Ympäristötaiteen filosofiaa

Keijo Nevaranta: Muinaisvene, paju, Viitasaari

Motto: ”Patsas on piste. Ympäristötaideteos on kenttä.”

Ympäristötaiteelle ominaista on, että taideteos toimii suhteessa ympäristöön, avautuu ikään kuin ulospäin ympäröivään luontoon, kun veistos voitaisiin määritellä sulkeutuvaksi, itseensä kääntyneeksi muodoksi. Ympäristö on itse asiassa ympäristötaideteoksen tärkein elementti. Ympäristötaideteos käy koko ajan vuoropuhelua ympäröivän luonnon kanssa.

Ympäristötaideteoksen olennainen nimittäjä, sen keskeinen elementti on teoksen yhteys ympäröivään luontoon, maisemaan. Yhteyden ei aina tarvitse olla positiivinen, teoksen ei tarvitse olla esteettisesti kaunis eikä sopeutua ympäröivän luonnon elementteihin, mutta se käy keskustelua ympäristönsä kanssa.

Tässä keskustelussa voidaan nähdä kaksi linjaa: on nähtävissä pyrkimys, jossa teos sopeutuu ympäröivään luontoon (mm. Olavi Lanu), tai se voi käydä dialogia luonnon kanssa tuomalla siihen muualta luontoon nähden ristiriitaisia esineitä. Ympäristötaiteella voidaan kunnioittaa luontoyhteyttä, mutta myös esittää vastalause ihmisen rikottua tämän luontoyhteyden. Ympäristötaide on kuitenkin taidetta, se ei ole esimerkiksi luonnonsuojelua vaikka siinä ymmärrettävästi usein on mukana ekologinen nimittäjä.

Ympäristötaide on taidetta ulkotilassa, ympäristössä, se on eräänlaista taidearkkitehtuuria luonnossa tai maisemassa, joka voi olla myös kaupunkimaisema.

Ympäristötaiteen elementit ovat: Tuli, maa, ilma, vesi, kosmos, aika ja eetteri.

Ympäristötaiteilijan liikkumatila on vapaa, hän voi yleensä itse valita paikan johon hän teoksensa asettaa. Ympäristötaiteilija saattaa sijoittaa teoksiaan paikkoihin, joissa ne eivät ole lainkaan nähtävissä. Ympäristötaiteilijat ovat tehneet teoksiaan aavikoille, vuoristoihin, erämaihin, syrjäseuduille, suolakaivoksiin, jopa Pohjoisnavalle.

Teoksen saavuttamattomuus ja toisaalta taiteen lähtökohta teoksen suuntaamiseksi yleisölle synnyttävät ristiriidan, joka voidaan ratkaista vain teoksen dokumentoimisen avulla. Samoin dokumentointi on välttämätöntä silloin, kun teos on toteutettu sellaisella tavalla, että se on hetkellinen, katoava, kuten lumensulaminen, puiden lehdistä tehtyjen teosten hajoaminen, vedellä piirrettyjen muotojen katoaminen.

Usein ympäristötaideteoksen toteuttamisessa itse prosessi on merkityksellisempi kuin lopputulos. Sen tähden ympäristötaideteoksen toteuttamisen eri vaiheet on syytä myös dokumentoida, mikäli haluaa katsojan kohtaavan tekemisen prosessin.

Dokumentoinnin välineitä ovat kartat, luonnokset, teossuunnitelmat, piirustukset, kirjalliset selitykset, toteuttamisvaiheesta otetut valokuvat, videot, äänitteet tai modernia teknologiaa edustavat cd-romit, tietokoneanimaatiot jne.

Ympäristötaiteen kenttään sisältyvät nämä kaksi äärimmäistä linjaa: suureelliset koneelliset maamassojen siirrot - ja pienet, lähes näkymättömät tai näkymättömiin paikkoihin toteutetut teokset, joista dokumentteina ehkä on valokuva, ehkä kirjallinen teksti, ehkä ei mitään.

Ympäristötaiteen kenttä sijaitsee näiden kahden äärimmäisen pisteen välissä. Se työskentelee vastakohtaparien paikka-epäpaikka, urbaani-luonnonmukainen, monumentaalinen-pienimuotoinen, kova-herkkä, julkinen-yksityinen akselilla, jopa taide-epätaide akselilla.

Ympäristötaiteelle on kuitenkin olennaista se, että taiteilijat pyrkivät sen avulla nostamaan jälleen kunniaan ihmisen yhteyden luontoon ja luonnonvoimiin.

Ympäristötaideteos on prosessi. Se on myös henkinen tapahtuma, eräänlaista meditaatiota.

Ympäristötaideteoksen toteuttaminen vaatii keskittymistä. Vain puhtaaksi ajateltu voi olla puhdasta. Se ei tarkoita että teoksen on pakko olla esteettinen, myös epäesteettinen voi olla henkisesti puhdasta.

Taiteilijan on pystyttävä perustelemaan teoksensa olemassaolo, siksi sillä pitää olla idea, motiivi ja loppuun asti harkittu toteutus.

Taiteilijan kannattaa kuunnella itseään, taideteos voi syntyä muistoista, haaveista, tunteista tai ympäröivä todellisuus, ympäristö voi vaatia teosta. (Bagdadin rauniot)

Ihmiskunnan historia, luomakunnan historia, nykyhetken todellisuus, tulevaisuus, aika ja avaruus kuuluvat ympäristötaiteilijoiden aihepiireihin ja elementteihin.

Teoksella voi olla henkinen sisältö, mutta myös materialistinen sisältö.

Ympäristötaiteeseen voivat sisältyä kaikki tieteet: geologia, biologia, fysiikka, kemia, matematiikka, astronomia…

Ympäristötaiteen geometriasta: Luonnon vapaan sommittelun vastapainona teoksissa ilmenee usein geometrinen kurinalaisuus, geometriset perusmuodot ympyrä, neliö, kolmio, suorakaide, pyramidi, spiraali, linja tai leikkaus. Teos voi myös ottaa oppia ja jäljitellä luonnon geometriaa, luonnon rakenteita (hämähäkin verkko).

Teos voi olla hetkellinen, pysyvä tai jatkuvassa muutoksen tilassa, jolloin aika on konkreettisesti osa teosta. Esim. istutetut, maatuvat, kineettiset, uivat, purjehtivat ja lentävät teokset.

Teos voi olla uskonnollinen, Pyhä, kuten kulttipaikka, seidat, uhrilehto.

Teos voi perustua hyvin henkilökohtaisiin kokemuksiin, mutta sen on toteutuessaan oltava yleispätevä.

Runoilija ja taiteilija ovat toisinajattelijoita, he katsovat asioita toisesta näkökulmasta, kääntävät niitä ylösalaisin ja taas takaisin, jolloin lopputulos on jotain muuta.

Taiteilijan on oltava itselleen rehellinen, omatunto on taideteoksen paras kriitikko.

Eikä mikään taideteos eikä kukaan taiteilija pysty toteuttamaan näitä kaikkia ehtoja.