin raskaus. Gordon joutuu suorittamaan uudessa tilanteessa valinnan vapaan runoilijanelämän ja perheeseen sitoutumisen sekä sen mukanaan tuomien velvollisuuksien välillä.

”Rahan jumala on hyvin ovela. Jos hän satimissaan käyttäisikin syötteinä vain huvipursia ja kilpahevosia, kevytkenkäisiä naisia ja shamppanjaa, miten helppo hänen metkujaan olisi välttää. Kun hän käy ihmisen kimppuun säädyllisyydentunteen avulla, uhriparka on pääsemättömissä.”

Koko Eläköön tuonenkielo! -romaanin voisikin sivuuttaa pelkällä maininnalla tai jopa ilman mainintaa, ellei George Orwell itse olisi henkilökohtaisesti kokenut sitä runoilijan köyhyyttä ja köyhän taiteilijan kohtaloa, jota hän teoksessa kuvaa. Orwell itsehän eli 30-luvulla puilla paljailla, osittain vapaaehtoisestikin kirjoittaessaan journalistisia kirjojaan Puilla paljailla ja Tie Wiganin aallonmurtajalle. (Näistä edellinen on kuvaus Orwellin elämästä kodittomien pummien, jälkimmäinen äärimmäisen huonostipalkattua ja epäterveellistä työtä tekevien hiilikaivosmiesten parissa).

"Sinä et tiedä mitä on elää kituuttaa kahdella punnalla viikossa. Kysymys ei ole puutteesta - ei mistään niin siivosta kuin puute. Kysymys on elämän pirullisesta, hiipivästä, viheliäisestä alhaisuudesta. Siitä että kitkuttaa yksin viikosta toiseen, sillä kun ei ole rahaa, ei ole ystäviäkään. Että nimittää itseään kirjailijaksi eikä koskaan saa aikaan riviäkään, kun aina on niin kuitti, ettei jaksa kirjoittaa mitään. Sitä elää jonkinlaisessa saastaisessa piilomaailmassa. Kuin henkisessä likaviemärissä."

Mutta juuri köyhyyden kuvauksena ja köyhyyden filosofian pohdintana Orwellin teos on mestarillinen. Ja se mikä tekee Orwellin teokset tänäänkin ajankohtaiseksi on, että köyhyys 1930-luvun Englannissa on täsmälleen samanlaista kuin köyhyys 2000-luvun Suomessa. Köyhän runoilijan elämä Englannissa vuonna 1934 ei poikkea köyhän taiteilijan ahdingosta Suomessa vuonna 2005.

"Köyhyys on henkistä pahanhajuisuutta."