Eurooppalaisen sielun kriisi
"Hyvät ihmiset, varokaa!"
Huuto kuului varhaiskevään iltana 1938 Wienissä Gentzgasse 7:n kolmannen kerroksen ikkunasta. Hetkeä myöhemmin tuosta ikkunasta hyppäsi mies ihmisjoukon keskelle katuun ja kuoli.
Vainaja oli juutalaissyntyinen kulttuurihistorioitsija Egon Friedell. Kaksi SS-miestä oli juuri soittanut ovikelloa vangitakseen Friedellin.
Ennen itsemurhaansa Egon Friedell oli ehtinyt saada valmiiksi pääteoksensa "Uuden ajan kulttuurihistoria I-III". Alaotsikkona Uuden ajan kulttuurihistoriassa on "Eurooppalaisen sielun kriisi mustasta surmasta maailmansotaan".
Egon Friedellin itsemurhassa Eurooppa menetti erään viimeisistä renessanssi-ihmisistään; ihmisen joka keräsi ehtymättömän kiinnostuneena tietoa kaikilta inhimillisen kulttuurin alueilta.
Hän raahasi kirjakaupoista, kirjastoista ja antikvariaateista sekä valitettavasti myös tuttaviltaan ja ystäviltään röykkiöittäin kirjoja kotiinsa. Lainatut kirjat hän usein unohti palauttaa omistajilleen.
Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian ansio on, että Friedelliä ei kiinnosta tavallinen historiankirjoituksen lähtökohta: sotien ja vallankäytön historia. Hän kirjoittaa historiaansa yksityisten ihmisten, nerojen ja luopioiden kautta.
Uuden ajan kulttuurihistoria on ekspressionistista ja impressionistista, loistavatyylistä tekstiä. Friedell on sanamaalari ja runoilija ja hänen loistokas tyylinsa saa antamaan anteeksi kirjoissa esiintyvät asiavirheet.
Jo alaotsikko "Eurooppalaisen sielun kriisi" antaa ymmärtää, että Friedellillä ei ole kovinkaan paljon hyvää sanottavaa Uuden ajan kulttuurikehityksestä kokonaisuutena eikä varsinkaan 1800-luvulta Wienin kongressista lähtien.
Kirjasarjan kolmannen osan alaotsikot kuvaavat, miten Friedellin ruoska viuhuu, mitä lähemmäs hän tulee omaa aikaansa: Tyhjyyden syvyys, Likainen laulu, Paholaisen tavoittamana ja Todellisuuden sortuminen, muun muassa.
Mutta kaikkina aikoina läpi historiankulun kurjuuden nousee Friedellin tekstissä esiin neroja, jotka seisovat lyhty kädessä kuin majakat yössä valaisten pimeää kulttuurimme kokonaisvirtaa. Tästä neroudesta Friedell kirjoittaa säkenöivällä kielellä, subjektiivisesti ja intuitiivisesti pyrkimättäkään kuvauksessaan minkäänlaiseen objektiivisuuteen. Aika on osoittanut monet Friedellin arviot kuitenkin kestäviksi.
Jo 1900-luvun alussa Friedell ennustaa Uuden ajan loppua. Imperialismin ja impressionismin aikakausi päättyy maailmansotaan ja todellisuuden sortumiseen.
"Ja nyt laskeutuu musta pilvi yli Euroopan; ja kun se jälleen hälvenee, on uuden ajan ihminen poistunut; häipynyt menneisyyden yöhön, ikuisuuden syvyyteen; hämäränän satuna, kumeana huhuna, kalpeana muistona."
Friedell päättää kuitenkin kirjasarjansa toivoon, toisesta maailmasta tulevaan valoon. Sen valon kajastuksena ilmenevät Freud ja psykoanalyysi toisaalla, Einsteinin suhteellisuusteoria toisaalla:
"Kokeellinen psykologia ja kokeellinen fysiikka päätyvät samaan tulokseen. Sielu on ylitodellinen, materia alitodellinen. Mutta samalla näyttäytyy heikko valonhäivä toisesta maailmasta.
Euroopan kulttuurihistorian seuraava luku on oleva tämän valon historiaa."
Friedell hyppäsi ikkunasta, eikä ehtinyt nähdä sitä, mikä oli tuleva: toinen maailmansota, keskitysleirit, tietotekniikan vallankumous, casinotalous ja nykyajan henkinen tyhjyys.
Mielenkiintoista olisi tietää, mitä hän olisi laittanut otsikoksi meidän aikakaudellemme, tosi-tv:n ja sisällöttömien televisiosarjojen aikakaudelle.
Sisin helvetinpiiri tuli käytetyksi jo yhdeksännentoista vuosisadan historiaa kuvatessa.
Todennäköisesti hän olisi hypännyt uudelleen ikkunasta.
Mielenkiintoinen teksti.
VastaaPoista