-->
Vuosia sitten tapasin mestarin, jolta pyysin jotain elämänohjetta, koska näin että auringonvalo iltaisin viipyi kaikkein pisimpään hänen päänsä ympärillä, ja hän tapasi istua myös korkeimmalla sillä vuorella, jolle muut tulivat kuulemaan hänen opetuksiaan.
Hän neuvoi minua näin:
”Katso, mitään opettajia ei tarvita, vaan kaikessa mitä näet on oma opetuksensa.”
Tämän jälkeen vaikenin itsekin vuosikausiksi, istuin vain ja mietin, mitä hän oli sanoillaan tarkoittanut. Mutta mestari, joka tiesi, ettei hänellä enää mitään sanottavaa ollut, kyllästyi viimein tähän hiljaisuuteen ja siihen, että oppilaat yhä tulivat hänen luokseen. Niin hän nousi vuoreltaan ja muutti etäiseen kaupunkiin.
Silloin huomasin, että siinä paikassa missä hän oli istunut, kasvoi nyt vuorililja.
Eivätkä oppilaat enää kulkeneet mestarin luokse siihen etäiseen kaupunkiin, mihin hän oli mennyt, vaan he tulivat minun tyköni ja kysyivät mitä minulla on opetettavana.
Niin minä aina yritin istua hieman heitä korkeammalla ja näytin heille
vuorililjaa ja tarkoitin: Tässä on mestarini istunut;
aurinkoa: kaikki kulkee omaa rataansa;
hitaasti purjehtivia pilviä: tässäkin on oma opetuksensa;
mutta iltaisin kun olin yksin, mietin usein mitä oma mestarini oli minulle opettanut.
Tajunnanvirta-Kivinen mantra 2/82 (editoitu 2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti